..poikima-aika nimittäin, sillä toissayönä klo 3.25 Verbena pyöräytti pojan maailmaan! :D Viimeinkin tämä kaikkien aikojen pisin poikima-rumba on päättynyt kestettyään kokonaista NELJÄ kuukautta!!! Jakson pitäisi kaikkien ohjekirjojen mukaan kestää 6 - 8 VIIKKOA! Nämä mammat eivät ole ilmeisesti opuksia lukeneet ja poikivat miten tahtoivat... Tietysti sonnit olisi pitänyt ottaa karjasta pois parin kuukauden astutuskauden jälkeen, mutta tosi monta mammaa olisi jäänyt poikimatta. Ja sääntöjen mukaan ne olisi pitänyt lähettää viimeiselle matkalle teurastamoon. Sonnipojat ovat ennenkin olleet laitumella pidempään kuin kaksi kuukautta, mutta poikimiset ovat kuitenkin tapahtuneet kohtuu-ajassa. Viime kesä oli aika sateinen ja laumoissa nuoria poikia astumassa, ne ovat selkeästi vaikuttaneet asiaan.
Toissayö oli muutenkin työntäyteinen, sillä heppa V sai illalla ähkyn! Ensimmäisen eläissään, vaikka on jo 14v vanha! Hepat joutuivat olemaan muutamia päiviä tarhassa ja muutaman tunnin jokirantalaitumella olo ei sopinut! Tytön hätäinen viesti yhdentoista aikaan illalla sai minutkin ulos ja kahteen saakka pelastimme kaveria. Vichy, öljy ja taluttaminen eivät auttaneet, oli pakko soittaa eläinlääkäri apuun. Rauhoittavat ja rentouttavat pistokset helpottivat ja aamulla V veti heinää niin kuin ennenkin! :)
Heppa-episodin jälkeen menin käymään navetalla ja Verbena siellä aloitteli poikimista. Kello oli jälleen kerran maagiset neljä aamuyöstä, kun pääsin nukkumaan! Miten voi ollakaan, että lukemattomia öitä tämän kevään ja kesän aikana olen kömpinyt juuri tuohon kellonaikaan nukkumaan..
Nyt saan seuraavat kahdeksan kuukautta nukkua yöni (toivottavasti!) aamuun saakka! :D Eikä kukaan kysele toisilta; oletko käynyt / kävitkö navetalla? tuletko navetalta? menetkö navetalle? tai; miten poikiminen meni? pitikö auttaa? oletko nähnyt vasikan syömässä - ihanko varmasti söi? Ei myöskään tarvitse juottaa tuttipullolla vastenhankoista vasikkaa tai laittaa sitä vastenhankoiselle mammalle syömään... Itse asiassa en halua seuraavaan kahdeksaan kuukauteen kuulla sanoja; poikia, ternimaito, sulattaa, lämmittää, juottaa!!
Nyt haluan tehdä kaikkea kivaa! Kaivella puutarhassa, maalata keittiön kaappien ovet, repiä erään inhon muovimaton lattiasta ja maalata sen alla olevat laudat, siivota, puunata ja järjestellä ..ja opiskella, mikä nyt ei aina kamalan kivaa ole - mutta välttämätöntä, mikäli aion joskus valmistua!
Tänään satoi vettä koko päivän, mutta maailma oli kaunis ja ihana! Olisin voinut istua vanhassa korituolissani ja nuuhkia piparminttua, salviaa ja timjamia, mutta en sitten ehtinyt. Huomenna sen teen, ihan varmasti! :)
tiistai 21. heinäkuuta 2009
sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
Rätei, lumpui... ja kauniita kukkia
Huristelimme eilen hyvän ystävän kanssa pienelle puutarharetkelle. Vierailukohteena oli lähipaikkakunnan yksityinen jokivarsipuutarha, jossa oli avoimet ovet. Pieni joki tarjoaa suotuisan pienilmaston kasveille ja myös kasteluvesi on lähellä. Tämä puutarha on esittelyssä Kotipuutarha -lehden numerossa 9/2009.
