tiistai 15. joulukuuta 2009

Muisto


Tänään olen ajatellut paljon Janni Petterssoniamme... siitä on kaksi vuotta...


***

kuulen äänen

ja näen hahmon

katson ikkunasta

tyhjää pihaa


*

katson joelle

ja metsään

oletko siellä

odottamassa

että tulen

ja haen sinut

kotiin

***

lauantai 28. marraskuuta 2009

Aika kiitää...

Kylläpä aikaa onkin vierähtänyt edellisestä postauksesta! Melkein kuukausi!! Bloggailu on tosiaan ollut paitsiossa, vaikka koneella on tullut kökötettyä erinäisiä tunteja. Se opiskelu... Olen saanut uusia lukijoitakin, mistä olen erittäin onskuna! : )

Ulkona on pimeää ja vettä on satanut, mutta tämä täällä ei valita :D inhoan lunta, jäätä ja pakkasta ja olen täysin tyytyväinen tähän syksyyn. Vettä tosin olisi voinut tulla hieman vähemmän, mutta hyvä näinkin. Sikaflunssaa ei onneksi ole täällä päin näkynyt, vaikka kauhulla sitä pelkäsin, kun muistissa on vieläkin se viimetalvinen sairastelu. Kaikki laukut ja taskut ovat pullollaan käsidesi-puteleita ja niitä on kyllä tullut käytettyäkin. Mahtaneeko jäädä ihan tavaksi.. Välillä tuntui, että media oikein lietsoi paniikkiin tällaisia heikkohermoisia, kun jokainen uutispätkä alkoi sikaf.-infolla. Toivottavasti tauti laantuu ja muita ei ilmaannu!

Jesse-kissaa jouduin käyttämään lääkärissä hammaskiven ja pahan ientulehduksen takia. Paljon ei lääkäri voinut nukuttamatta tehdä, sillä potilas ei ollut yhteistyöhaluinen. Nukutus kissalle 17v olisi ollut riski, jota en uskaltanut ottaa. Jesse söi antibioottikuurin, mikä ei tietenkään auta kuin tulehdukseen ..ja pelkään pahoin, että siihenkin vain tilapäisesti. Miten voi välttää hammaskiveä kissalla? Syövät kuivaruokaakin... Tiedän kyllä, että kissoille on olemassa hammasharjoja ja -tahnoja, mutta epäilen, että vanhat herrat saattaisivat hieman suivaantua, jos yrittäisinkään... Muuten ne kyllä nauttivat elämästä täysin siemauksin, viihtyvät enimmäkseen huoneessa, jossa on lattialämmitys. Se taitaakin olla joka kissan unelma :)





Heppailua on myös tullut harrastettua. Pihapiirissähän ovat pari vuotta kopsutelleet Tytön Herra V ja vieraileva tähti Rouva T. Kesällä Rouva T muutti omaan kotiinsa astutettavaksi ja tilalle tuli Rouva V. Nyt myös Rouva V on muuttanut takaisin kotiinsa ja Herra V:n kaveriksi saapui eläkepäiviään viettämään Vanhaherra L... monimutkaista... Alussa V ei aikonut hyväksyä samaa sukupuolta olevaa kaveria ja esitti kaikenlaisia orimaisia elkeitä. Vanhaherra rauhoitteli nuorempaansa ja siellä ne ovat sitten viihtyneet yhdessä, varmuuden vuoksi kuitenkin eri tarhoissa.

Olen näiden parin vuoden aikana talutellut hevosia tarhaan ja sisälle vaihtelevalla menestyksellä. Koskaan ne eivät ole karanneet, mutta välillä on hieman hirvittänyt... Ihan selvästi hevoset käyttävät myös tilaisuutta hyväkseen, kun huomaavat, että riimun päässä on joku epävarma yksilö. Nyt olen jo laittanut loimea selkään ja ottanut pois :D Ensimmäisellä kerralla, kun otin loimen Herra V:ltä, pudotin sen takajalkojen taakse, kun en uskaltanut sieltä mennä ropeloimaan remmejä auki... Seuraavalla kerralla kiskoin loimen pään kautta, kun en tajunnut, että kolmas rintaremmi aukeaa loimen ulkopuolelta.. Herra V seisoi kuin viilipytty molemmilla kerroilla. Tyttö ilmoitti sitten, että olen tehnyt jo kaiken mahdollisen, mistä hevonen voi hermostua ja voin lakata pelkäämästä! Sepäs olikin helpottavaa =0 No, enhän minä niitä varsinaisesti pelännyt ole! Olen vain puuhaillut niin paljon emolehmien kanssa, ja niissä on aina joku, joka huitoo jaloilla tai sarvilla, jos tilanne alkaa ahdistaa... Jatkan siis harjoittelua hevosten käsittelystä :)



Herra V.




