perjantai 30. lokakuuta 2009

Kuulumisia

Syksy on kulunut kiireen merkeissä. Opiskelua enimmäkseen. Olen jo siinä vaiheessa, että lasken pisteitä himona! Monta kurssia on valmistunut, tosin monta on vielä edessäkin... Joka tapauksessa tunnelin päässä näkyy valoa :D Koska minulla on onni omistaa liikkuvainen kaveri, ei näyttöpäätteen ääressä voi koko aikaa istuksia, vaan on vääntäydyttävä muutaman kerran päivässä ulos. Tänä syksynä löysin lähistöltä ihanan metsätien, jossa ulkoilin Neiti Karvapään kanssa. Miten en ennen sinne ole osunutkaan? Vähän kyllä pelotti sudet, karhut ja muut möröt, mutta aurinko paistoi ja kaunis syksyinen luonto ihastutti.






Myös ikäviä asioita on tapahtunut. Jokasyksyinen vasikoiden vieroitus tietysti, sitä huutoa ja itkua puolin ja toisin... Ja muutama mamma lähti kohti viimeistä matkaa... Kaipaamaan jäin ihanaa, kaunista Opalea... Tulin jälleen siihen tulokseen, että olen täysin väärällä alalla. Pitäisi kasvattaa kukkia ja yrttejä...


Parit synttärit on vietetty. Neiti Karvapää täytti kuusi vuotta! Päivää vietettiin kakkukahvien, lahjojen ja runsaiden onnitteluiden kera. Kuusi vuotta sitten, pari päivää ennen joulua Neiti tuli taloon ja täytyy sanoa, että ohjelmaa on piisannut... Bouvier ei ole mikään sohvaperuna, eikä huomaamaton kaveri :D Voisi myös sanoa, että bouvier kasvattaa pinnaa ja opettaa olemaan välittämättä pikkuasioista. Suuri haaveni (mitä ei kyllä perheelle kannattaisi kovin julistaa..) onkin hankkia toinen samanlainen! Ainoa huolenaihe Neiti K:n suhteen on kyynären nivelrikko. Vaiva paljastui, kun neljä vuotta sitten käytin neitiä lonkka- ja kyynärnivelten kuvauksissa ja silmien peilauksessa. Joku sanoi silloin, että 6-vuotiaana voi olla jo pahoja ongelmia. Onneksi ei ainakaan vielä ole ollut! Pariin kertaan on syöty lääkettä, kun on ollut vähän oireita. Tulevaisuudessa täytyy ehkä syödä useammin, mutta kohtuullinen liikunta ja painonhallinta toivottavasti pitää kaverin kunnossa.



Omat synttärit olivat samalla viikolla. Vuosia ei halua ajatella... nehän tulevat ja menevät ...aina vain nopeammin ja nopeammin... Lahjoja sain minäkin ja kukkia... valkoisia tietysti :)



9 kommenttia:

Kesäkukka kirjoitti...

Synttäri-onnittelut molemmille näin jälkikäteen! Ja hyvää viikonloppua!

Kati kirjoitti...

Onnea näin netin kauttakin teille molemmille. Joko se karvapää jo kuusi vuotta täyttää? Oh ja hoh kun tuo aika etenee nopsaan! Kaunis metsätie lenkkejä ajatellen onkin löytynyt. Hyvää viikonloppua aurinkoisesta pakkassäästä (aamulla oli -13)!

tia kirjoitti...

Onnea sinne molemmille sankareille. Hienon metsälenkin olette löytäneet. Onhan se aina surku kun kavereita joutuu lähtemään, minusta ei olisi siihen, lähettämään pois, kova paikka varmaankin.

Pellon pientareella kirjoitti...

Onnea molemmille ja terveyttä ja pitkää ikää :). Lehmiin kiintyy ihan varmasti ja vaikeata on jättää hyvästit, tai erotella lapsukaisia äidistään. Onko maalattu lattia pysynyt muuten hyvänä, se telalla vedetty? Mietin vain, että miten saa maalattua niin, ettei tule maalia liian paksusti?

Jantiina kirjoitti...

Kesäkukka; Kiitos! :) Välitän onnittelut myös Karvapäälle :D Mukavaa sunnuntaita!

