Lomapäiviä

Työntäyteisen, epämääräisen alkukesän jälkeen on riittänyt aurinkoa, hellettä ja mukavia asioita. Kun maalaistalossa kesä on kiireistä aikaa, ei pitkille lomamatkoille juurikaan ehdi. Lasten ollessa pieniä yritettiin aina kuitenkin jotain järjestää, mutta vuosi vuodelta huomaan tulevani yhä laiskemmaksi lähtemään kesällä yhtikäs minnekään. Päivän - parin reissut ovat ihan sopivia, ne eivät yleensä edes vaadi hirmuista organisointia. Toisaalta olen kyllä käynyt nukkumassa vuorokauden kestäneellä risteilyllä, kun olin valvonut lähtöä edeltävän yön ja järjestellyt asioita, niin että yleensä edes pääsin lähtemään. Ei ehkä kamalasti olisi muuten haitannut, mutta risteilyllä oli työhön liittyvää luennointia alansa gurun toimesta... ja meikäläinen torkkui suurimman osan ajasta. Eipä matkasta paljon muuta hyötyä ollut, kuin että palasin kohtalaisen levänneenä kotiin...

Eräänä lauantaina olin Tytön ja erään ystävän kanssa seuraamassa lännenratsastuskilpailua. Ratsukoiden työskentelyä oli mielenkiintoista seurata ja hevoset olivat aivan ihania! Tahtoo yhden inkkari-appaloosan ..ja hyvä olisi oppia ratsastamaankin...! :) Tässä kilpailulajissa matkitaan karjapaimenen työskentelyä, ratsastaja mm. avaa portteja hevosen selästä käsin. Hevosen on toimittava kuin ajatus, sillä oikeassa työskentelytilanteessa ratsastaja joutuu keskittymään täysin työhönsä. Esitys oli maneesissa, joten kuvista tuli vähän kehnoja.

Eräänä toisena päivänä ajelimme toisen ystävän kanssa ja kohtasimme Katin lampaat, harmi vain kun Kati itse oli töissä.. Tuon toffeeturkin olisimme napanneet mukaan, jos talonväkeä ei olisi ollut paikalla ;) Ja söpöjä olivat kyllä toisetkin, niin että olisimme voineet ottaa vaikka kaikki neljä! :)

Toisessa paikassa tapasimme hurmaavan heppa-vanhuksen, ja kaveri pääsi ratsastamaankin. Ikää herralla on 21 vuotta, mikä ei suomenhevoselle ole kummoinenkaan ikä, sillä ne voivat elää jopa yli 30-vuotiaiksi.

Poikkesimme myös taloon jossa näimme kaksi Sao Miguelin filaa eli Azorien karjakoiraa. En ole aikaisemmin nähnyt rotua livenä, sillä niitä on todella vähän Suomessa. Täytyy myöntää, että kunnioitusta herättävän näköisiä olivat! Ja kun isäntä vielä varoitti, ettei sormia kannata heilutella näkösällä, sillä koira voi napata kiinni... joku piti kädet lujasti taskuissa ..ja nyrkissä sielläkin! Mistä johtuen kuvat jäivät ottamatta... ;) Kaverini on suunnitellut karjakoiran hankkimista, sillä hyvin koulutettuna siitä olisi todella paljon apua. Eläinten siirrot sujuisivat vaivattomammin ja sonnikarsinaan voisi mennä turvallisin mielin, kun koira pitäisi eläimet loitolla. Itse en innostunut kyseisen rodun hankkimisesta, koska tiedän omat rajalliset taitoni koiran kouluttamisessa... ja haluan myös pitää kaikki kymmenen sormeani ;)