Kuulumisia

Syksy on kulunut kiireen merkeissä. Opiskelua enimmäkseen. Olen jo siinä vaiheessa, että lasken pisteitä himona! Monta kurssia on valmistunut, tosin monta on vielä edessäkin... Joka tapauksessa tunnelin päässä näkyy valoa :D Koska minulla on onni omistaa liikkuvainen kaveri, ei näyttöpäätteen ääressä voi koko aikaa istuksia, vaan on vääntäydyttävä muutaman kerran päivässä ulos. Tänä syksynä löysin lähistöltä ihanan metsätien, jossa ulkoilin Neiti Karvapään kanssa. Miten en ennen sinne ole osunutkaan? Vähän kyllä pelotti sudet, karhut ja muut möröt, mutta aurinko paistoi ja kaunis syksyinen luonto ihastutti.

Myös ikäviä asioita on tapahtunut. Jokasyksyinen vasikoiden vieroitus tietysti, sitä huutoa ja itkua puolin ja toisin... Ja muutama mamma lähti kohti viimeistä matkaa... Kaipaamaan jäin ihanaa, kaunista Opalea... Tulin jälleen siihen tulokseen, että olen täysin väärällä alalla. Pitäisi kasvattaa kukkia ja yrttejä...

Parit synttärit on vietetty. Neiti Karvapää täytti kuusi vuotta! Päivää vietettiin kakkukahvien, lahjojen ja runsaiden onnitteluiden kera. Kuusi vuotta sitten, pari päivää ennen joulua Neiti tuli taloon ja täytyy sanoa, että ohjelmaa on piisannut... Bouvier ei ole mikään sohvaperuna, eikä huomaamaton kaveri :D Voisi myös sanoa, että bouvier kasvattaa pinnaa ja opettaa olemaan välittämättä pikkuasioista. Suuri haaveni (mitä ei kyllä perheelle kannattaisi kovin julistaa..) onkin hankkia toinen samanlainen! Ainoa huolenaihe Neiti K:n suhteen on kyynären nivelrikko. Vaiva paljastui, kun neljä vuotta sitten käytin neitiä lonkka- ja kyynärnivelten kuvauksissa ja silmien peilauksessa. Joku sanoi silloin, että 6-vuotiaana voi olla jo pahoja ongelmia. Onneksi ei ainakaan vielä ole ollut! Pariin kertaan on syöty lääkettä, kun on ollut vähän oireita. Tulevaisuudessa täytyy ehkä syödä useammin, mutta kohtuullinen liikunta ja painonhallinta toivottavasti pitää kaverin kunnossa.

Omat synttärit olivat samalla viikolla. Vuosia ei halua ajatella... nehän tulevat ja menevät ...aina vain nopeammin ja nopeammin... Lahjoja sain minäkin ja kukkia... valkoisia tietysti :)

Aistihaaste

Haasteeseen liittyen;

1. Laita tunnus blogiisi

2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt

3. Linkitä blogiin, josta sait tunnuksen

4. Listaa viisi aistia ja kerro, mitä ne merkitsevät sinulle

5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti

Sain oheisen haasteen Katilta Kiitos! :)

1. Ehkä kaikista tärkein aisti on näkö. Se tarkoittaa, että voin lukea ja kirjoittaa, nähdä syksyn lämpimät värit, talven valkoisen kirkkauden, kevään orastavan vihreän sekä kesäpäivänä ilman väreilevän meren yllä. Voin myös nähdä koirien kirmaavan metsässä, kissojen nukkuvan käpälät väpättäen, unta nähden. Voin nähdä hevosten kyhnyttävän toisiaan ja emojen hoitavan vastasyntynyttä vasikkaansa.

2. Tunto-aistin avulla voin kokea koirien pehmeän-karhean turkin ja kostean, viileän kirsun. Voin silittää kissojen silkkistä karvaa ja tuntea käsissäni hevosten karheat harjajouhet ja poskellani samettisen turvan ja lämpimän hengityksen. Keväällä, kun istutan jotain uutta, voin tuntea sormissani kostean mullan. Kesäisellä merenrannalla auringon lämmittämä hiekka jalkapohjien alla tuntuu taivaalliselta. Tunto-aisti on todella tärkeä!

3. Haju-aisti merkitsee myös paljon. Ensimmäisenä tulevat mieleen meren ja metsän tuoksu, sekä kevään tuoksu ja kypsyvien hedelmien tuoksu syksyllä. Tuoksukynttilöitä löytyy kotona joka huoneesta; vaniljaa, kookosta... niillä voi terapoida itseään. Kaikista tuoksuista ihanin on kuitenkin kissan tassunpohjien tuoksu, kuin lämmintä pehmeää nahkaa... Kauan sitten minulla oli afgaaninvinttikoira Rufus, joka oli ns. tuoksuafgaani. Kun Rufus oli erityisen tyytyväinen, ohimolla olevasta rauhasesta erittyi ihanan makeaa myskin tuoksua. Myös Janni Petterssonillamme oli sama ominaisuus, vaikka olikin aito monirotuinen. Neiti Karvapää tuoksuu erityisen miellyttävälle yleensä vain silloin, kun on vasta pesty...

