Luopumisen tuskaa

Taas on se aika vuodesta, että emoja täytyy karsia - mikä hirvittävä sana tässä yhteydessä... Jokaiselle tulee lopulta aika lähteä ja emojen kohdalla se tarkoittaa terveyteen tai luonteeseen liittyvää ongelmaa. Emolehmiä pidetään yleensä kauemmin kuin lypsylehmiä, johtuen siitä että emot pääsevät helpommalla, koska niitä ei lypsetä. Ne poikivat kerran vuodessa, hoitavat vasikkaansa noin puoli vuotta ja lopun aikaa ovat ns. jouten.

Joka syksy Miehen kanssa on väännetty kättä siitä kuka emoista lähtee ja kuka jää. Kummallakin on lista, ja Miehen lista on aina huomattavasti pidempi kuin minun, jos minulla mitään listaa edes on... Tokihan tajuan, etten kaikkia voi pitää ja haalia lisää koko ajan... eikä kenenkään tietenkään voi antaa kärsiä... mutta aika tuskallista se vain on. Miehelle näyttää poisto-perusteeksi riittävän ikä vuosina. Hän on kyllä aina luovuttanut siinä vaiheessa, kun olen lyönyt pöytään viimeisen korttini; entäs kun MINÄ olen XX vuotta...

Tänä syksynä joudun luopumaan rakkaasta vanhasta lehmyestä, Janinasta, joka on hyvin persoonallinen Grand Old Lady. Hyvin ylpeä ja oman arvonsa tunteva, kuitenkin rauhallinen ja rakastettava... Monet lapset Janina on tehnyt ja hyvin hoitanut. Janina on lisäksi meidän ensimmäisen emomme, Wilman, tytär. Wilma oli Grand Grand Old Lady ja koko porukan johtaja, jonka jälkeen laumaan ei selkeää johtajaa ole edes tullut.

Toisenlainen tapaus on Trude... viime keväänä poikimisen jälkeen se alkoi käyttäytyä vihamielisesti ihmisiä kohtaan. On aika normaalia, että vasikan synnyttyä uusi "perhe" haluaa olla rauhassa, ja äiti katselee pari päivää tuimasti kaikkia lähistöllä hiippailevia. Trude jatkoi vihamielistä mulkoilua koko kesän ja yritti joka käänteessä hyökkäillä päälle... Ennen kuljin tyhjin käsin lauman parissa, mutta viime keväänä oli pakko kuljettaa ratsupiiskaa mukana. Ei huvittanut "aseettomana", yksin keskellä yötä mennä kokeilemaan onneaan... siellä kun on pakko käydä valvontakäynnillä, jos joku sattuisi poikimaan ja tarvitsisi apua. Mikä lie Truden päässä naksahtanut - en jaksa sentään henkeni kaupalla yrittää, poikima-aika on muutenkin raskasta.

Tässä emojen poisto-operaatiossa Mies näkyy tänä syksynä vaihtaneen taktiikkaa. Entisen "lista pöytään" -tekniikan sijasta alkoi tuo surkutella muutamien emojen vointia, jalkoja ym. kuinka raskasta niiden odotusaika on... Ikäänkuin haavi auki katselin hetken - ja ehkä pikkiriikkisen helpommin annoin periksi...

Kesällä 2008, on the beach;

Ja lähdössä takaisin kotiin;

Tuunailua

Nyt saan ylpeänä esitellä aikaansaannokseni!

Ensin ne olivat kauniin vaalean harmaat, pesun ja rapsuttelun jälkeen tällaiset;

Yksi kerros maalia;

Ja voilà!

Erinäisiä vuosia olen näitä pariovia varastossa katsellut ja miettinyt mihin ne voisikaan sijoittaa... Sitten ajatus välähti salaman lailla, kun kirjahyllyt olivat muuttaneet yläkertaan ja pirtin seinälle jäänyt tyhjä tila! Liikaa tyhjää tilaa ei ole soveliasta olla kenenkään kodissa!!

Pyysin Tytön kaveriksi ovien kuljetukseen. Olin varautunut käyttämään lieviä pakotteita, kuten uhkailua ja kiristystä... sillä ideani eivät aina herätä riemun kiljahduksia.. Ihmeesti Tyttö suostuikin ihan ensiyrittämällä, mielipiteitä homman järkevyydestä kyllä kuulin runsaasti ja ihan pyytämättä..