Vanhaherra L.

perjantai 30. lokakuuta 2009

Kuulumisia

Syksy on kulunut kiireen merkeissä. Opiskelua enimmäkseen. Olen jo siinä vaiheessa, että lasken pisteitä himona! Monta kurssia on valmistunut, tosin monta on vielä edessäkin... Joka tapauksessa tunnelin päässä näkyy valoa :D Koska minulla on onni omistaa liikkuvainen kaveri, ei näyttöpäätteen ääressä voi koko aikaa istuksia, vaan on vääntäydyttävä muutaman kerran päivässä ulos. Tänä syksynä löysin lähistöltä ihanan metsätien, jossa ulkoilin Neiti Karvapään kanssa. Miten en ennen sinne ole osunutkaan? Vähän kyllä pelotti sudet, karhut ja muut möröt, mutta aurinko paistoi ja kaunis syksyinen luonto ihastutti.






Myös ikäviä asioita on tapahtunut. Jokasyksyinen vasikoiden vieroitus tietysti, sitä huutoa ja itkua puolin ja toisin... Ja muutama mamma lähti kohti viimeistä matkaa... Kaipaamaan jäin ihanaa, kaunista Opalea... Tulin jälleen siihen tulokseen, että olen täysin väärällä alalla. Pitäisi kasvattaa kukkia ja yrttejä...


Parit synttärit on vietetty. Neiti Karvapää täytti kuusi vuotta! Päivää vietettiin kakkukahvien, lahjojen ja runsaiden onnitteluiden kera. Kuusi vuotta sitten, pari päivää ennen joulua Neiti tuli taloon ja täytyy sanoa, että ohjelmaa on piisannut... Bouvier ei ole mikään sohvaperuna, eikä huomaamaton kaveri :D Voisi myös sanoa, että bouvier kasvattaa pinnaa ja opettaa olemaan välittämättä pikkuasioista. Suuri haaveni (mitä ei kyllä perheelle kannattaisi kovin julistaa..) onkin hankkia toinen samanlainen! Ainoa huolenaihe Neiti K:n suhteen on kyynären nivelrikko. Vaiva paljastui, kun neljä vuotta sitten käytin neitiä lonkka- ja kyynärnivelten kuvauksissa ja silmien peilauksessa. Joku sanoi silloin, että 6-vuotiaana voi olla jo pahoja ongelmia. Onneksi ei ainakaan vielä ole ollut! Pariin kertaan on syöty lääkettä, kun on ollut vähän oireita. Tulevaisuudessa täytyy ehkä syödä useammin, mutta kohtuullinen liikunta ja painonhallinta toivottavasti pitää kaverin kunnossa.



Omat synttärit olivat samalla viikolla. Vuosia ei halua ajatella... nehän tulevat ja menevät ...aina vain nopeammin ja nopeammin... Lahjoja sain minäkin ja kukkia... valkoisia tietysti :)



lauantai 17. lokakuuta 2009

Aistihaaste


Haasteeseen liittyen;

1. Laita tunnus blogiisi

2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt

3. Linkitä blogiin, josta sait tunnuksen

4. Listaa viisi aistia ja kerro, mitä ne merkitsevät sinulle

5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti


Sain oheisen haasteen Katilta Kiitos! :)


1. Ehkä kaikista tärkein aisti on näkö. Se tarkoittaa, että voin lukea ja kirjoittaa, nähdä syksyn lämpimät värit, talven valkoisen kirkkauden, kevään orastavan vihreän sekä kesäpäivänä ilman väreilevän meren yllä. Voin myös nähdä koirien kirmaavan metsässä, kissojen nukkuvan käpälät väpättäen, unta nähden. Voin nähdä hevosten kyhnyttävän toisiaan ja emojen hoitavan vastasyntynyttä vasikkaansa.

2. Tunto-aistin avulla voin kokea koirien pehmeän-karhean turkin ja kostean, viileän kirsun. Voin silittää kissojen silkkistä karvaa ja tuntea käsissäni hevosten karheat harjajouhet ja poskellani samettisen turvan ja lämpimän hengityksen. Keväällä, kun istutan jotain uutta, voin tuntea sormissani kostean mullan. Kesäisellä merenrannalla auringon lämmittämä hiekka jalkapohjien alla tuntuu taivaalliselta. Tunto-aisti on todella tärkeä!

