Palasia

Neiti paitaressu toipuu edelleen! ..on saanut herkkuja ja lukuisia halauksia..

Itseäni hemmottelin tarttumalla kameraan ja kuvaamalla pieniä palasia... aamu-aurinko on parasta!

Neiti Paitaressu

Neiti Karvapää on tällä hetkellä Neiti Paitaressu. Eilen kävimme eläinlääkärin luona ja neidille suoritettiin operaatio, jolla suvunjatkamiskyky poistui... Ei ollut todellakaan helppo päätös viedä toinen moiseen rääkkiin! Olin tilannut ajan jo aiemmin, mutta silloin suunnitelmiin tuli muutos... (..oikeastaan peruin sen itse, vaikka en ole kehdannut myöntää kaikille, että olen näin onneton tunteilija...)

Neidin juoksuajat ovat olleet melkein joka kerta tuskaa, hikeä ja kyyneliä.. Monenmoista sulho-ehdokasta on nurkissa pyörinyt ja neiti itse ei mikään siveyden sipuli näytä olevan.. Ensimmäinen juoksu 9 kuukauden ikäisenä sai aikaan monen päivän reissun erään Don Juanin matkassa, ei-toivotun raskauden ja sen keskeytyksen... Sitä huolta ja tuskaa mitä kotona koettiin, kun pariskuntaa etsittiin melkein koko kylän voimin, ei voi sanoin kuvata!! Loppujen lopuksi kaikki päättyi hyvin, mutta aina sama pelko on vallannut mielen, kun ne päivät ovat koittaneet.. Ja onhan sitä juostu, ja ajettu autolla, ja karjuttu perään, ja tiirailtu pilkkopimeässä metsässä taskulampun kanssa..

En ole koskaan edes harkinnut perheenlisäystä neidille! Epäilen, että meillä olisi sen jälkeen ollut pysyvästi 12 karvanaamaa talossa ja eräät kaksijalkaiset olisivat saattaneet vaihtaa maisemaa..

Kun vatvoin operaation etuja ja haittoja, siinä taistelivat järki ja tunteet.. Neidin kasvattaja sanoi minulle jo tuskastuneena, että "hyvä ihminen!... tee se!" Olinko hyvä? vai paha? kamala? raakalainen? kurja ketale? tunteeton roisto?

Eilen sinne sitten mentiin.. Olin henkisesti valmistautunut pitelemään omaa pientäni käpälästä koko operaation ajan, mutta eläinlääkäri toimitti minut "poimimaan marjoja metsästä".. Ajattelin kyllä pieniä piruja, kun ajoin kotiin! Sijaistoimintona ompelin sitten keittiön puusohvan tyynyihin päällisiä..

Yllättävän hyvin neiti on leikkauksesta alkanut toipua! Antibiootit ja kipulääkkeet tietysti auttavat asiaa, ja yö nukuttiin yhdessä pirtin lattialla.. Ei tosiaan mitään itkua ja valitusta.. tai edes syyttäviä katseita! Ehkäpä päätös oli loppujen lopuksi oikea, molempien osapuolten kannalta... Neiti saa jatkaa huoletonta neiti-elämäänsä luonamme toivottavasti lukuisia vuosia!!

Lukemista

Tänään sain minäkin oman Jul-kirjani, samassa paketissa Vakre Hjem -lehden kanssa. Lisäksi tällä viikolla tuli kirjakerhon kuukaudenkirja. Kirjafriikin kirjahylly sai mukavasti täytettä.. :-) Olisipa jossakin vielä aikaa tilattavissa, jotta voisi syventyä nautiskelemaan ja inspiroitumaan näistä ihanuuksista;

kuka haluaa uusia tavaroita, kun vanhat ovat niin chic! ja sitä paitsi, niillähän on jo sielu;

Jul-kirjan kuvat ovat kuin sokerihuurrettuja;

Vakre Hjem-lehdessä on kylpy-teema, aika ylellistä;

Täytynee laittaa kirjat ja lehti kiltisti pöydälle ja annostella niitä itselle ikäänkuin karkkipäivän karkkiannoksina töiden lomassa.. Toisenlainen kirjapino tuntuu kaatuvan niskaan, ainakin yöllä unessa... Tehtävien deadlinet paukahtelevat umpeen ja aika on niiiin rajallista...

Syysaamuna

Tänä aamulla aurinko paistoi kuulaana ja kirkkaana. Vaikka varsinaista ruskaa täällä tuskin on koskaan, ovat luonnon värit kuitenkin lämpimän syksyisiä. Oli pakko juosta kameran kanssa joen törmälle taltioimaan tämän maanantai-aamun tunnelma;

Eilen kuvasin syksyn viimeiset ruusut;

Eilen myös lähtivät kesäpossut - ajatus pienten tötterönenien muistolle... Saivat yli viikon jatko-ajan, kun suunniteltu aikataulu ei pitänyt.

