Missä se viipyy? Leuto talvi? Kasvihuoneilmiö?? Vaikuttaa vahvasti lähestyvältä jääkaudelta! Pakkanen paukkuu nurkissa, ulkona jäätyy pystyyn ja sisälläkin on krooninen vilu. Nämä tunnelmalliset satavanhat talot eivät ole talvella hirveän idyllisiä. Eräänä yönä lämpökeskus oli lakannut toimimasta ja nostalgiset vanhat ajat ennen lämpökeskusta tulivat mieleen. Silloin kannettiin selkä vääränä puita kattilanpesään koko päivä, että pysyttiin yön yli sulana. Aamulla heräsi taatusti, kun loikkasi lämpimän peiton alta pois. Ja ensimmäisenä raapimaan tulitikkuja pesän luukulle, että pääsi navetan jälkeen suihkuun. En ole koskaan ollut talvi-ihminen ja nyt olen asiasta entistä vakuuttuneempi. Luoja, että kaipaan kesää!!! Luntakin on satametriä ja kestää varmaan ikuisuuden, että se sulaa pois! Yleensä aurinko on jo helmikuussa ihan vähän lämmittänyt, mutta ei nyt. Naama vain jäätyy ja menee entistä valkoisemmaksi...
Kissavanhukset ovat jostakin syystä alkaneet käydä ulkona, vaikka eivät ole moneen talveen sitä tehneet. Ehkä inhoavat uutta kuiviketta pisuaarissa? Ja joku täällä on sitten ihan hermona, että unohtaa päästäneensä ne ulos ja jäätyvät poloiset oven taakse. Istun tietokoneen ääressä tuntikausia kirjoittamassa "laadukkaita, ympäristöystävällisiä" juttuja opinahjooni, ja jos ei puhelin soi tai joku ilmaannu työhuoneen ovelle kyselemään jotain, niin muu maailma katoaa. Ravaan siis jatkuvasti laskemassa senioreita (2kpl), että ovat paikalla.
Hevosten kanssa on ollut ihan mielettömän ihana touhuta, vaikka ratsastusharjoittelu ei ajan puutteen vuoksi juurikaan ole edennyt. Vanhaherra tosin karkasi käpälästä eräänä päivänä ja juoksi harja hulmuten maantiellä edestakaisin! Onneksi ne kolme autoa, jotka päivän aikana tiellä ajavat, eivät juuri silloin kaahanneet ohi. Täytyy myöntää, että sydän hieman läpätti, kun harppasin ottamaan sitä kiinni. Siinä se seisoi keskellä tietä, pää pystyssä, vauhdista huumaantuneena. Näyttelin rohkeaa, nappasin riimunarusta ja lähdin taluttamaan takaisin pihaan. Kujan suulla tämä päättikin vielä nauttia vapaudestaan ja pyörsi postilaatikoiden takaa sulavasti takaisin tielle! Ja joku rähmällään hangessa huutelemassa... Tyttö sai lopulta karkulaisen kiinni. Olin aikalailla pöyristynyt, että se teki moisen tempun. Minulle! Luulin, että olimme jo ylimmät ystävät! Kyllähän se sitten hyvitteli hieromalla ylähuulellaan takin hihaa ja olkapäätä... Ei kait sellaiselle voi sitten kaunaa kantaa... ;) Toinen herroista on myös alkanut vaatia huomiota, aamulla ennen tarhaan menoa rapsutellaan ja jutellaan mukavia. Yhdessä kulkeminen sujuu myös huomattavasti rauhallisemmin kuin ennen. Enää en juokse pää kolmantena jalkana edellä, vaan pyydän hidastamaan vauhtia ja sitten mennään rauhallisesti. Kehitystä on siis hommassa tapahtunut!
Montako yötä vielä pitää nukkua, että tuoksuherneet kukkivat?
...ja krassit?
..ja kasvihuone on täynnä vihreää?
..ja ilma on helteestä pysähtynyt?