Vanhan rakennuksen seinustalla on asetelma, lyhdyn alla piikkilankaa kerälle kierrettynä;
Tällaisessa huussissa kelpaa istuskella;
Olen pitkin viikkoa siivonnut vaatehuonetta. Viskoin parvekkeen kautta kaiken pihalle, lajittelin, tuuletin, pesin... Osa kirppikselle, osa tuttavalle matonkuteisiin, osan leikkasin raivoisasti (ennen kuin tulen katumapäälle..) pajalle rätiksi... Kaikesta huolimatta luvattoman paljon tavaraa jäi säilytykseen edelleen! Tomerana aloitin homman ja tavoitteena oli saada ainakin puolet roinasta pois. Aluksi se menikin hyvin; kirppikselle, matonkuteisiin, kirppikselle, jää, kirppikselle, kirppikselle, matonkuteisiin... Jossakin vaiheessa alkoi löytyä; IHANA paita, jonka olemassaoloa en ollut enää muistanut = JÄÄ, housut, jotka melkein sopivat (ehkä lihon vähän) = JÄÄ, pusero, jota Nuorempi Poika piti kesällä 1991 = JÄÄ, hame, jota käytin eräällä ikimuistoisella matkalla = JÄÄ... Siinä sitä oltiin, tunne voitti järjen!
Veli aina ystävällisesti toteaa minun olevan materialisti. Keskustelemme siitä joskus kiivaaseenkin sävyyn, sillä en missään nimessä allekirjoita väitettä. Eihän se ole materialismia, jos säilyttää kaikkea tunnesyistä tai "kaiken varalta"! En tietoisesti haali tavaraa, entiset vain jäävät meille asumaan, kun uutta tulee tilalle. Ja sitä paitsi kamalan usein en edes uutta vaatetta hanki, pelkästään tositarpeeseen.
Lasten vaatteita löytyi siististi laatikkoon pakattuna, oli farkkua, paitaa ja ne kuuluisat samettihousut.. yhdet vain..?! Ennen ompelin lähes kaikki lasten vaatteet itse, koulun joulujuhliin tein useana vuonna Pojille samettihousut. Jokaista housua käytettiin vain kaksi kertaa, ensimmäisenä vuonna ne olivat Vanhemmalla Pojalla ja seuraavana vuonna Nuoremmalla Pojalla. Viimeisinä samettihousu-vuosina alkoi kuulua napinaa, kumpikaan ei olisi halunnut niitä enää käyttää... Nämä historialliset kappaleet, jotka nyt löysin, olivat erään joulun alla viimeistä kertaa käytössä Nuoremmalla Pojalla. Kun Poika veti housuja jalkaan, hän huokaisi alistuneena "vieläkö näitä löytyy..." Sen jälkeen en niitä enää ommellut. Lapsiraukat! Mitä traumoja olenkaan saanut aikaan..? Eivät luultavasti ikinä käytä samettihousuja.. tai liiviä.. Se on kuulemma toinen fobian aiheuttanut vaatekappale!
Muistan kyllä ne tahtojen taistot, kun piti pukeutua juhliin. Pojat olisivat halunneet lähteä farkuissa ja tavallisissa paidoissa. En tietenkään pakottanut heitä mihinkään, olin ovela ja laitoin esille kaksi vaihtoehtoa; toinen yliampuvan karsea ja toinen juuri se, mihin pitikin pukeutua... Johonkin ikävuoteen saakka menetelmä tehosi, sen jälkeen pukeutuminen vaati huomattavasti enemmän aikaa... Joka tapauksessa pakkasin samettihousut takaisin odottamaan uusia käyttäjiä ja luultavasti niitä löytyy ullakolta muutamat kappaleet lisää!
torstai 16. heinäkuuta 2009
Valvonta
Niin se sitten napsahti pitkästä aikaa kohdalle... peltoalavalvonta! Maanantaina ilmoittivat, että keskiviikkona tulevat. Aiemmin ovat tulleet jo seuraavana päivänä! Järjestelläpä siinä sitten aikataulut uusiksi... ihan sama mitä olet suunnitellut, niin ei kun pöydän ääreen lippujen ja lappujen kanssa tuntikausiksi... Maastokierroksilla ei ole pakko olla mukana, mutta tokihan siellä mieluusti on kuulemassa, mikä on "tuomio".. Tiistaina illansuussa ehdin katselemaan tarvittavia papereita kasaan ja aamuneljään istuin kauhusta kankeana tarkistamassa kaikkea; viljelysuunnitelmaa, maanäytetuloksia, lohkokohtaista kirjanpitoa, perinnebiotoopin hoitopäiväkirjaa, valumavesien käsittelyn hoitopäiväkirjaa, maatilan luonnon monimuotoisuuskartoitusta... Jäkimmäisessä kirjataan ylös ja karttaan merkitään kaikki vanhat ladot ja käkkärämännyt, "kivikasat" ja muut kummalliset kohteet.. Ihan jees sinänsä, kannatan kaikenlaisen vanhan säilyttämistä, mutta HERRANJESTAS sentään! Moinen kartoitus on kuulemani mukaan aiheuttanut sitä, että maajussit repivät harvinaisia juttuja hajalleen, kun pelkäävät että niitä pitää säilyttää ja suojella maailman tappiin, kun ne kerran on johonkin ylös kirjattu. Joka tapauksessa tämän lapun puuttuminen aiheuttaa viiden prosentin leikkauksen ympäristötukeen. Pakkohan siinä sitten on vain yrittää kaivella kaikki vähänkin originaalilta kalskahtavat jutut ja raapustaa paperille.