Ovet kannettiin kylppäriin, pesun ja kuivattelun jälkeen rapsuttelin irtonaisen maalin pois. Ovet olivat olleet kauniin vaalean harmaat, mutta varastossa pintamaali oli jo rapistunut ja pesussa rapisi entisestään. Hionnan jälkeen maalasin kaksi kertaa Paneelikattomaalilla, kuluttelin ja käsittelin pinnan vielä ranskalainen tärpätti + lasuuriöljy + pigmenttijauhe (Umbra gebrannt rötlich) -seoksella. Tein tuunauksen siis pidemmän kaavan kautta ja itse olen erittäin tyytyväinen. Pintaan voisi vielä sivellä antiikkivahaa, mutta koska ovet eivät ole alkuperäisessä käytössä, saa tämä käsittely riittää.

Kun ovet oli käsitelty, oli pakko maalata pirtin seinän alaosan paneeli myös... Nyt sitten yläosan tapetti näyttää ihan karmealle, katosta ja lattiasta puhumattakaan... Näinhän se aina käy; kun tuunaukselle antaa pikkusormen, se vie koko käden.. ;)

Olen aina ollut viehtynyt vanhoihin esineisiin, jo lapsena mummolassa kaivelin aarteita esille. Aikojen alussa, kun muutimme tänne tilalle, retuutin onnellisena kaikki varastojen kätköihin unohtuneet puusohvat, kiulut ja kapat sisälle taloon. Sitten eräänä päivänä tullessani kaupunkireissulta kotiin, kohtasin pihamaalla Miehen, puusohvan ja ..moottorisahan!! Voin vakuuttaa, että minusta lähteneet desibelit ylittivät kirkkaasti moottorisahan äänen! Miehen suunnalta kuulin jotain, että "...tupajumien kaluama..." Arvata saattaa, että episodista seurasi erittäin pitkäkestoinen Kylmä Sota! Mutta sen jälkeen ovat antiikkiesineeni saaneet olla täydellisen rauhassa!

Kyllähän vanhoja esineitä on kertynytkin. Kotimme on suunnilleen kokonaan kalustettu niillä. Erään kerran Mies esitti, että ostaisimme oikean sohvan - ja minä näin seuraavana yönä painajaista kirkkaanpunaisesta sohvasta keittiössä.. Mies on kuitenkin tyytynyt omaan mukavaan tuoliinsa, siinä tein myönnytyksen; hankin hänelle vanhahtavan näköisen keikautettavan tuolin... Minä köllöttelen tyytyväisenä puusohvallani tyynyjen keskellä!

Opiskelua ja mörköjä

Taas on viikko vierähtänyt! Kaikenlaista on tullut tehtyä, enimmäkseen opiskeluun liittyviä juttuja.. niin päivällä kuin yölläkin.. viime yönä puoli kolmeen.. Kun on vauhti päällä, ei ajan kulua huomaa lainkaan. Siinä sivussa, ikäänkuin vasemmalla kädellä on tullut harrastettua pientä tuunausta.. Toivon saavani työn viikonlopun aikana valmiiksi, ja kuvia esille!

On ihan epistä, että joulun alla joutuu tekemään jotain muuta, kuin jouluun liittyviä juttuja!! Ihmisen pitäisi voida viettää joulunvalmistelulomaa! Pelkään, että tänä vuonna käy niin kuin joskus on käynyt; pari päivää ennen joulua nakkaan jotain jouluhässäkkää esille ja heti joulun mentyä siivoan kaikki pois.. Eihän siinä ehdi nauttia joulusta yhtään!!

Eräänä päivänä nappasin kaupasta lehden Underbara Julhem, siinä oli kaikkea kaunista ja ihanaa... Joululehtiä ja -kirjoja on nykyään suunnattomat määrät, varmaan jokaisen makuun löytyy. Itse huomaan ostavani aina samanlaisia; vaaleaa, valkoista...

Muuten; eilen illansuussa kävin koiruuksien kanssa lenkillä. Harppasimme tuttua lenkkipolkua hämärän laskeutuessa peltojen ylle. Yhtäkkiä näin ison mustan möhkäleen pellon reunassa! Mietin kuumeisesti, että onko siinä kohdalla puu, pensas, kivi tms. ..sitten se alkoi liikkua!! Vaikea sanoa kuka meistä kolmesta nopeimmin juoksi.. Kaivoin puhelimenkin esille, jos pitäisi apujoukkoja hälyttää. Taakseni vilkuillen, koirat kintereillä painelin kotiinpäin, välillä kuvittelin jonkun hölkkäävän perässä... Siinä mennessä vannoin, etten ikinä kuuna päivänä pimeässä niin kauas lenkille lähde, ..siis mikäli hengissä kotiin selvitään..