Kati; Myös kiitokset meidän molempien puolesta! :) Niin se aika kiitää... ihan huomaamatta! Mukavaa sunnuntaita sinulle myös, ONNEKSI on jo lauhtunut, täällä oli myös melkein 10 HRRR... nyt on nollassa. Ennemmin tarvon loskassa, kuin kärvistelen pakkasessa :)

Tia; Kiitokset myös! Syksyinen metsä on ihanan raikas ja kaunis.

Vaikka kuinka monta vuotta eläinten kanssa touhuaa ja vaikka kuinka monta niitä on, niin aina on yhtä vaikeaa, kun niistä joutuu luopumaan! Toisia jää kaipaamaan enemmän ja toisia vähän vähemmän...

Pellon pientareella; Kiitos, kiitos! :) Lehmät, niin kuin kaikki muutkin eläimet ovat ihania persoonallisuuksia. Toiset antavat ihmisen tulla lähelle ja niihin sitten kiintyykin enemmän. Kaikki eivät hyväksy ihmistä "ystäväkseen" koskaan, mutta ovat siitä huolimatta valloittavia ihan omana itsenään. Monta vuotta sitten meillä oli ihana Saba, Kuningatar isolla K:lla viimeistä häntäkiehkuraansa myöten! Ei ikinä suopunut ihmiseen, mutta omalla persoonallisuudellaan oli todella mieleenjäävä tapaus, niin ettei unohdu koskaan!

Lattia on säilynyt todella hyvin, vaikka Karvapää ja Mister D. toisinaan ottavat spurttia :D Yhdestäkään kohdin ei ole (ihme ja kumma!) maali lähtenyt tai mitenkään kulunut! Ja AH! miten ihana se on pyyhkiä puhtaaksi!!! :D Kun Neiti K tuli taloon keräsin vähäiset matot (en ole koskaan niistä erityisesti tykännyt) huushollista pois ja sen jälkeen niitä ei olekaan ollut muualla kuin eteisessä. Nyt laitoin pari mattoa kriittisimmälle paikalle, että maali kestäisi paremmin koirien kynsien alla.

Maalasin aika ohuesti, laitoin telan lattialle ja levitin maalia molempiin suuntiin, niin että paksuja kohtia ei päässyt syntymään. Maali (Teknofloor Värisilmästä) on ilmeisesti hyvä ja kestävä, pohjahan oli aika kulunut ja hiottiin vielä, tosin vain sillä pienellä käsikäyttöisellä... Suosittelen lattiallekin tela-maalausta, se säästää aikaa ja käsivoimia!

Viime vuonna maalasin toisen eteisen lattian Uulan maalilla ja pensselillä. Neiti K:n sänky on siellä ja nyt jouduin maalaamaan uudelleen sängyn edustan. Se oli aika hirveä! Maalin alla on lakattu lattia ja en kovin hyvin hionut sitä. Johtuu siis ihan pohjasta, miten maali pysyy. Tietysti myös maalikerroksen paksuudesta.. Uulankin maalit ovat kyllä hyviä.

Jatta kirjoitti...

Hei!
Löytyipä mukava blogi.
Itse tässä vasta aloittelen lampurin uraa, ja jo valmiiksi pelottaa tulevat luopumiset. Kukkopoikien poislaittamistakin olen vetkuttanut ja vetkuttanut.

On aina hienoa löytää uusia metsäpolkuja, tuo teidän löytö näyttää mukavalta paikalta kulkea koiran kanssa.

Jantiina kirjoitti...

Kiitos Jatta! Kiva, kun löysit tänne! :) Eläinten kanssa on aina sama juttu, minulla on ollut kanoja, vuohia ja vaikka mitä... aina sama suru jossakin vaiheessa. Mutta niin paljon iloa ja vauhtia ne tuovat elämään, että ilmankaan ei voisi elää!

Marianne kirjoitti...

Heippa, jostain pomppasin blogiisi, ja heti oli pakko selailla kaikki läpi :)
Mukavia kuvia ja kivoja juttuja!!

Jantiina kirjoitti...

Hei Marianne! Mukava, kun löysit tänne! :) Nyt ovat jutut olleet vähissä, kun on muuta niin paljon... mutta niinhän se on, että tilanteen mukaan mennään :)