Rätei, lumpui... ja kauniita kukkia

Huristelimme eilen hyvän ystävän kanssa pienelle puutarharetkelle. Vierailukohteena oli lähipaikkakunnan yksityinen jokivarsipuutarha, jossa oli avoimet ovet. Pieni joki tarjoaa suotuisan pienilmaston kasveille ja myös kasteluvesi on lähellä. Tämä puutarha on esittelyssä Kotipuutarha -lehden numerossa 9/2009.

Vanhan rakennuksen seinustalla on asetelma, lyhdyn alla piikkilankaa kerälle kierrettynä;

Tällaisessa huussissa kelpaa istuskella;

Puutarha rajoittuu luonnontilaan, vanha kulunut harmaa on ihastuttavaa;

Kuva voisi olla vaikka Provencesta..;

Olen pitkin viikkoa siivonnut vaatehuonetta. Viskoin parvekkeen kautta kaiken pihalle, lajittelin, tuuletin, pesin... Osa kirppikselle, osa tuttavalle matonkuteisiin, osan leikkasin raivoisasti (ennen kuin tulen katumapäälle..) pajalle rätiksi... Kaikesta huolimatta luvattoman paljon tavaraa jäi säilytykseen edelleen! Tomerana aloitin homman ja tavoitteena oli saada ainakin puolet roinasta pois. Aluksi se menikin hyvin; kirppikselle, matonkuteisiin, kirppikselle, jää, kirppikselle, kirppikselle, matonkuteisiin... Jossakin vaiheessa alkoi löytyä; IHANA paita, jonka olemassaoloa en ollut enää muistanut = JÄÄ, housut, jotka melkein sopivat (ehkä lihon vähän) = JÄÄ, pusero, jota Nuorempi Poika piti kesällä 1991 = JÄÄ, hame, jota käytin eräällä ikimuistoisella matkalla = JÄÄ... Siinä sitä oltiin, tunne voitti järjen!

Veli aina ystävällisesti toteaa minun olevan materialisti. Keskustelemme siitä joskus kiivaaseenkin sävyyn, sillä en missään nimessä allekirjoita väitettä. Eihän se ole materialismia, jos säilyttää kaikkea tunnesyistä tai "kaiken varalta"! En tietoisesti haali tavaraa, entiset vain jäävät meille asumaan, kun uutta tulee tilalle. Ja sitä paitsi kamalan usein en edes uutta vaatetta hanki, pelkästään tositarpeeseen.

Lasten vaatteita löytyi siististi laatikkoon pakattuna, oli farkkua, paitaa ja ne kuuluisat samettihousut.. yhdet vain..?! Ennen ompelin lähes kaikki lasten vaatteet itse, koulun joulujuhliin tein useana vuonna Pojille samettihousut. Jokaista housua käytettiin vain kaksi kertaa, ensimmäisenä vuonna ne olivat Vanhemmalla Pojalla ja seuraavana vuonna Nuoremmalla Pojalla. Viimeisinä samettihousu-vuosina alkoi kuulua napinaa, kumpikaan ei olisi halunnut niitä enää käyttää... Nämä historialliset kappaleet, jotka nyt löysin, olivat erään joulun alla viimeistä kertaa käytössä Nuoremmalla Pojalla. Kun Poika veti housuja jalkaan, hän huokaisi alistuneena "vieläkö näitä löytyy..." Sen jälkeen en niitä enää ommellut. Lapsiraukat! Mitä traumoja olenkaan saanut aikaan..? Eivät luultavasti ikinä käytä samettihousuja.. tai liiviä.. Se on kuulemma toinen fobian aiheuttanut vaatekappale!

Muistan kyllä ne tahtojen taistot, kun piti pukeutua juhliin. Pojat olisivat halunneet lähteä farkuissa ja tavallisissa paidoissa. En tietenkään pakottanut heitä mihinkään, olin ovela ja laitoin esille kaksi vaihtoehtoa; toinen yliampuvan karsea ja toinen juuri se, mihin pitikin pukeutua... Johonkin ikävuoteen saakka menetelmä tehosi, sen jälkeen pukeutuminen vaati huomattavasti enemmän aikaa... Joka tapauksessa pakkasin samettihousut takaisin odottamaan uusia käyttäjiä ja luultavasti niitä löytyy ullakolta muutamat kappaleet lisää!