Tänään sitten kävimme Tytön kanssa tutkimassa paikkaa, eikä löytynyt jäljen jälkeä!! Pelto on kynnetty, maa jäässä ja lunta tuskin nimeksikään, niin että eipä siihen juuri mitään jälkiä jäisikään vaikka karhu tallustelisi.. Niitäkin täällä on joskus havaittu! Kuten myös susia! Emme niin kovin kaukana isosta kaupungista asu, ja joskus tuntuu, että ihan erämaata on ympärillä..

Projekti

Taas minä tein sen! Viimeiset pari viikkoa olen intoa puhkuen hyökännyt jokaisen vapaan hetken tullen opintojeni kimppuun vannoen, että kaikki muu saa jäädä hamaan tulevaisuuteen. Nyt sitten käytin tämän hirmuisen tarmonpuuskani kirjahyllyjen ja kirjojen roudaamiseen yläkertaan... kun alkoivat haitata pirtin seinustalla.. Ovat kylläkin haitanneet siellä jo puolitoista vuotta! Mielestäni kirjahyllyt eivät kuulu yli satavuotiaan talon pirttiin.

Niin sitten Pojan kanssa puskimme kaksi kappaletta tonnin painoisia kirjahyllyjä yläkertaan. Hikihän siinä irtosi, ainakin minulta. Poika ei kyllä näyttänyt olevan moksiskaan, ikäänkuin olisi jokapäiväistä hommaa tällainen isompien mööpeleiden siirtely. Ennen minä olin se suuri, voimakas ja viisas äiti.. nyt on kyllä alkanut vahvasti tuntua siltä, että olen pieni, heiveröinen ja vähän tyhmäkin...

Kun hyllyt oli saatu ylös, alkoi kirjojen juoksuttaminen... 452 kappaletta kirjoja; vanhoja ja uusia, luettuja ja lukematta jääneitä, kissa-, koira- ja hevoskirjoja, tositarinoita ja keksittyjä, hauskoja kirjoja ja dekkareita, Peter Maylea ja Liza Marklundia, psykologiaa ja astrologiaa...

Kaikki kirjat, jotka elämäni varrella olen käsiini saanut, olen myös säilyttänyt.. Näiden muuttaneiden lisäksi on tietysti keitto-, puutarha- ja sisustuskirjat. Keittokirjojakin on aika kunnioitettava määrä, niin että vieraampi voisi erheellisesti luulla huippukokin täällä hääräilevän.. Puutarha- ja sisustuskirjoihin on ihana uppoutua, lukemattomia ideoita niistä kyllä on tullut hyödynnettyäkin.

Kirjahyllyt ja kirjat ovat nyt sitten makkarissa, nätisti vierekkäin. Ei tosiaankaan paras mahdollinen paikka, mutta ainoa vaihtoehto tällä hetkellä. Sain heittää hyvästit idealleni huoneesta, jossa olisi vain sänky ja pari yöpöytää... En tässä vaiheessa tohtinut alkaa suunnitella uuden huoneen rakentamista yläkertaan, ja sitäpaitsi siitä olisi suurella todennäköisyydellä noussut voimakas vastalauseiden myrsky.. Muita tärkeämpiä rakennusprojekteja on mielessä muhimassa, pakko säästää voimavarat niihin.. ;)

Nyt taas lepuutetaan istuma- ja jalkalihaksia ja opiskellaan ahkerasti.

Tunnustus

Sain Krisseltä yllä olevan tunnustuksen! Olen siitä yllättynyt, liikuttunut ja erittäin otettu!! Tämä on ihan ensimmäinen tunnustukseni, enkä ole moista osannut kuvitellakaan saavani!!! Kiitän Krisseä tuhannesti ja liitelen onnessani pitkän aikaa :)

Tunnustus ei olisi voinut parempaan aikaan tullakaan, sillä mieli on ollut vähän apea... väsymyksestä, stressistä, talven tulosta... mistä lieneekään..

Loppuviikosta kävin kampaajallakin, että olo vähän piristyisi, ja letti lyheni sillä reissulla huomattavasti. Minulla on ollut melkein aina pitkät hiukset ja niistä sitä yrittää vieläkin pitää kiinni, vaikka ehkä järkevintä olisi leikkauttaa ihan lyhyeksi. En tosiaan ole 20vee, vaikka kuinka pitkä tukka päässä heiluisi.. No enpä kyllä välttämättä tahtoisikaan! Muutaman kerran elämäni varrella olen leikkauttanut hiukset lyhyeksi, eivätkä ole oikein kotoiselta tuntuneet.

Tulee mieleen oma mummini, jolla oli pitkät hiukset loppuun saakka, ohuet ja harmaat, mutta leikata niitä ei saanut.... Olenkohan sitten joskus samanlainen?