Pian alkaa vasikoiden vieroitus. Keväällä syntyneet lapset erotetaan emoistaan. Äidit yrittävät pitää lapsensa viimeiseen saakka ja lapset liimautuvat emonsa kylkeen. Sen jälkeen huudetaan kolme päivää ja yötä ... vasikat emojaan ja emot vasikoitaan...

Aluksi melkein itkin ja huusin minäkin... Kaupungin liepeillä kasvaneelle kaikki oli niin kamalaa... Itkin karjakeittiössä myös jokaisen Oskarin ja Elmerin perään, kun ne isoina poikina lähtivät teuraaksi, olinhan rapsutellut niitä puolitoista vuotta. Mahtoi siinä Mies olla ihmeissään.. yritti lohdutella, että uusia tulee..

Kaikkeen sitä tottuu.. työ on työtä.. vaikka tuskin koskaan voin tunteitani eläinten suhteen täysin kovettaa. Jokaisen lemmikkilehmäni poistamisesta on Miehen kanssa aina keskusteltu isoon ääneen .. eivätkä ne tähän saakka ole ilman todella pätevää syytä lähteneet! Vaikka tuottaminen on avainsana, ei tätä työtä jaksaisi, jos ei välittäisi eläimistä oikeasti!

Koiranäyttelyssä

Tänään kävin pentunäyttelyssä Pohjois-Suomen Hevosurheilukeskuksessa Siikajoella. Olihan ihania koiralapsia!!!

Eräs perheenjäsen suunnittelee koiran hankkimista {[(JESSS!! JESSS!!! JESSS!!!)]}, ja toinen tässä yrittää säilyttää pokkansa, ettei tule myöhemmin syytetyksi yllytyksestä tai peräti avunannosta... Totuushan on nimittäin se, että mikäli minusta riippuisi, olisi kotimme - jos ei nyt täynnä - niin ainakin puolillaan koiria.. toinen puoli olisi alpakoita, hevosia...

Pentunäyttely on hauskempi kuin tavallinen koiranäyttely, aina sattuu ja tapahtuu ja koiranpennut ovat niiiin hellyttävän ihania!

Löysin monta ehdokasta uudeksi perheenjäseneksi;

(kuvat eivät valitettavasti ole parhaita mahdollisia, halli-olosuhteet.. ja lapset nyt eivät koskaan ole paikoillaan..)

ensimmäisenä bongasin tietysti bouvierin.. mutta? mutta? pitäisiköhän purkaa lisää väliseiniä, jos toinen tällainen tulisi perheeseen

koulutettu australianpaimenkoira olisi iso apu emolehmien kanssa...

suloinen göötti (länsigöötanmaanpystykorva) on myös paimenkoira

amerikanakita on hellyttävä pallero...

spinone, paitsi että sillä on aivan uskomattoman kauniit silmät, on muutenkin aivan ihana!

nämä koipeliinit ovat irliksen (irlanninsusikoira) pentuja, harkitsin joskus tällaista, kaksi olisi e-rit-täin tyylikästä..

faaraokoira on myös tyylikäs.. ja afgaani (vinttikoira)! unelmieni täyttymys!

hän on Romeo, kuka voisi vastustaa?!

kotona katsottiin hieman kysyvästi..

en sentään tyhjin käsin kotiin tullut, sain ystävältä afgaanin-korvikkeen..

Hevosteluja

Eilen ajoimme Tytön kanssa kotohevosilla. Toinen hepoista oli kärryjen edessä ja toinen tiuhtina perässä. Kokeilu oli ensimmäinen tällaisella kokoonpanolla. Ihan hyvin meni, vaikka epäilin hieman alussa, että meitä olisi kärryillä pian kolme.. On hieman reipasotteinen tämä perässä tullut hevosrouva nimittäin.. En myöskään nähnyt yöllä painajaisunta niskaan hönkivästä isosta hevosen päästä...

Tytöllä on jo vuosien kokemus ohjastamisesta ja nyt kuulemma pitäisi minunkin alkaa harjoitella... Ja kait minä yllytyshullu, rajojani kokeileva aikuinen vielä löydän itseni yksin kärrynpukilta viilettämässä letti suorana peltotietä..

Tänään oli ratsastustunti. Tilastojen mukaan tämä olisi ollut se kerta, kun putoan / hyppään satulasta (säännöllisin väliajoin olen sen tehnyt...). Vähän jänskätti, että kumpi tapahtuu.. Mutta yllätys! yllätys! ei tapahtunut kumpaakaan! Istuin siellä kuin liimattuna! Ehkäpä kohtalon sormi on kääntynyt muualle, maan vetovoiman taika murrettu...