Vaikka tarkistin kaiken sataan kertaan, enkä löytänyt puutteita, niin kuitenkin mahanpohjassa kaihersi inhottava tunne siitä, että jotain on pielessä, enemmän tai vähemmän... ja sitten tulee SANKTIO! Sana, joka saa sydämen jyskyttämään ja mahan sekaisin... Melkein pahempi kuin "nurkan taa ja kuula kalloon"...
Aamulla peittelin meikkivoiteella rankan yön jälkiä silmien alusissa ja iloisesti hymyillen otin yhdeksän aikaan valvojat vastaan. He olivat myös iloisia ja ystävällisiä... Eu-aikojen alussa tuntui joskus, että Gestapo saapui, kun tarkastajat karauttivat paikalle tummat lasit silmillä ja naama peruslukemilla. Aikoivat ilmeisesti puristaa meistä rikollisista ja huijareista totuuden irti... Niihin aikoihin muistan lehtien palstoilla olleen juttua maajussista, joka uhkaili tarkastajia aseen kanssa, mitä en oikeastaan hirveästi ihmetellyt... Valvojien asenteen muutoksesta olen päätellyt, että heidän koulutuksessaan panostetaan nykyään kenties myös asiakaspalveluun.
Toinen valvojista jopa tunnisti Neiti Karvapään bouvieriksi! Olin hieman ihmeissäni, sillä rotu ei kamalan yleinen ole, eikä Neidin trimmikään tällä hetkellä ihan kohdillaan. Täytyy myöntää, että mielessä käväisi ajatus "asiakasrekisteristä", jossa lukee; "Tilalla koira, BOUVIER, MUISTA KOMMENTOIDA! EMÄNTÄ TYKKÄÄ"... Taidan olla hieman skeptinen... ;)
Eilisen iltapäivän ja tämän päivän valvojat kiertelivät peltolohkoja. Vanhempi Poika oli eilen mukana joissakin kohteissa ja minä tänään aamupäivällä rantalaitumella. Lähes kaikki tuntui näillä näkymin olevan kunnossa. Ainoastaan erään ison ojan varren suojakaista oli osalta matkaa liian kapea, nähtäväksi nyt sitten jää mikä rangaistus siitäkin tulee... =O Ja pinta-aloja aikoivat laskea toimistotyönä... niitä samoja, joita on digitoitu, mitattu ja laskettu näiden vuosien aikana jo noin kuusisataa kertaa... Olemme siis edelleen kauhusta kankeana.. =O =O =O =O
Kaikesta huolimatta pihalla on puuhasteltu ja tulosta saatu aikaan! Mutta vieläkin siellä on järjetön määrä hommaa! Alan jo epäillä, että kaiken kuntoon saattamisessa menee talveen saakka...
Vaikka tarkistin kaiken sataan kertaan, enkä löytänyt puutteita, niin kuitenkin mahanpohjassa kaihersi inhottava tunne siitä, että jotain on pielessä, enemmän tai vähemmän... ja sitten tulee SANKTIO! Sana, joka saa sydämen jyskyttämään ja mahan sekaisin... Melkein pahempi kuin "nurkan taa ja kuula kalloon"...
Aamulla peittelin meikkivoiteella rankan yön jälkiä silmien alusissa ja iloisesti hymyillen otin yhdeksän aikaan valvojat vastaan. He olivat myös iloisia ja ystävällisiä... Eu-aikojen alussa tuntui joskus, että Gestapo saapui, kun tarkastajat karauttivat paikalle tummat lasit silmillä ja naama peruslukemilla. Aikoivat ilmeisesti puristaa meistä rikollisista ja huijareista totuuden irti... Niihin aikoihin muistan lehtien palstoilla olleen juttua maajussista, joka uhkaili tarkastajia aseen kanssa, mitä en oikeastaan hirveästi ihmetellyt... Valvojien asenteen muutoksesta olen päätellyt, että heidän koulutuksessaan panostetaan nykyään kenties myös asiakaspalveluun.