Katselin kampaamossa ihania peruukkeja, siinä olisi käyttökelpoinen ratkaisu tähän ongelmaan; muutama erilainen aina valmiina... Mielialan mukaan joku niistä päähän ja eikun menoksi! Tosi helppoa ja hauskaa!!

Tunnustuksesta puheen ollen; haluan itse antaa sen

Katille, joka on omalla esimerkillään innostanut minua kaikenlaisiin projekteihin (ja oikeassa elämässä potkinut persuuksiin, jos olen yrittänyt pahan päivän tullen jäädä paikoilleni nyyhkimään..)

Nannalle, jonka blogia on mukava seurata sen ihastuttavien juttujen ja hauskan kerronnan vuoksi

Elinalle, jonka blogia on myös mukava seurata, sieltä saa aina ihania vinkkejäkin

Marja Kristiinalle, jonka tekemiä juttuja katsellessa voi vain huokailla ihastuksesta

Elsalle, jonka blogin ihania, inspiroivia juttuja seuraan myös

Monia muitakin ihania blogeja olen huomannut olevan, aika on nykyään vain niin rajallista ettei kaikkia ehdi seuraamaan!

Kiireitä

Onhan ollut taas kiireitä! Päivät kiitävät huimaa vauhtia ja viikot vaihtuvat huomaamatta.. Hirmuisen opiskelupainotteisia ovat viime ajat olleet. Eilen oli englannin tentti.. ahhh! ..liian monta tuntematonta sanaa.. tuskan hikeä.. ei ihan kyyneleitä.. Luulen, että selvisin, mutta parantamisen varaa olisi... Ehkä parannankin, mikäli aikataulu antaa myöten. Luen ja kuuntelen englantia ihan sujuvasti, mutta lyhyt englanti ja pitkä saksa tekee tehtävänsä..

Kransseja olen vääntänyt aina jossakin välissä, kun on alkanut tuntua siltä. Mikään ei ole oikein onnistunut, tai sitten itsekritiikki on huipussaan.

Joulu lähestyy ja kynnet syyhyävät pienoisen remontin tekoon, mutta nyt on pakko pysyä lujana ja keskittyä tämän hetken olennaiseen! Olen aina ollut mestari haalimaan itselleni kaikenlaista, niin että se kaikki on lopulta kaatunut niskaan ja siinäpä sitä on sitten ihmetelty...

Sarjassamme hiiriä ja ihmisiä, John Steinbeckin traagisen roomaanin nimeä lainatakseni, meille yrittää jälleen muuan vuokralainen.. Olipa jäänyt heppojen leipäpussi tiskikaappiin ja siellä sitä oli käyty nakertelemassa! Vaikka olen kaikenlaisten eläinten ystävä, tässä kohden menee raja! Pelkään, että vieras kutsuu kaikki sukulaisensakin juhliin, jos en tylysti sulje ovea! Pakko alkaa taas kontata ja tutkia, mistä on reitti kaivettu.

By the way, uutiset pelottelivat jälleen talvella.. hrrr.... Olenkin nauttinut näistä uudelleen saamistamme lumettomista päivistä, siitä huolimatta että vettä on välillä satanut.

Tämä kuva on kahden vuoden takainen, 4.11. otettu... silloin oli lunta..

Omituisia otuksia

Tänään kirmailin metsässä keräilemässä tulevan kranssin aineksia. Ilma oli ihanan kostea ja melkein lämmin. Se teki hyvää sielulle ja hipiälle.. ;) Alan olla taas voimissani ja valmis tulevien mielettömien viikkojen koitoksiin. Sillä niitä on edelleen luvassa. Pitänee lähipäivinä pistäytyä myös luontaistuotekaupassa hakkimassa jokasyksyinen puteli Kräuterblutsaftia, joka on takuuvarma voimajuoma... UGH.. Kranssin teko jäi toiseen päivää, kun piti isänpäivääkin ehtiä juhlia ;)

Vastaan nyt Nannan heittämään haasteeseen ja paljastan joitakin omituisuuksiani. Varmaan niitä on muitakin, ja sellaisiakin ehkä joita itse pidän normaaleina.. ;)

1. Toisinaan lasken joitakin asioita, etenkin jos olen stressaantunut; lasillisen vettä juon kymmenellä kulauksella, yläkertaan on 16 askelmaa... Aika vasta paljastui, että rakas veljeni tekee samaa! Onkohan meillä lapsiraukoilla jokin trauma... ;) tai sitten se on vain sama pöpi-geeni.. =/

2. Kun ajan autolla, aurinkoläppä on aina alhaalla, satoi tai paistoi. Muuten tunnen oloni alastomaksi..

3. Jos en saa unta, ja kaikki muut konstit on kokeiltu.. työnnän toisen jalkaterän patjojen väliin ja sammun kuin saunalyhty. Sen takia en koskaan voi käyttää koko sängyn levyistä lakanaa

4. Laitan pyykit narulle aina värijärjestykseen, ensin esim. puserot, sitten housut (en kyllä koskaan tarkkaile toisten pyykkinaruja..)