4. Ilman kuulo-aistia ei voisi nauttia ensimmäisestä kuovin huudosta keväisellä pellolla tai joutsenten matalasta ääntelystä niiden valmistautuessa muuttomatkalle. Musiikin kuuntelu lepuuttaa hermoja tai antaa potkua siivoukseen.

5. Maku-aistista tulee ensimmäisenä ..ja ainoana mieleen suklaa :) Mikä voisikaan olla parempaa, kuin pehmeä, sopivan makea, pähkinäinen suklaa... tai jäätelö suklaakastikkeen kera... lämmin kaakao..

Heitän haasteen Inarille, Margelle, Sarille, Tirlittalle ja Kesäkukalle. Toivottavasti ottavat vastaan! Ihmisillä voi olla niin erilaisia aistielämyksiä...

Reippaana susirajalla

Pakko uskoa, että kesä on tällä erää lopullisesti ohi. Eilen aamulla auton ikkunoista sai raaputtaa paksun kerroksen jäätä ja tiet olivat paikoitellen epämääräisen liukkaan näköisiä. Tällä hetkellä mittari näyttää -4 astetta! Siis MIINUS neljä!! HRRRR... nyt se alkaa... jotenkin on seuraavaan kevääseen ja kesään taas vain selvittävä.. =(

Sateenkaaria ja perhosia odotellessa tässä voi ihan hyvin opiskella... Ja sitä olenkin viime viikot ja päivät ahkerasti harrastanut. Lopultakin on iskenyt päälle hirmuinen taistelutahto ja valmistakin on jo tullut. Käsittämätöntä, miten voi kurssi jäädä jostakin pienestä suorituksesta roikkumaan!! Uusia kursseja on myös koko ajan menossa ja olen suorastaan ylittänyt itseni palauttamalla tehtävät ihan ajoissa! En voi lakata ihmettelemästä tarmoani :D ..toivon vain sen kestävän opiskelun loppuun saakka.

Nykyään luonnonvara-alan oppilaitoksiin täytyy kerätä kasveja, on koottava metsäkasvi- ja rikkakasviherbaario. Pidän kasveista ja tunnistan niitä uskomattoman määrän, mutta se kerääminen.... Eipä ole vaikea arvata kuka täällä syys-lokakuussa koluaa silmä kourassa metsiä ja pellonpientareita... Kesä meni niin pian ja mukavasti, että noin tylsään hommaan ei ollut aikaa. Muutamia kasveja sain vaivoin nyhdettyä, niistäkin joku unohtui auton penkille, joku kuistille... joku, joka oli jo päätynyt sanomalehden väliin, katosi kun kesävieras oli lukenut lehteä... mahtoiko hänkin kerätä kasveja..? Jonkin verran sain kasveja ihan oikeasti kerättyä ja hyvä kaveri on kiikuttanut niitä minulle myös. On ilmeisesti nähnyt tilanteen toivottomuuden... Joka tapauksessa metsäkasvikansio on luovutettu arvosteltavaksi ja rikkakasvit olen luvannut toimittaa ensi tiistaina. Viikon kuluttua ei siis toivottavasti tarvitse hätäillä, josko aamulla on lumi maassa.

Muutama viikko sitten oli paikallisessa sanomalehdessä uutinen kolmen suden laumasta, joka oli nähty kymmenen kilometrin päässä meidän pihastamme! Siis KYMMENEN!!! Se nyt ei susihukkaselle ole matka eikä mikään loikkia tänne! Meidän pihaamme! Ja navetan nurkalle! Muutenkin on kuulunut huhuja lähistöllä liikkuvista susista, yksi oli jopa nähty syömässä lampaan raatoa tien poskessa... Onhan noita susia tuntunut olevan ennenkin näillä main, mutta aina se tieto vain pysäyttää. Missä ihmeen korvessa tässä asutaan? Isompaan kaupunkiin on vajaan tunnin ajomatka ja se on vielä pohjoisempana kuin me.. En voi olla ajattelematta huhua, jonka mukaan eräs susi-mies olisi niitä näille nurkille rahdannut... Who knows...? En myöskään voi kamalasti ihmetellä, että eräällä paikkakunnalla muutama vuosi sitten oli pantasusi joutunut jokeen (toivottavasti kuitenkin valmiiksi kuolleena).. Sudet toki kuuluvat Suomen luontoon, mutta pysykööt korvessa, jossa eivät ole ihmisten ja kotieläinten vaarana.

Helsinki-reissulla oli puhetta pääkaupungissa riehuvista villi-pupuista. Ovat kamala riesa ihmisille. Toisaalta kyllä ymmärrän, ottaisi minuakin päähän jos lauma pikkupupuja kävisi tuhoamassa istutukseni ..toisaalta huvittaa koko hysteria. Hesalaisten ei ainakaan tarvitse pelätä pupujen syövän koiria tai ihmisiä. Ja minulle on turha tulla selittämään, että ei susi ihmisen päälle käy. En tosiaan jää tuolta kuulumisia kyselemään, jos lenkkipolulla kohdataan! Vaikka luotan Neiti Karvapäähän kuin kallioon, se taatusti puolustaa minua hädässä, on susi kuitenkin eri asia. Tilanne mahtaisi olla toisinpäin; minä hyökkäisin suden kimppuun, kun se yrittäisi syödä Neiti Karvapäätä ... ja miten siinäkin sitten kävisi... =O