Aika kiitää...

Kylläpä aikaa onkin vierähtänyt edellisestä postauksesta! Melkein kuukausi!! Bloggailu on tosiaan ollut paitsiossa, vaikka koneella on tullut kökötettyä erinäisiä tunteja. Se opiskelu... Olen saanut uusia lukijoitakin, mistä olen erittäin onskuna! : )

Ulkona on pimeää ja vettä on satanut, mutta tämä täällä ei valita :D inhoan lunta, jäätä ja pakkasta ja olen täysin tyytyväinen tähän syksyyn. Vettä tosin olisi voinut tulla hieman vähemmän, mutta hyvä näinkin. Sikaflunssaa ei onneksi ole täällä päin näkynyt, vaikka kauhulla sitä pelkäsin, kun muistissa on vieläkin se viimetalvinen sairastelu. Kaikki laukut ja taskut ovat pullollaan käsidesi-puteleita ja niitä on kyllä tullut käytettyäkin. Mahtaneeko jäädä ihan tavaksi.. Välillä tuntui, että media oikein lietsoi paniikkiin tällaisia heikkohermoisia, kun jokainen uutispätkä alkoi sikaf.-infolla. Toivottavasti tauti laantuu ja muita ei ilmaannu!

Jesse-kissaa jouduin käyttämään lääkärissä hammaskiven ja pahan ientulehduksen takia. Paljon ei lääkäri voinut nukuttamatta tehdä, sillä potilas ei ollut yhteistyöhaluinen. Nukutus kissalle 17v olisi ollut riski, jota en uskaltanut ottaa. Jesse söi antibioottikuurin, mikä ei tietenkään auta kuin tulehdukseen ..ja pelkään pahoin, että siihenkin vain tilapäisesti. Miten voi välttää hammaskiveä kissalla? Syövät kuivaruokaakin... Tiedän kyllä, että kissoille on olemassa hammasharjoja ja -tahnoja, mutta epäilen, että vanhat herrat saattaisivat hieman suivaantua, jos yrittäisinkään... Muuten ne kyllä nauttivat elämästä täysin siemauksin, viihtyvät enimmäkseen huoneessa, jossa on lattialämmitys. Se taitaakin olla joka kissan unelma :)

Heppailua on myös tullut harrastettua. Pihapiirissähän ovat pari vuotta kopsutelleet Tytön Herra V ja vieraileva tähti Rouva T. Kesällä Rouva T muutti omaan kotiinsa astutettavaksi ja tilalle tuli Rouva V. Nyt myös Rouva V on muuttanut takaisin kotiinsa ja Herra V:n kaveriksi saapui eläkepäiviään viettämään Vanhaherra L... monimutkaista... Alussa V ei aikonut hyväksyä samaa sukupuolta olevaa kaveria ja esitti kaikenlaisia orimaisia elkeitä. Vanhaherra rauhoitteli nuorempaansa ja siellä ne ovat sitten viihtyneet yhdessä, varmuuden vuoksi kuitenkin eri tarhoissa.

Olen näiden parin vuoden aikana talutellut hevosia tarhaan ja sisälle vaihtelevalla menestyksellä. Koskaan ne eivät ole karanneet, mutta välillä on hieman hirvittänyt... Ihan selvästi hevoset käyttävät myös tilaisuutta hyväkseen, kun huomaavat, että riimun päässä on joku epävarma yksilö. Nyt olen jo laittanut loimea selkään ja ottanut pois :D Ensimmäisellä kerralla, kun otin loimen Herra V:ltä, pudotin sen takajalkojen taakse, kun en uskaltanut sieltä mennä ropeloimaan remmejä auki... Seuraavalla kerralla kiskoin loimen pään kautta, kun en tajunnut, että kolmas rintaremmi aukeaa loimen ulkopuolelta.. Herra V seisoi kuin viilipytty molemmilla kerroilla. Tyttö ilmoitti sitten, että olen tehnyt jo kaiken mahdollisen, mistä hevonen voi hermostua ja voin lakata pelkäämästä! Sepäs olikin helpottavaa =0 No, enhän minä niitä varsinaisesti pelännyt ole! Olen vain puuhaillut niin paljon emolehmien kanssa, ja niissä on aina joku, joka huitoo jaloilla tai sarvilla, jos tilanne alkaa ahdistaa... Jatkan siis harjoittelua hevosten käsittelystä :)

Herra V.

Vanhaherra L.