5. Ennen Neiti K:ta kävin emojen poikima-aikana yksin navetalla öisillä tarkastuskäynneillä. Mahdollisen navetan nurkalla vaanivan murhamiehen varalle minulla oli aina keittiön suurin paistiveitsi mukana. Sukulaiset ja kaverit olivat huolissaan, että pimeässä kompastun ja isken itseäni sillä.. Joskus mietin, että jos tosiaan joku hiippari ilmaantuisi niin mitä tekisin.. Luultavasti olisin pötkinyt pakoon..

Sehän ei ole omituista, jos tarkistaa että ovi on lukittu, kun lähtee kotoa... eihän? Ainakaan niin kauan, kun ovenkahva ei jää käteen..

Haastan mukaan omituisten otusten kerhoon; Maatiaiselämää, Tinan ja Päivin

Joululehti-ilta

Nyt on se ilta vihdoinkin! Se, jota olen odottanut yli viikon!! Tänään aion vain lukea joululehdet kannesta kanteen ja saada ihania inspiraatioita ja onnellista oloa! En uhraa ajatustakaan millekään muulle asialle kuin joululle. Viikonlopun aikana aion myös askarrella havukranssin ulko-oveen. Eräänä yönä heräsin ja sellainen ajatus oli valmiina mielessä...

Viikko on ollut mieletön! Oli kokous, johon piti valmistella kaikenlaista, oli raportin tekoa ja esitystä ja kaiken huippuna tänään aamupäivällä tentti... mihin oli vaatimattomat kahdeksan kirjaa luettavana.. no ei nyt sentään kokonaan, mutta jokaisesta jotakin. Viime yö meni sitten aika tiivisti lukiessa... Mutta olen ihan tyytyväinen itseeni! Tentti meni... ei nyt ihan JESSS! mutta ok! kuitenkin ja olen nyt tässä perjantai-illassa, jota niin monta kertaa ajattelin, kun tsemppasin itseäni vauhtiin.

Hyvää perjantai-iltaa sinulle myös! ;)

Autoilua

Autonkatsastus-operaatio on tältä erää taas suoritettu. Joka kerta sitä pitää venyttää viimeiseen hetkeen ja joka kerta se on vastenmielistä - vaikka ei todellakaan pitäisi olla.. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että yksi parhaita asioita maailmassa on, että autot tarkastetaan kerran vuodessa! ..paitsi tietysti ne uudet, joissa ei yleensä vielä vikoja olekaan.

Omassani oli remontoitavaa; jo kesällä huomasin toisessa umpiossa kiven iskemän reiän! Yritin miettiä kaikenlaisia poppakonsteja asian korjaamiseksi, mutta eihän siihen auttanut muu kuin korjaamoreissu. Ja lasku tulee perästä... Ja vielä pitäisi investoida uudet talvirenkaat...argh!.. se huomattiin eilen, kun talvikumeja väännettiin alle. Ei auta vaikka toivoo, että autonomistajan kustannukseksi riittäisi se, kun lorottelee sikakallista bensaa tankkiin...

Nuorena haaveilin jatkuvasti urheiluautosta! Ferrari, Alfa Romeo, Maserati jne. Olisi ollut coolia omistaa auto, jolla olisi päässyt erittäin ripeästi paikasta A paikkaan B ja joka olisi ollut erittäin hyvännäköinen..

Nykyään auto on väline, jolla voi liikkua kohtalaisen ripeästi paikasta A paikkaan B, ja jonne mahtuu koiria ja koirien ruokia, taimia ja kukkamultaa, listoja ja maalipurkkeja ja jopa pienehköjä huonekaluja... Siihen pulaan auttaa tavallinen tylsä farkku!

Nykyään haaveilen vanhasta kunnon Volvo Duettista! Sinne mahtuisi aika lailla koiria ja koirien ruokia, melkein kokonainen puutarha ja isojakin huonekaluja... Tosin sillä ei ehkä kovin joutuisaan etene... ja mukavuudestakin saattaisi joutua tinkimään.. Mutta olisihan siinä nostalgiaa ja mielestäni se on myös kaunis!

http://www.veteraanivolvolahti.com/autot.html