Wili Wilberg

Olin jo vuosia vannonut, että ikinä en enää kissaa ota, kun olemassa olevista aika jättää.. tietenkään en toivonut niistä mitenkään eroon pääseväni, päivävastoin odotin saavani pitää ne pisimpään, kuin kukaan ikinä koko maailmassa! En tiedä miksi ajattelin ilman kissaa pärjätä, olen kuitenkin kissa-ihminen henkeen ja vereen, vaikka muillakin lemmikeillä on paikkansa elämässäni.

Kissa on mystinen olento, joka ei odota, että joku sen ottaisi, se vain tulee ja valitsee oman ihmisensä.. Niin on käynyt minulle joskus aikaisemmin ja niin kävi myös nyt! Samalla viikolla, kun rakas vanha Jesse-kissa piti nukuttaa ikiuneen, ilmestyi kuistille kaunis punainen viirusilmä. Se oli naapurin kissa, joka oli kaikonnut kotoaan keväällä. Alkukesästä siitä oli joskus näkynyt vilahdus navetan nurkalla tai olkikasan liepeillä. Naapuri oli huolissaan, jos kissa jäisi talveksikin ulos.. No ei sentään jäänyt, kun se viisaana katseli uuden ”tyhjän” kodin. Aluksi se tuli arkana ja epäileväisenä sisälle kurkkimaan. Hoidatti ja söi kaiken minkä sai. Sitten oli muutaman viikon taas näkymättömissä ja palasi jäädäkseen. Nyt se on yleensä päivät ulkona ja yöt sisällä, paitsi jos ulkona on kylmää, nukkuu se päivätkin sisällä. Mikään tai kukaan ei taida olla yhtä mukavuudenhaluinen kuin kissa! Juu… ja kiipeilyteline, leluja ja herkkuja on kannettu selkä vääränä taloon.. :D