Toinen valvojista jopa tunnisti Neiti Karvapään bouvieriksi! Olin hieman ihmeissäni, sillä rotu ei kamalan yleinen ole, eikä Neidin trimmikään tällä hetkellä ihan kohdillaan. Täytyy myöntää, että mielessä käväisi ajatus "asiakasrekisteristä", jossa lukee; "Tilalla koira, BOUVIER, MUISTA KOMMENTOIDA! EMÄNTÄ TYKKÄÄ"... Taidan olla hieman skeptinen... ;)
Eilisen iltapäivän ja tämän päivän valvojat kiertelivät peltolohkoja. Vanhempi Poika oli eilen mukana joissakin kohteissa ja minä tänään aamupäivällä rantalaitumella. Lähes kaikki tuntui näillä näkymin olevan kunnossa. Ainoastaan erään ison ojan varren suojakaista oli osalta matkaa liian kapea, nähtäväksi nyt sitten jää mikä rangaistus siitäkin tulee... =O Ja pinta-aloja aikoivat laskea toimistotyönä... niitä samoja, joita on digitoitu, mitattu ja laskettu näiden vuosien aikana jo noin kuusisataa kertaa... Olemme siis edelleen kauhusta kankeana.. =O =O =O =O
Kaikesta huolimatta pihalla on puuhasteltu ja tulosta saatu aikaan! Mutta vieläkin siellä on järjetön määrä hommaa! Alan jo epäillä, että kaiken kuntoon saattamisessa menee talveen saakka...
Jasmike aloittelee kukintaansa, lumipalloheidet lopettelevat;
lauantai 11. heinäkuuta 2009
Kesää ja kirjoja
Lämpimät ilmat palasivat parin viikon viileän kauden jälkeen! :D Vettä on myös satanut tällä viikolla, ja tarpeeseen on tullut sekin. Nyt saisi vain paistaa, niin että kaikki (rikkaruohoja lukuunottamatta!) pihassa ja pellolla kasvaisi kohisten. Pihapiiri on siistiytynyt tämän viikon aikana reippaan apulaisen voimin. Ensi viikolla toivottavasti saadaan urakka valmiiksi.
Opiskelu on myös edistynyt hieman, sain tehtyä englannin kurssista puuttuneet neljä tehtävää. Tietysti nekin piti vääntää erään yön hiljaisina tunteina. Ja nimenomaan viimeisenä yönä ennen dead linea. Viimeinen tehtävä oli sama kuin ruotsin kurssilla oli ollut ja ajattelin päästä helpolla vain kääntämällä ruotsista englanniksi. Se kyllä osoittautui yllättävän vaikeaksi. Kielet menivät koko ajan sekaisin ja yksinkertaisiakin sanoja piti katsoa kirjasta... Viimein klo 4.39 lähetin tehtävät opettajalle ja toivoin parasta. Englannin opettaja vaihtuu syksyllä ja en uskaltanut ottaa riskiä, että uusi opettaja alkaisi tonkia läsnäoloani tunneilla... kuten kävi ruotsin kurssin kanssa. Kaikki oli jo suoritettu, mutta uusi ope huomasi, etten ole juurikaan ollut paikalla. Ei auttanut muu, kuin istua töröttää tunnit... kyllähän söi naista...
Hiljaa mielessäni olen suunnitellut, että saisin tämän vaihtelevasti edistyneen opiskeluni suoritettua loppuun ensi kevääseen mennessä. Olen kuluttanut saman oppilaitoksen käytäviä jo niin kauan, että osa siellä varmaan luulee minun kuuluvan henkilökuntaan. Ihme kun eivät ole alkaneet maksaa palkkaa!
Viikko sitten aloin lukea Stieg Larssonin kirjaa ja nyt se on sitten luettu - lukuunottamatta niitä kohtia, jotka hyppäsin yli... en halua lukea yksityiskohtaista selostusta siitä, mitä joku mielipuoli tekee toiselle ihmiselle tai eläimelle... Taidan palata turvalliseen Agatha Christieen, jonka kirjoissa murhataan yksinkertaisesti ja siististi... Lukemani kirja ja vilkas mielikuvitukseni saivat aikaan sen, että Neiti K pääsi jälleen mukaan rantalaidunkäynneille. Henkivartija on tarpeen pusikoissa vaanivan Hullun Hiipparin varalta!