3. Haju-aisti merkitsee myös paljon. Ensimmäisenä tulevat mieleen meren ja metsän tuoksu, sekä kevään tuoksu ja kypsyvien hedelmien tuoksu syksyllä. Tuoksukynttilöitä löytyy kotona joka huoneesta; vaniljaa, kookosta... niillä voi terapoida itseään. Kaikista tuoksuista ihanin on kuitenkin kissan tassunpohjien tuoksu, kuin lämmintä pehmeää nahkaa... Kauan sitten minulla oli afgaaninvinttikoira Rufus, joka oli ns. tuoksuafgaani. Kun Rufus oli erityisen tyytyväinen, ohimolla olevasta rauhasesta erittyi ihanan makeaa myskin tuoksua. Myös Janni Petterssonillamme oli sama ominaisuus, vaikka olikin aito monirotuinen. Neiti Karvapää tuoksuu erityisen miellyttävälle yleensä vain silloin, kun on vasta pesty...

4. Ilman kuulo-aistia ei voisi nauttia ensimmäisestä kuovin huudosta keväisellä pellolla tai joutsenten matalasta ääntelystä niiden valmistautuessa muuttomatkalle. Musiikin kuuntelu lepuuttaa hermoja tai antaa potkua siivoukseen.

5. Maku-aistista tulee ensimmäisenä ..ja ainoana mieleen suklaa :) Mikä voisikaan olla parempaa, kuin pehmeä, sopivan makea, pähkinäinen suklaa... tai jäätelö suklaakastikkeen kera... lämmin kaakao..


Heitän haasteen Inarille, Margelle, Sarille, Tirlittalle ja Kesäkukalle. Toivottavasti ottavat vastaan! Ihmisillä voi olla niin erilaisia aistielämyksiä...

perjantai 2. lokakuuta 2009

Reippaana susirajalla



Pakko uskoa, että kesä on tällä erää lopullisesti ohi. Eilen aamulla auton ikkunoista sai raaputtaa paksun kerroksen jäätä ja tiet olivat paikoitellen epämääräisen liukkaan näköisiä. Tällä hetkellä mittari näyttää -4 astetta! Siis MIINUS neljä!! HRRRR... nyt se alkaa... jotenkin on seuraavaan kevääseen ja kesään taas vain selvittävä.. =(

Sateenkaaria ja perhosia odotellessa tässä voi ihan hyvin opiskella... Ja sitä olenkin viime viikot ja päivät ahkerasti harrastanut. Lopultakin on iskenyt päälle hirmuinen taistelutahto ja valmistakin on jo tullut. Käsittämätöntä, miten voi kurssi jäädä jostakin pienestä suorituksesta roikkumaan!! Uusia kursseja on myös koko ajan menossa ja olen suorastaan ylittänyt itseni palauttamalla tehtävät ihan ajoissa! En voi lakata ihmettelemästä tarmoani :D ..toivon vain sen kestävän opiskelun loppuun saakka.

Nykyään luonnonvara-alan oppilaitoksiin täytyy kerätä kasveja, on koottava metsäkasvi- ja rikkakasviherbaario. Pidän kasveista ja tunnistan niitä uskomattoman määrän, mutta se kerääminen.... Eipä ole vaikea arvata kuka täällä syys-lokakuussa koluaa silmä kourassa metsiä ja pellonpientareita... Kesä meni niin pian ja mukavasti, että noin tylsään hommaan ei ollut aikaa. Muutamia kasveja sain vaivoin nyhdettyä, niistäkin joku unohtui auton penkille, joku kuistille... joku, joka oli jo päätynyt sanomalehden väliin, katosi kun kesävieras oli lukenut lehteä... mahtoiko hänkin kerätä kasveja..? Jonkin verran sain kasveja ihan oikeasti kerättyä ja hyvä kaveri on kiikuttanut niitä minulle myös. On ilmeisesti nähnyt tilanteen toivottomuuden... Joka tapauksessa metsäkasvikansio on luovutettu arvosteltavaksi ja rikkakasvit olen luvannut toimittaa ensi tiistaina. Viikon kuluttua ei siis toivottavasti tarvitse hätäillä, josko aamulla on lumi maassa.

