Hevoskuiskailua

Olen ajatellut ryhtyä sivutoimiseksi hevoskuiskaajaksi ja ostin itselleni Leena Kurikan kirjan "Hevosesta - Käytännön psykologiaa arkeen" :-) Alkutaival hevosten kanssa ei hirveän hyvin ole mennyt, tosin en ole asiaan aiemmin järin paljon paneutunutkaan. Koska vaikuttaa vahvasti siltä, että joudun jo lähitulevaisuudessa puuhastelemaan hevosten kanssa enemmänkin, pakko kait tässä on ryhdistäytyä! Ja milläpä muulla kirjafriikki aloittaa, kun hankkimalla kirjan :-)

Tämä kirja osoittautui erinomaisen hyväksi! Hevosten kanssa touhutaan juuri siten, kuin itsekin haluan oppia tekemään! Ja aivan kuin omasta itsestäni lukisin; "...aikuinen voi olla hyvin arka lähestyessään vierasta hevosta (myös tuttua - oma huom.!) ...mielikuvitus kertoo, mitä kaikkea voi tapahtua.." Ja mielikuvituksessa tosiaan löytyy, kun esim. yrittää postimerkin kokoisessa karsinassa saada loimen vuoren kokoisen hevosen selkään!! Olen rauhoitellut hevosta (..tai itseäni) selostamalla etukäteen, mitä milloinkin aion tehdä; "hei kaveri, hiippailen nyt tämän seinän vierustaa toiselle puolellesi ja kiinnitän loimen remmin oikean takajalan ympäri... kiitos..". Koko ajan silmä kovana tuijotan hevosen jalkoja, päätä ja häntää, josko nuo yrittävät heilahtaa johonkin suuntaan. Tähän saakka hevoset ovat seisseet paikoillaan kuin tatit, mutta mistäs tuota koskaan tietää.. =O

Tyttö jaksaa aina muistuttaa, että ei saa pelätä, kun "..eiväthän ne mitään tee..". Olisin todellakin oikein mielelläni pelkäämättä (...ja enhän tietenkään varsinaisesti PELKÄÄ..), mutta helpommin sanottu, kuin tehty!! Joku toinen taas sanoo, että kyllä pelätä saa, sillä hevonen on viisas eläin ja vaistoaa sen kuitenkin... Joopajoo.. eli viisas hevonen tietää, mitä pelkäät ja "odotat" tapahtuvaksi... ja sitten se tekee juuri siten... näin sanoo myös tämä kirja! Eipä helpota yhtään! Toisaalta olen kaksi ja puoli vuotta värkkäillyt heppojen kanssa, ja mitään vaarallista ei ole tapahtunut, vaikka tietämättäni olen itse käyttäytynyt kyseenalaisella tavalla, niin että ihan oikeasti olisi voinut tapahtua vaikka mitä... Yritän nyt kuitenkin alkaa käyttäytyä oikealla tavalla ja niin, että pääsisin päämäärääni; "hevoskuiskaajaksi"! :D

Herra V entisenä ravurina on kohtalaisen vauhdikas liikkeissään, tarhaan mennään ja sieltä tullaan rivakasti. Tähän saakka olen selvinnyt hommasta juoksemalla pää kolmantena jalkana, että en tulisi yliajetuksi. Väliin on matkan varrella pitänyt laittaa Herra V pyörimään ympyrää, niin että minä olen pysynyt vauhdissa mukana. Tämän keinon olin hoksannut ihan itse ja se oli myös kirjassa! Siis minulla on selvästi piileviä kykyjä hommaan! :D Kirjaa luettuani oivalsin, että hevosen tulisi kunnioittaa ihmistä! Jos hevonen yrittää mennä lujempaa, kuin mihin ihmisen maavara antaa myöten, pitää kädellä tai riimun päällä vienosti huiskaista hevosen pään edessä. Olen nyt muutaman kerran huiskutellut herra V:lle, mutta se ei näytä huomaavan mitätöntä olemustani riimun toisessa päässä... En kuitenkaan ole vielä antanut periksi, harjoittelu jatkuu!

Vanhaherra L on työskennellyt ratsastustallilla ja on rauhallisempi tapaus. Toisaalta se näyttää olevan aikamoinen veijari ja osaa vetää kokematonta retkuun mennen tullen! Kun ensimmäisen kerran menin hakemaan sitä tarhasta, se ei aikonutkaan lähteä mukaani, odotteli vain kiinnostuneen näköisenä, miten aion aikeeni toteuttaa... Hain kauhan pohjalle kauroja ja rapisuttelin niitä toiveikkaana portin luona. Herra L harppasi paikalle, haukkasi kaurat suuhunsa ja paineli saman tien takaisin... Seuraavaksi hain palan porkkanaa ja pompottelin sitä kauhassa valmiina nappaamaan kiinni, kun L erehtyisi lähelle. Kyllähän se tulikin, napsautin riimun päitsiin ja taas mentiin... harja hulmuten, porkkana hampaissa tarhan toiseen laitaan! Sieltä se katsoi ja luultavasti mietti, että mitä tuo ihminen seuraavaksi keksii... Yli puolen tunnin maanittelun, odottelun ja palelemisen jälkeen se kyllästyi touhuun ja suostui lähtemään sisälle. Joku viisas sitten kertoi minulle, että hevosta ei saa ikinä huijata! Ahaa...! Olin nyt siis huijari Herra L:n silmissä... ja huijariin ei luoteta eikä sitä kunnioiteta! Tämän jälkeen olen käyskennellyt tarhassa muina naisina ja kysellyt, josko siellä olisi ketään, joka tahtoisi lähteä sisälle... Herra L on tullut aina luokse, toisinaan käväissyt hipaisemassa ylähuulellaan kädestä tai hihasta ja mennyt edemmäksi, toisinaan jäänyt heti "kiinni-otettavaksi". Aina olen kuitenkin kohtuu-ajassa saanut sen sisälle! Jonkinlainen alku tämäkin..

Aamulla, kun menen talliin ja tervehdin heppoja ojentamalla käsiselkäni niiden ulottuville (kirjasta opittua!), saan runsain mitoin käsisuudelmia L:ltä! Vanhaherra on ilmiselvästi hurmuri ja herrasmies ja olen ehkä noussut sen arvo-asteikossa pienen askeleen ylöspäin... tai sitten se HUIJAA minua... ;-)

Olisihan tässä vielä toivomisen varaa :D