Koska sisustuskirjoja ei ole soveliasta unohtaa kesälläkään, tilasin vinkin perusteella ihanan Anna Örnbergin "Ljust och lantligt" -kirjan. Hän on kirjoittanut muitakin mielenkiintoisia kirjoja, joita pitänee jossakin vaiheessa hankkia! Aika ylimalkaan sisustuskirjat ja -lehdet tulee kyllä kesän aikana luettua. Puutarhalehdistäkin olisi suurempi hyöty, jos niihin paneutuisi talven aikana ja laatisi valmiit suunnitelmat kesää varten. Lumen ja jään keskellä on vain niin vaikea kuvitella kesän vehreyttä...
Opiskelu on myös edistynyt hieman, sain tehtyä englannin kurssista puuttuneet neljä tehtävää. Tietysti nekin piti vääntää erään yön hiljaisina tunteina. Ja nimenomaan viimeisenä yönä ennen dead linea. Viimeinen tehtävä oli sama kuin ruotsin kurssilla oli ollut ja ajattelin päästä helpolla vain kääntämällä ruotsista englanniksi. Se kyllä osoittautui yllättävän vaikeaksi. Kielet menivät koko ajan sekaisin ja yksinkertaisiakin sanoja piti katsoa kirjasta... Viimein klo 4.39 lähetin tehtävät opettajalle ja toivoin parasta. Englannin opettaja vaihtuu syksyllä ja en uskaltanut ottaa riskiä, että uusi opettaja alkaisi tonkia läsnäoloani tunneilla... kuten kävi ruotsin kurssin kanssa. Kaikki oli jo suoritettu, mutta uusi ope huomasi, etten ole juurikaan ollut paikalla. Ei auttanut muu, kuin istua töröttää tunnit... kyllähän söi naista...
Hiljaa mielessäni olen suunnitellut, että saisin tämän vaihtelevasti edistyneen opiskeluni suoritettua loppuun ensi kevääseen mennessä. Olen kuluttanut saman oppilaitoksen käytäviä jo niin kauan, että osa siellä varmaan luulee minun kuuluvan henkilökuntaan. Ihme kun eivät ole alkaneet maksaa palkkaa!
Viikko sitten aloin lukea Stieg Larssonin kirjaa ja nyt se on sitten luettu - lukuunottamatta niitä kohtia, jotka hyppäsin yli... en halua lukea yksityiskohtaista selostusta siitä, mitä joku mielipuoli tekee toiselle ihmiselle tai eläimelle... Taidan palata turvalliseen Agatha Christieen, jonka kirjoissa murhataan yksinkertaisesti ja siististi... Lukemani kirja ja vilkas mielikuvitukseni saivat aikaan sen, että Neiti K pääsi jälleen mukaan rantalaidunkäynneille. Henkivartija on tarpeen pusikoissa vaanivan Hullun Hiipparin varalta!
Koska sisustuskirjoja ei ole soveliasta unohtaa kesälläkään, tilasin vinkin perusteella ihanan Anna Örnbergin "Ljust och lantligt" -kirjan. Hän on kirjoittanut muitakin mielenkiintoisia kirjoja, joita pitänee jossakin vaiheessa hankkia! Aika ylimalkaan sisustuskirjat ja -lehdet tulee kyllä kesän aikana luettua. Puutarhalehdistäkin olisi suurempi hyöty, jos niihin paneutuisi talven aikana ja laatisi valmiit suunnitelmat kesää varten. Lumen ja jään keskellä on vain niin vaikea kuvitella kesän vehreyttä...