Muutama viikko sitten oli paikallisessa sanomalehdessä uutinen kolmen suden laumasta, joka oli nähty kymmenen kilometrin päässä meidän pihastamme! Siis KYMMENEN!!! Se nyt ei susihukkaselle ole matka eikä mikään loikkia tänne! Meidän pihaamme! Ja navetan nurkalle! Muutenkin on kuulunut huhuja lähistöllä liikkuvista susista, yksi oli jopa nähty syömässä lampaan raatoa tien poskessa... Onhan noita susia tuntunut olevan ennenkin näillä main, mutta aina se tieto vain pysäyttää. Missä ihmeen korvessa tässä asutaan? Isompaan kaupunkiin on vajaan tunnin ajomatka ja se on vielä pohjoisempana kuin me.. En voi olla ajattelematta huhua, jonka mukaan eräs susi-mies olisi niitä näille nurkille rahdannut... Who knows...? En myöskään voi kamalasti ihmetellä, että eräällä paikkakunnalla muutama vuosi sitten oli pantasusi joutunut jokeen (toivottavasti kuitenkin valmiiksi kuolleena).. Sudet toki kuuluvat Suomen luontoon, mutta pysykööt korvessa, jossa eivät ole ihmisten ja kotieläinten vaarana.

Helsinki-reissulla oli puhetta pääkaupungissa riehuvista villi-pupuista. Ovat kamala riesa ihmisille. Toisaalta kyllä ymmärrän, ottaisi minuakin päähän jos lauma pikkupupuja kävisi tuhoamassa istutukseni ..toisaalta huvittaa koko hysteria. Hesalaisten ei ainakaan tarvitse pelätä pupujen syövän koiria tai ihmisiä. Ja minulle on turha tulla selittämään, että ei susi ihmisen päälle käy. En tosiaan jää tuolta kuulumisia kyselemään, jos lenkkipolulla kohdataan! Vaikka luotan Neiti Karvapäähän kuin kallioon, se taatusti puolustaa minua hädässä, on susi kuitenkin eri asia. Tilanne mahtaisi olla toisinpäin; minä hyökkäisin suden kimppuun, kun se yrittäisi syödä Neiti Karvapäätä ... ja miten siinäkin sitten kävisi... =O

maanantai 28. syyskuuta 2009

Tunnari

Sain muutama päivä sitten Katilta oheisen ihanan ranskalaisen tunnarin :) Kiitokset Katille!!!

Tunnarin mukana tuli tehtävä, jossa täytyy paljastaa viisi asiaa itsestä. Mitähän tässä vuoden aikana ei olisi vielä selvinnyt...

1. Tunnarin kuvaan liittyen tulee ensimmäisenä mieleen, että suuri haaveeni on oppia ranskan kieli ja matkustaa Provenceen. Eri oppilaitoksissa on tullut opiskeltua vain saksaa, englantia ja tietysti toista kotimaista.

2. Minulla on kaksi kutsumanimeä. Vanhemmat, veli ja muut lähisukulaiset kutsuvat minua varsinaisella etunimelläni, mies, lapset, kaverit ym. jälkimmäisellä etunimellä. Myös itse käytän jälkimmäistä. Ekaluokalla meitä oli kolme lähes samannimistä tyttöä ja sain "uuden" nimen.

3. Olen toivoton myöhästelijä! Olen myöhässä melkein aina ja joka paikasta... On suunnaton ihme, jos joskus ehdin ajoissa jonnekin! Inhoan itsessäni tätä ominaisuutta, mutta en voi sille mitään! Toisinaan, kun olen melkein ehtimäisilläni, varmasti tapahtuu jotain itsestäni riippumatonta ja taas myöhästyn...

4. Jos olen hankkimassa jotain teknistä laitetta, tutkin ennen ostopäätöstä kaikenmaailman testit ja raportit. Käyttöohjeita en sitten viitsi vilkaistakaan...

5. Olen aina pelännyt ahtaita paikkoja, pimeää, mörköjä... Vasta Neiti Karvapää on helpottanut oloani ainakin pimeän ja mörköjen suhteen :)


Kaikki, jotka lukevat tämän, saavat napata haasteen mukaan! Olisi mukava lukea paljastuksia... :)

lauantai 26. syyskuuta 2009

Arvonnan tulos


Tyttö toimi onnettarena ja kulhosta nousi lappu, jossa luki; MINSKU! Onneksi olkoon Minsku! :) Lähetäthän nimesi ja osoitteesi sähköpostiini jantiina@gmail.com niin pistän palkinnon tulemaan. Kiitokset kaikille osallistujille ja kiitokset myös mukavista sanoistanne! Vaikka blogia kirjoittaa tavallaan huvikseen, on tietysti aina mukava saada kommentteja ja huomata, että toisiakin kiinnostaa omat ajatukset ja puuhailut.