Pysyin siis selässä, mutta muuten ei kyllä kamalan hyvin mennyt. Edellisillä tunneilla opitut asiat eivät enää onnistuneet. Hevonen varmasti ihan tahallaan ymmärsi pyyntöni väärin! Olen huomannut, että niillä on aika erikoislaatuinen huumorintaju! No, ei minua kyllä kovin vähällä nujerreta, pohjalta on matka vain ylöspäin! Että ensi viikolla jatketaan..

Herra ja Rouva

Pikkuherrat Juniorit roikkuvat aina hevostarhan nurkilla;

Lauantaina

Siivouspäivä. Ja vähän mööpeleiden siirtoa paikasta toiseen, ikäänkuin syysjärjestystä hakien. Tekee mieli ottaa esille meripihkanväristä, sammalen vihreää ja lämpimän ruskeaa ja ehkä hippunen oranssia.... Maalipensselikin houkuttaa, mutta se tulee kastettua yleensä johonkin valkoisen sävyyn. Yritän kuitenkin pitää näppini irti suuremmista projekteista, että saan pakollisia töitä tehtyä... tylsää!!

Vähän yli vuosi sitten remontissa talosta poistettiin yksi väliseinä ja keittiöni laajeni puolella. Ulkoseinästä ulkoseinään. Valo keittiössä saa nyt kulkea vapaasti koko talon läpi! Onnessani tästä "valaistumisesta" en ole laittanut edes verhoja keittiöön. Nyt olisi ehkä niiden aika. Valkoinen ohut pellavakangas odottaa ompelua ja uudet verhotangot paikoilleen asentamista.

Makuuhuone olisi seuraavana uudistusvuorossa.. sitten joskus. Tyyli vain on hakusessa... Se voisi olla samaa, mitä muualla kodissa tai poiketa täysin..

~~

olisiko se selkeää minimalismia..

kuva; Rakentaja.fi

vai ilmavaa, romanttista...

kuva; Messin Team

...vaiko vaaleaa kustavilaista...

kuva; Kruunukaluste

...ihanan rustiikkista ja lämpimiä sävyjä...

kuva;Toast

...vai pelkistettyä eksotiikkaa...

kuva; yle.fi

..tai vähän värikkäämpää eksotiikkaa..

kuva; Rakentaja.fi

Ratsastusta

Tänään oli vuorossa ratsastusta. Se on minulle ihan uusi harrastus, josta ehdin jo vuosikaudet haaveilla!

Lähistöllä on pieni talli, jonka hevoset hoidetaan ja koulutetaan hellällä kädellä! Ja ne hevoset! ah, ovat niin ihania!! Kunpa joskus koittaisi päivä, että osaisin ratsastaa ja voisin hankkia itselleni ihan oman sellaisen! Ei mikään pieni tavoite... Mutta ainahan haaveita pitää olla, ja kun oikein kovasti yrittää niin joskus ne toteutuvatkin ;-)

Vaikka pihapiirissämme on vuoden päivät kopsutellut kaksi hevosta, eivät ne mitään vasta-alkajan ratsuja ole - eivätkä varsinaisesti ratsuja lainkaan. Ovat kuitenkin olleet ensimmäinen lähikontakti hevosiin, niin että uskaltauduin ratsastustunneille. Kotohevosia olen taluttanut karsinasta tarhaan ja takaisin, harjannut ym. pientä, mutta tallilla vasta alkanut päästä paremmin kärryille niiden sielunelämästä.

Ruoka-aika

Tiistai-illan ajatuksia

Varhaisella aamulenkillä tänään näin 100-päisen kurkilauman nousevan pellolta lentoon. Muuttovalmistelut käynnissä. Tuli vähän haikea olo... Syksy on saapunut kylmine öineen ja kellastuvine lehtineen. Onneksi sentään aurinko paistaa päivällä, ettei tässä ihan synkkyyden syövereihin pääse vaipumaan!

Listasin tänään tekemättömiä töitä, jotka olisi pitänyt tehdä jo kesän aikana... huoh... aika pitkä lista siitä tuli.. Eikä kaikkiin voi verukkeeksi esittää vesisateita.. Opiskelutkaan eivät ole edenneet keväästä, vaikka pyhästi silloin lupasin itselleni, että syksyllä olen jo aimo harppauksen lähempänä valmistumista.

Kaikenlaista uutta houkutusta ilmestyy eteen, ja heikkoluontoisena sorrun niiiin helposti! Olin jo ilmoittautumassa Opiston entisöintikurssille, mutta ihmeesti sillä hetkellä sain otettua itseäni niskasta ja viskasin kurssiohjelman huiskuikkaan! Olisi retroksi tuunattu ihana vanha pöytä vailla käsittelyä ja paikkakin sille olisi jo katsottuna...

Täytynee tyytyä entisiin mööpeleihin, ottaa kirja käteen ja alkaa päntätä uusia asioita!