Kesää kohden

Miltei kaikki talven lumet ovat sulaneet ja joen jäätkin lähtivät viime viikolla merta kohden. Elämä näyttää huomattavasti valoisammalta, kun aurinko paistaa ja linnut laulavat J ..siitäkin huolimatta, että viimeksi kulunut kuukausi on ollut todella rankkaa aikaa. Emot ovat poikineet yötä päivää ja tukihakemusten saloihin on tullut taas perehdyttyä oikein urakalla.

Tämä kevät on ollut poikkeuksellinen, sillä yli puolet emoista on poikinut vajaan viiden viikon aikana! Tätä menoa voisi kuvitella, että homma olisi kuukauden kuluttua ohi. Siitossonneja oli viime kesänä yksi enemmän ja ne otettiin emojen parista normaalia aikaisemmin pois. Tiineystarkastus tehtiin tällä kertaa vain hiehoille, ja talvella huomattiin, että pari vanhempaa mammaa on jäänyt ”tyhjäksi”. Ne ovat nyt saaneet viettää ”vuorotteluvapaata” tämän kauden. Poikimiset ovat sujuneet pääosin ongelmitta, muutamaa on joutunut auttamaan ja joku vasikka on menetetty – siitä huolimatta, että kaikki ovat tehneet kaikkensa…

Eräänä yönä menin tarkastuskäynnille ja huomasin, että hieho on poikimassa. Huomasin myös, että poikiminen ei onnistu ilman apua; vasikan toinen etujalka oli jäänyt jälkeen ja hieho oli sen näköinen, että oli jo jonkin aikaa yrittänyt. Hain poikimaketjut ja työn ja tuskan jälkeen sain ketjunpään toisen jalan ympärille ja jalkaa vedettyä vähän esille. Seuraavaksi piti hälyyttää Poika kaveriksi, sillä vasikka vaikutti olevan todella lujassa.. Aina kun hieho työnsi, vedimme mekin kaikin voimin ja lopulta vasikka saatiin maailmaan. Siinä vaiheessa olimme puolikuolleita – kaikki neljä… Vasikan selviäminen näytti aluksi epävarmalta, mutta lopulta alkoi elämä voittaa ja se nosteli päätään. Myös emo nousi ylös ja alkoi hoitaa jälkeläistään. Vein tuoreelle äidille vettä, kiertelin vielä kaikki karsinat läpi ja lähdin nukkumaan. Aamulla emo makasi hengettömän vasikkansa päällä…  Silloin tuntui, että ei jaksa ymmärtää elämän tarkoitusta, miten epäreilua se joskus voi olla… On kyllä todella harvinaista, että emo menee makaamaan vasikkansa päälle, mutta tällaista on tapahtunut joskus ennenkin. Ja kaikenlaista muutakin tässä parinkymmenen vuoden aikana... Ja näihin ikäviin asioihin ei totu ikinä, joka kerta tuntuu, että maailma romahtaa..

Onneksi tarhoissa kuitenkin vilistää toinen toistaan suloisempia vasikoita; mustia, ruskeita ja vaaleita! Hiehot tekevät anguksen jälkeläisiä ja vanhemmat mammat joko simmentalin tai charolaisen. Pienten ja äitien touhuja ei koskaan väsy katsomaan J Tänä vuonna vasikoiden nimet alkavat J-kirjaimella, Tyttö on nyt toiminut nimenantajana. Muutaman nimen kohdalla on kyllä jonkinasteista erimielisyyttä ollut, mutta onhan tuo sopu kuitenkin säilynyt ; )

Jugi

Jeanne

Jeanne ja Jelene

Juice

Juicen emo ei aluksi halunnut alkaa hoitaa vasikkaansa, mutta pieni sinnikäs sissi ei antanut periksi ja pulloruokinnasta huolimatta aina vaan yritti syömään. Lopulta emon äidinvaistot heräsivät. Kukapa tällaista nappisilmää nyt voisi vastustaa… ; )

Muuttolintuja näyttää olevan tänä keväänä enemmän kuin koskaan ennen – tai sitten niihin on vain tullut kiinnitettyä enemmän huomiota. Joutsenia on ollut jo tosi kauan, ensimmäisen patsastelivat pellolla, kun lumi vielä peitti kaiken. Ihmetytti suuresti, että mistä poloiset löytävät ruokaa? Sitten ilmestyivät hanhet ja kurjet. Viime viikon maanantaina kuulin ensimmäisen kuovin huudon. Se ääni on aina yhtä sykähdyttävä – kesä tulee ihan varmasti!