Syksy on edennyt ihanan lämpimien ja aurinkoisten säiden merkeissä. Välillä on vähän satanut tietenkin, mutta sehän kuuluu syksyyn. Opiskelu on edennyt myös, sain tehtyä hyväksiluku-anomuksia edellisistä opinnoistani ja muutamia numeroita niistä ilmestyi jo opintorekisteriini. Tehtäviä on myös valmistunut aika mukavasti. Voisi jopa sanoa, että tunnelin päässä näkyy hieman valoa :D Olen keksinyt itselleni houkuttimen kevääksi, niin että on pakko tehdä töitä sen eteen, että sitten on aikaa... "porkkanaa" en voi vielä paljastaa, mutta jotain USKOMATTOMAN IHANAA se on :D

Kati oli muistanut minua jälleen! Lämpimät kiitokset ison halauksen kera! :D Palaan asiaa huomenna tai alkuviikosta. Pitänee alkaa miettiä paljastettavia asioita... ;)

Blogi-rintamalla on muiden kiireiden vuoksi ollut aika hiljaista, mutta sitähän tämä on; silloin kirjoitellaan ja lueskellaan, kun aikaa on!

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Arvonta



Tämän kuun alussa blogini täytti vuoden, minkä kunniaksi päätin järjestää pienen arvonnan :) Palkintona on kuvassa olevat puuvillakankainen pieni pussukka, laventelin tuoksuinen ranskalainen saippua, puiset toilette- ja sauna-kyltit sekä pari pientä tuikkua. Kaikki tähän postaukseen perjantaihin 25.09. klo 19,00 mennessä kommenttinsa jättäneet osallistuvat. Arvonta suoritetaan viimeistään seuraavana päivänä.

Vuosi blogin kanssa on mennyt todella nopeasti! Niinhän ne vuodet kyllä tuppaavat aina menemään, ainakin jälkeenpäin ajateltuna... Ja monenlaista on vuoden aikana tapahtunutkin. Toiset asiat toistavat itseään vuodesta toiseen, toiset ovat ainutlaatuisia, iloisia tai surullisia... Aina ei kaikesta ehdi kirjoittaa, vaikka haluaisikin, kun on oma työ ja opiskelu ym. hoidettavana. Tämä on ollut kuitenkin mukava keino purkaa mieltään ja kommunikoida blogituttavien kanssa. Kirjoittaminen on ollut minulle aina hirmuisen tärkeää, joko päiväkirjan tai runojen muodossa. Joitakin kirjoituksia tulee luettua vuosienkin jälkeen, toiset taas on sulkenut "iäksi"...

Bloggailu kuitenkin näillä näkymin jatkuu, sen mukaan miten milloinkin ehtii. Kuten toisten blogien seuraaminenkin, mitä voisi kyllä harrastaa enemmänkin. Niin paljon mukavia ja innostavia blogeja näyttää olevan ja useista bloginpitäjistä on tullut kavereita, vaikka ei livenä ole heitä koskaan nähnytkään.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Syksyistä

Kiireiset syystyöt painavat päälle niin, että tunnit vuorokaudessa eivät tahdo riittää. Viljat on puitu ja nyt paalataan olkia ja kuljetetaan niitä kotiin. Sateet haittasivat töitä välillä pahasti, sehän on jokasyksyinen riesa... Aikojen alussa, kun olimme vasta tulleet tilalle, ihmettelin pessimististä appiukkoa, joka kävi aina valittamasta säästä; milloin aurinko paistoi liian paljon, milloin vettä tuli liikaa... Mikään ei koskaan ollut sopivasti. Nyt huomaan itsekin yhtä lailla tarkkailevani säätä, aurinkoa ja sadetta pitäisi tulla sopivassa suhteessa ja oikeaan aikaan kumpaakin.. Niin se vain on tässä hommassa, kesän säistä riippuu niin paljon, karjan eväät kun on haalittava kasaan muutaman kesäkuukauden aikana.

