Hevospuuhailua ja talvista maisemaa

Hevosten kanssa on tullut puuhailtua tavallista runsaammin, sillä Tytön kanssa on kohtalaisen säännöllisesti vuoroteltu aamuja ja iltoja. Herra V on edelleen oma vauhdikas itsensä ja Vanhaherra on hieman vähemmän pelleillyt kustannuksellani :) Olen harjoitellut "maasta käsin" -juttuja, talutellut sitä pihapiirissä riimunarussa ja opetellut myös ratsastamaan. Olen äimistynyt tavattomasti siitä, että pelko (jos sitä nyt siksi voi sanoa) on laantunut suorastaan olemattomiin! Ja se tapahtui oikeastaan ensimmäisen kävelylenkin aikana. Enää en hiippaile karsinan seinustoilla tai yritä oven raosta kurkottamalla saada päitsiä pois päästä. Huomaan, että voin pyytää hevosta siirtymään, eikä minun tarvitse tehdä akrobaattisia liikkeitä päästäkseni sen toiselle puolelle loimen remeleitä avaamaan.

Yli vuosi sitten kävin muutamia kertoja tallilla opettelemassa ratsastusta, mutta jostakin syystä se sitten jäi. Koko ajan oli ahdistava tunne siitä, että kiikun holtittomasti korkeuksissa ja arvuuttelin mielessäni vain, kummalle puolelle pudota mätkähdän... Eräällä metsälenkillä hevonen nostikin laukan (vaistosi varmaankin "toiveeni"..) ja valahdin satulasta toiselle sivulle. Hädissäni halusin vain äkkiä pois kyydistä ja kun turvallisen oloinen paikka ilmaantui näköpiiriin, päästin irti ja lennähdin sammalikkoon rähmälleni. Silmälasit menivät solmuun ja kainalo oli pari viikkoa kipeä, muuten selvisin säikähdyksellä. Kiipesin jopa uudelleen saman hevosen selkään samalla retkellä. Siitä ei kummempaa traumaa jäänyt, sama epävarma tunne satulassa ollessa jatkui.

Nyt olen Tytön komennossa tai yksikseni harjoitellut uudelleen; satuloimista, satulassa istumista, ohjien pitämistä, liikkeelle lähtöä, kääntymistä ja - ennen kaikkea - pysähtymistä. Jo satulan laitto vaatii taitoa ...ja voimia! Länkkärisatula painaa tonnin ja vaikuttaa, että muinaisesta Habasta on tullut Alli. Pitänee alkaa bodata, esimerkiksi nostelemalla satulaa ilmaan muutamia kymmeniä kertoja päivässä.. Satulahihnan kiristäminen puolestaan vaatii luonteen lujuutta. En tahdo raaskia kiristää sitä tarpeeksi tiukalle, kun pelkään hevosparan saavan vatsanpuruja tai hengenahdistusta... keikun sitten kyydissä vielä huterammin, kuin normaalisti.

Satulaan pitää myös nousta mitä nöyryyttävimmällä tavalla - 20 kilon melassipöntön päältä! Ei yhtään niin kuin McLeodin tyttäret, suoraan maasta kevyesti ponnahtaen... Siitä huolimatta, että olen kohtalaisen liikunnallinen ja notkea -nenä menee polviin ja kämmenet maahan- jotakin näyttäää puuttuvan! Voimaa reisilihaksista, luulisin... tai parikymmentä senttiä sääristä... Jalkoihin tuskin pituutta saa muuten kuin korkkareilla, ja ne kyllä ovat erittäin epäkäytännölliset ja myös hassun näköiset jalustimissa! Jäljelle jää tässäkin lihaskunnon parantaminen. En tosiaan aio könytä loppuelämääni jonkin astian päältä hevosen selkään!

Aika haasteellista on myös itse ratsastaminen; jos keskityn käsiin niin huomaan istuvani milloin hartiat lysyssä, milloin selkä notkolla... Jos taas keskityn istumiseen, luisuvat ohjat niin, että kädet ovat korvissa, kun yritän käyttää ohjas-avuja. Muutenkin Tyttö huomauttelee jatkuvasti, että pidän ohjia liian löysällä.. Minua puolestaan kauhistuttaa ajatus siitä, että kiskon toista suupielistä! Tietysti vaikuttaa myös se, että harjoittelin aikaisemmin lännenratsastusta, jossa ohjat oikeasti ovat löysällä. Toivottavasti Herra L oppii lännenratsastuksen ainakin tältä osin! Meillä molemmilla on siis oppimista. Katsoin kuvia, jotka Tyttö otti minusta "ratsastamassa", ja näky ei tosiaan mieltä ylennä... Pieni käppänä hevosen selässä kyhjöttämässä! Mutta "kukapa olisi seppä syntyissään" ja "pohjalta on matka vain ylöspäin" - jos näin "filosofiseksi" heittäytyy :D

Olen siis köpötellyt Vanhanherran kanssa ja enimmäkseen lumisella pellolla, kääntyillyt, pysähdellyt ja lähtenyt liikkeelle. Pihatiellä L kiihdyttää vauhtia niin, että pelkään sen ampaisevan hurjaan kiitoon, jota en oletettavasti kykene hallitsemaan... Usko ei riitä, vaikka Tyttö vakuuttaa ja vannoo, että sillä on vain reipas askel... No, ehkäpä vielä joskus uskaltaudun kokeilemaan peltotiellä...

köpöttelemässä;

Kaikki puut olivat koko viikon paksun kuuran peittämiä ja uskomattoman kauniita. Eilen illalla alkoi tuuleskella ja kuura karisi pois.

pihalle;

..ja joelle;

keskeneräinen pergola talvisessa asussaan;

kasvihuone melkein kuin satulinna;

leikkimökki;

lintukoto odottaa asukkaita;

egyptiläinen kissa suomalaisessa talvessa;