lauantai 4. heinäkuuta 2009
Kesä kiitää
Kesä kuluu hirmuista vauhtia, oli lämmin tai kylmä, vapaata tai työtä. Heinäkuu vaihtui ihan huomaamatta, eikä kannata edes mainita, miten tämä täällä yönsä viettää... edelleenkin :( Olen alkanut pelätä, että takapuoleeni kasvaa häntä ja päähäni sarvet... Itse asiassa ihan kuin pienet nystyrät tuntuisivat jo otsassa ihon alla... Olen varma siitäkin, että näen ensi kevääseen saakka painajaista lehmän takapuolesta ja ternimaidon sulattamisesta + lämmittämisestä... siis siihen saakka, kunnes SE jälleen alkaa! Neiti Karvapää seuraa jokaiselle navetta-keikalle ja jää ulkopuolelle vartioimaan, on luultavasti raukka menettänyt jo toivonsa oikeasta lenkkeilystä. Rantalaitumille en ole nyt ottanut Neitiä ollenkaan mukaan, sillä viime kesänä se sai sieltä ns. hot-spot-ihottuman nahkaansa. Ihottuman lisäksi rantapusikoissa vaanii miljardi punkkia, joista en vielä pari vuotta sitten tiennyt mitään... Tänä kesänä Mister Duracellin korvan juuresta on kierretty jo kaksi punkkia irti, punkinesto-aineesta huolimatta! Neiti K:n punkkisyyni on miltei ylivoimaista, noissa karvoissa voi piileksiä vaikka kokonainen armeija ötököitä!
Eilen poiki Paola ja lapsi ei osannut mennä syömään, eikä äiti suvainnut apua. Paolalle siis köysi päähän ja seinään kiinni. Toinen köysi toiseen takasorkkaan, se kun heilui kovaa ja korkealla, ja köyden toinen pää karsina-aitaan. Minulla oli pullossa 2 litraa lämmintä terniä, jolla sain poikalapsen hiffaamaan jutun juonen. Yksi piti Paolan hännästä kiinni, sillä se oli ainoa kohta jota kyseinen mamma pystyi viuhuttamaan - ainakin alussa uskoimme niin. Toinen työnsi huonosyöntistä lasta utareita kohden ja minä toimin viimeisenä välikätenä. Sen verran vielä mamman sorkka kuitenkin nousi, että se tempaisi minua koipeen... pääsihän siinä liuta ärräpäitä ja ilmoitin myös suureen ääneen, mitä mieltä olen tästä emolehmätuotannosta... Taisinpa samaan syssyyn julistaa, että tulevana syksynä joka-ikinen sorkallinen tässä huushollissa saa luvan köpötellä teurastamon autoon...
Onneksi nuo tilanteet menevät yhtä pian kuin tulevatkin! Vähän kun höyryjä välillä päästelee, niin helpottaa.. Koipeenkin tuli vain mojova mustelma ja Paolan poika söi aamulla emoltaan muina miehinä! :)
Lämmintä oli pari viikkoa putkeen ja retuutin toimistoni ulos aurinkoon, jossa saatoin töiden lomassa grillata nahkaani mielin määrin. Olen onneksi siunattu hipiällä, joka ei pala koskaan. Nyt olen siis aika ruskea :) Sen verran olen antanut kasvihuoneilmiön vuoksi myönnytystä, että käytän nykyään suojakertoimella varustettua aurinkovoidetta. Ilmat viilenivät pari päivää sitten, bikinit on nyt nakattu nurkkaan ja fleecet ja villasukat kaivettu taas esille. Oletan, että helteet kuitenkin palaavat vielä tänä kesänä!
Kun akuutimmat toimistotehtävät on nyt tehty, kaivoin tänään esille Stieg Larssonin kirjan Miehet jotka vihaavat naisia. Ei aavistustakaan, minkälaisesta kirjasta on kyse... Se on pääasia, että kirja on dekkari, sillä ne kuuluvat kesään yhtä lailla kuin aurinko tai jäätelö! Kirja on trilogian ensimmäinen ja on saanut ainakin Lasiavain-palkinnon vuonna 2006, kaksi vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Omistan myös muut Larssonin kirjat, joista viimeisin taisi ilmestyä vasta hänen kuolemansa jälkeen.
Tämä päivä on mennyt aika laiskasti. Harmittaa suunnattomasti, kun en lähtenyt Veljen ja hänen Vaimonsa mukaan erääseen lähipaikkakunnan tapahtumaan, jossa olisi ollut lupaavalta kuulostava "rompetori"! Voin kuvitella mitä hienoja löytöjä sieltä olisi voinut tehdä... Eilen olin vain niin poikki ja pökerryksissä, että peruin lähtöni. Jospa sitten ensi kesänä.. Ensi viikolla on kuitenkin tarkoitus tarttua taas pihahommiin ja laittaa "kaikki kerralla kuntoon"... Toivottavasti se ei jää vain haaveeksi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)