Pari järkyttävän kylmää yötä on jo ollut. Perjantai-iltana alkoi viiletä uhkaavasti ja jouduin retuuttamaan lattiaremontista saakka ulkona olleet huonekasvit sisälle. Pirtti on nyt siis kunnossa, paitsi ne tapetit seinien yläosassa... ja katto... Sopivia tapetteja ei ole vielä löytynyt, en kyllä ole niitä kovin intensiivisesti etsinytkään. Kokemuksesta tiedän, että jos jotain etsin, ei sitä taatusti löydy! Sitten se vain jossakin vaiheessa kävelee vastaan kuin itsestään! Pirtin katto on toivottavasti ensi kesän heiniä... Katossa on nyt inhot levyt ja niiden takana ns. lomalaudoitus. Järkevämpää olisi tietysti ollut repiä ensin katto ja lattia, tapetoida sitten seinät ja viimeiseksi maalata lattia. Se olisi vaatinut koko kesän operaatiota, johon ei nyt ollut aikaa eikä voimavaroja... Joten tässä järjestyksessä nyt edetään.

Opinnot ovat myös alkaneet, viime viikolla oli jo tentti. Jokaiseen tenttiin suunnittelen lukevani kuukauden tai ainakin pari viikkoa, noin niinkuin pikkuhiljaa, joka päivä vähän... Kun aikaa on kuukausi, se on kamalan paljon ja en millään ehdi aloittaa, kun kaikkea muuta (mukavampaa..) on niin paljon... Kun aikaa on kaksi viikkoa, sekin on aika paljon ja sitä muutakin on edelleen paljon... Kun aikaa on viikko, alkaa jo hermostuttaa. Viikko ON vähän johonkin kamalaan tenttiin, johon on nivaska oppimisalustalta tulostettua matskua ja lisäksi kasa kirjoja... Jotenkin siinä vielä tuhraantuu muutama päivä, ennen kuin maltan istua aloilleni ja alkaa päntätä asioita päähäni. Sitten luen kolme vuorokautta putkeen, yötä-päivää, pää höyryten ja itseäni kiroten, kun en aloittanut aiemmin. Ensimmäisenä päivänä mikään ei tunnu jäävän mieleen, tieto valuu hukkaan, kuin vesi hanhen selästä... Hädissäni suunnittelen ilmoittavani opettajalle, että en voi tulla tenttiin, kun olen sairastunut, muuttanut maasta, kuollut... Toisena päivänä huomaan jo muistavani kaikenlaista ja kolmas päivä onkin jo supertehokas; kaikki lukemani tuntuu tallentuvan kovalevylle! Tenttiin mennessäni koko pää tuntuu olevan taas ihan sekaisin, hädin tuskin muistan oman nimeni.. Sitten kun saan paperin nenän eteen ja alan kirjoittaa vastauksia, muistan jopa sellaisia asioita, joita ensimmäisenä päivänä hatarasti vilkaisin! Ihmisen muisti on käsittämätön kapistus! Pakon edessä sieltä putkahtaa esille kaikkea, mitä ei tiennyt siellä olevankaan! Kun tentti on ohi, kiitän luojaani, että sain raahattua itseni paikalle. Tämä kun näyttää olevan ainoa keino valmistua joskus :)

Miehen sisko ilahdutti kauniilla kimpulla;

perjantai 4. syyskuuta 2009

Loviisassa

Viikko sitten oli Loviisassa Wanhassa Wara Parempi -tapahtuma. Viime syksynä kuulin koko asiasta, vaikka se oli jo muutamana vuonna ollut. Vuosi tässä odoteltiin ja nyt siellä sitten oltiin :) Ystävän kanssa ajelimme ensin Helsinkiin yöpymään ja seuraavana päivänä Loviisaan, myöhään iltapäivällä takaisin Helsinkiin ja sunnuntaina aamusta kotimatkalle.

Helsingin ilta- tai yöelämään ei huvittanut tutustua (taidamme olla jo umpi-maalaisia!), kuten tällä kertaa ei myöskään shoppailutarjontaan... Loviisan vanhat, ihanat puutalot ja niiden pienet, sievät pihapiirit valloittivat täysin. Kuin olisi satumaassa kulkenut! Ilma oli myös mitä parhain leppoisaan kiertelyyn kodista toiseen. Etsiskelin taloista tapetin mallia, joka sopisi oman pirtin seinään, mutta sitä ei kyllä löytynyt. Oma tyyli on nyt avaraa ja valoisaa, ja ennen aikaan niin Suomen, kuin Ruotsinkin tavallisissa kodeissa oli pienet tummasävyiset huoneet. Sitä oli paljolti Loviisassakin. Jostakin talosta löytyi kuitenkin myös vaaleaa kustavilaista tyyliä. Pienessä, tummin sävyin sisustetussa huoneessa on tietysti oma viehätyksensä, mutta luulen, että pitemmän päälle alkaisi ahdistaa...

Taloja oli remontoitu ja monissa homma oli vielä vaiheessa. Lopputuloksesta sai kuitenkin selvän kuvan. Huomiota kiinnitti huoneiden sisäkatot, jotka oli tehty leveistä lankuista, samanlaisista kuin lattiat! Pohjanmaalla vanhojen talojen katot on paneloitu tai tehty ns. lomalauta-systeemillä. Pihoissa oli mukulakivetyksiä, niin kuin pienen kotikaupunkini kaduissa ennen aikaan!

Voisin kuvitella asuvani eläkepäiviä Loviisan kaltaisessa kaupungissa ja juuri tuollaisella vanhalla puutalo-alueella. Siis sitten, kun ei olisi enää kaikenlaisia elikoita hoidettavana... (jos se nyt edes olisi niin kuin mahdollista...) Siellä köpöttelisin kapeita katuja kotia kohden, maalipurkki rollaattorin sarvessa heiluen. Jotain pientä puuhaa olisi tietysti koko ajan menossa... :D

Kotimatkalla kävimme Jyväskylässä Viherlandiassa, mikä on yhdenlainen paratiisi. Istutuksia, kasveja ja hirveästi kaikenlaista ostettavaa =D Ensimmäisen kierroksen sisällä teimme ihan ilman ostoskärryjä, sitten söimme valtavan ihanan aterian ja ostoskärryjen kera toiselle kierrokselle... Jotain tarttui mukaan, tuliaisiksi perheelle ja omaksi iloksi. Suurin anti niin Loviisasta, kuin Viherlandiastakin oli kuitenkin kaikki ne ideat, mitkä alkoivat muhia päässä. Kun on onni asua sata-vanhassa talossa, jonka nurkkiin on kertynyt kaikenlaista tavaraa, noista paikoista saa valtavasti ideoita siitä, miten niitä tavaroita voisi käyttää!


Kuka voisi vastustaa...;









Helsingissä ulkoilimme sen verran, että vierailimme eräällä veneellä (joka oli turvallisesti laiturissa!);




Viherlandiaa;




Autotallin seinälle hankin suloisen lintukodon;

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Vielä elokuuta

Ulkona alkaa olla herkullisia värejä, kypsyvien hedelmien ja marjojen tuoksuja. Ja päivät! Ne ovat yhtä aurinkoisia ja lämpimiä kuin kuukausi sitten! Illat puolestaan mystisen tummia ja viileitä, ihan sopivia kynttilöiden poltteluun ja rauhoittumiseen.


Kultapallon keltainen kukkameri peittää kaiken alleen ..taas ne jäivät tukematta... haitanneeko..;



Nauhusten kukat kurottelevat korkeuksiin:


Puutarhassa ja kasvihuoneessa on kaikenlaista naposteltavaa;









Nyt on toivottavasti hieman aikaa vuosi sitten virittelemälleni uudelle harrastukselle. Luulen, että se antaa enemmän kuin ajallisesti ottaa. Aina vain kaikenlainen puuhastelu eläinten kanssa vetää puoleensa... Mikäli asia olisi pelkästään minusta kiinni, täällä olisi luultavasti eräänlainen Nooan Arkki ;)


Poika seuraa isänsä jälkiä :D







keskiviikko 19. elokuuta 2009

Rantaloma loppui

Varma merkki kesän kallistumisesta syksyyn, on mammojen, jälkikasvun ja isäsonnien kuskaaminen rantalaitumilta kotiin. Vajaan kahden kuukauden boheemi lehmänelämä, rantahietikolla lekottelu ja pusikoissa lymyileminen, päättyy. Ihmisille se merkitsee helpotusta, sillä eläimet ovat vihdoinkin kotona ja turvassa. Vaikka ne silminnähden nauttivat olostaan rannalla ja vaikka niitä käydään vähintään joka toinen päivä katsomassa ja vaikka lähistöllä asuu ihmisiä... kuitenkin niistä on jatkuva huoli. Ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla on mielessä eläinten vointi monen kilometrin päässä.


Mikään ei voita meren tuoksua kesäisenä päivänä, aaltojen kimallusta auringossa ja kosteaa rantahietikkoa;





Joku häiriköi kameran kanssa... vasemmalla lehmien uusi mies, Moses;








Rantahietikolla on kirmailtu;



Keskipäivän paahdetta voi paeta puiden siimekseen;



Myös muita vipeltäjiä löytyy;



Luonto koristelee ihmisen jättämiä jälkiä;



Ei hirveän innostunutta porukkaa kotiin lähdössä;










Yaffan Efiel on pian äitinsä kokoinen, maito kuitenkin maistuu kyytiä odotellessa;



tiistai 11. elokuuta 2009

Uusi vanha lattia

Se alkoi viime viikolla maanantaina. Yli kaiken inhoamani muovimatto pirtin lattiasta lähti! Tai ei ihan kaikki vielä maanantaina, mutta lopulta kuitenkin...


Lähtötilanne;



Kaksi hurjaa naista (K. ja Jantiina) tarttui erinäisiin työvälineisiin ja aloitti urakan;


Tässä vaiheessa käväisi mielessä, josko liimaamme irti revityt palaset takaisin ja en ikinä enää puhu muovimatosta mitään...



Jatkoimme kuitenkin ja lopulta keksimme hyvän keinon; vasaralla taltta maton alle ja sitten väännettiin taltasta hiki hatussa;


Maton pohjaa jäi joihinkin kohtiin enemmän, joihinkin onneksi vähemmän. Petkele käyttöön ja taas lensi hiki...



Välillä lensi myös petkele...



Sitten hiottiin tai siis K. hioi... pienellä käsikäyttöisellä, sillä ensiksikin; en halunnut "uutta" lattiaa ja toiseksi; jos olisin vuokrannut koneen olisi pitänyt vuokrata myös koneen käyttäjä ja kolmanneksi; lattia oli naulattu päältä päin...



K. imuroi;



Jantiina vielä rapsuttaa;





Siinä se on, aito ja alkuperäinen, värinä tumma sinappi;



Näitä käytimme;



Jantiina maalaa;



...ja maalaa...



Lopputulos kahden maalikerroksen jälkeen :D



Olin irroitellut mattoa parista kohden ja mielestäni se oli ihan helppo nakki... Lautalattian päälle oli vedetty tasoite ja siihen muovimatto, joskus kolmekymmentä vuotta sitten. Tasoite rapisi melkein itsestään irti ja matto sen mukana.. Jo alkumetreillä kyllä havaitsimme ettei tainnut ihan niin helppo homma ollakaan... Petkeleet saimme tässä vaiheessa unohtaa ja tarttua talttaan ja vasaraan ja käyttää raakaa voimaa. Kolme ja puoli tuntia hikoiltuamme matto oli irti, noin suunnilleen... Sitten alkoi hitaampi vaihe; maton pohjan irroittaminen lattiasta! Ennenaikaan ovat käyttäneet superpaljon superliimaa, sillä hienon muovimaton on haluttu kestävän isältä pojalle ja luultavasti vielä parille seuraavallekin sukupolvelle.

Jossakin vaiheessa mietin tosissani, että onkohan minussa jokin vika! Helteisenä kesäpäivänä kuuluisi makoilla auringossa, lukea kirjaa ja syödä jäätelöä... Mutta ei! Täällä hikoilen kuin pieni porsas ja olen vielä houkutellut toisenkin samaan rääkkiin... Ajatus haihtui kuitenkin, kun matto alkoi irrota :) Kolmena päivänä revimme, raaputimme, hioimme ja hikoilimme. Neljäntenä oli siivouspäivä; katto, seinät, ikkunat ja tietysti lattia. Eikä siivous rajoittunut ko. huoneeseen, lattiassa ollut tasoite nousi pölynä ilmaan ja levisi kaikkialle, siitä huolimatta että oviaukot keittiöön oli peitetty vanhoilla pussilakanoilla.

Vihdoin perjantaina pääsin maalaamaan! Mikä nautinto olikaan sutia vaalean harmaata, melkein valkoista maalia (sävy Helmi)! :D Vaikka olen ihastunut Uula-tuotteen maaleihin, maalasin Teknoksen Teknofloor-maalilla, koska se on lattiaan sopivan kiiltävää.

Viikon verran maali saa kovettua ja sitten kalusteet voi raahata takaisin paikoilleen. Seuraava projekti on seinien yläosan tapetti... sehän on ihan hirveä! Ja mikä parasta, K. on lupautunut kaveriksi :D