Tunnustus ja päivitystä

Sain -N- :ltä tunnustuksen. Iso kiitos siitä!! :) Jätän myös tämän odottamaan eteenpäin jakamista (..jo toinen jonossa..), kunnes ehdin lukemaan toisten blogeja. Elämä näyttää olevan jatkuvaa tapahtumien virtaa, niin että monet mukavat asiat vain jäävät..

Yksi viimeisimpiä toimintaa aiheuttaneita asioita oli, kun päätin sitten ottaa toisenkin koiranpennun. Pikkuneiti Päivänsäde sai kaverikseen Koipeliinin. Sen jälkeen onkin vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittänyt. Heti ensimmäisenä Koipeliinin kotiintulopäivänä neidit ottivat melkoisen matsin pihamaalla. Katselin ensin ihmeissäni ja kävin sitten nostamassa rähisevät karvapallot niskasta erilleen. Mielessä kyllä käväisi, että entäs sitten kun ovat aikuisia (neljäkymmentä kiloa ja yli 60 senttiä...) Pari kertaa senkin jälkeen on ollut tilanne päällä, mutta ainakin toistaiseksi hallinnassa. Ruokailut kyllä ovat tapahtuneet valvotusti jo pitkään. Kumpikin kun tyhjentää kuppinsa muutamassa  sekunnissa ja sitten sitä ollaan menossa tarkistamaan, olisiko naapurille jäänyt jotain. Siinä on herkästi täysi rähinä pystyssä!

Siskokset ovat aika mestareita järjestämään ohjelmaa. Muutamia tyynyjä, tossuja, käsineitä ja kenkiä on tuhoutunut. Kynnystä ja jalkalistaa on muotoiltu uuteen uskoon ja ulko-oven sisäpuoli kaipaa hieman remonttia... Uskomattomin tapaus oli, kun valkoinen, tosi paksua nahkaa oleva rukkanen katosi. Seuraavassa hetkessä löysin yksinäisen teddyvuoren lattialta.. Pelkäsin monta päivää, että rukkanen on juuttunut jommankumman sisuksiin. Lopulta oksennuksen mukana tuli paksu ranne-osa ja loput parin päivän aikana toisesta päästä.. Uskomaton elimistö eräillä!

Muutama syksyinen kuukausi meni ahkerasti siivoten - kaikki mitä pienet kitaansa hotkivat, tuntui tulevan moninkertaisena ulos ..ja aika usein väärään paikkaan. Aloin jo epäillä josko nämä oppivat sisäsiisteiksi ikinä. Mutta lopulta sekin päivä koitti :) Kieltämättä muutamina synkkinä hetkinä kävi mielessä, että helpommallakin voisi elämässä päästä..

Luonteeltaan pienet (jotka eivät kyllä enää mitään pieniä ole) ovat vähän erilaisia. Päivänsäde rakastaa turkinhoitohetkiä ja ketään muita ei hänen mielestään sitten tarvitsisikaan hoitaa. Toinen taas olisi ihan tyytyväinen omana takkuisena itsenään - kuten Neiti Karvapääkin on aina ollut! Päivänsäde yrittää myös välillä omia minut kokonaan itselleen ja komentelee siskoaan muualle. Taitaa olla "minä olin täällä ensin" -syndroomaa? Koipeliini on vieraita kohtaan rohkeampi, Päivänsäde taas varautuneempi. Onneksi talossa pyörii porukkaa niin, että toivottavasti tämä piirre joskus jää pois.

toisinaan nukutaan kuin Herran Enkelit

..toisinaan on vähän puuhailtu..

..ja sitten taas ollaan kuin mallioppilaat..

..nyt voisi jo kysyä: kuka kukin on..

Tervetuloa lumi

Eilen aamulla oli maa valkoisena ja päivä todella kaunis ja aurinkoinen. Loputon vesisade on ehkä tältä erää lakannut ja talvi alkanut. Ikinä ennen en ole talvea toivonut mutta täytyy myöntää, että tällä kertaa tämä on ihan tervetullutta : ) Toivokaamme vain, että talvi menisi ihan pikkupakkasilla ja lunta olisi sopivasti! Koirantassujen peseminen on toivottavasti nyt vähentynyt - sitä on kyllä tänä syksynä riittänyt!

Vasikat on vieroitettu ja ero-huudot huudettu... Joka syksy se on yhtä sydäntä särkevää kuultavaa. Viime syksynä yksi vasikka jäi emonsa luo kevääseen saakka. Se kyllä vieroitettiin monta kertaa, muta aina se pakeni vasikkakarsinasta ja paineli takaisin äidin helmoihin. Viimeisen vieroitusyrityksen jälkeen se ryömi juoma-altaan kautta pois karsinasta ja loukkasi samalla jalkaansa.. jalka onneksi parani ja sinnikäs sissi sai olla äidin luona isoksi tytöksi saakka. Vasta keväällä nämä saatiin erilleen.

Neidit Karvapää ja Päivänsäde tulevat keskenään toimeen suorastaan loistavasti! Jossakin vaiheessa Karvapää kyllä yritti isotella Wili Wilbergille. Tiedä sitten, joutuiko tämä sijaiskärsijäksi, kun K. ei kehdannut pientä pomottaa vai ilmaisiko Wilbergille, että täältä pesee, jos meinaat pikkusiskoa kiusata.. Ottaapa näidenkin aivoituksista selvää! Karvapää on kuitenkin nuortunut ihan silmissä, suorastaan heittäytynyt lapseksi jälleen. Kanniskelee vinkulelua ja nukkuu sen kanssa : D 

Usein sanotaan, että pentua ei kannata ottaa, jos perheessä on iäkäs koira. Mietin asiaa itsekin paljon tässä parin vuoden aikana, kun Pikkuneitiä odottelin. Karvapää on kuitenkin edelleen melkoisen vauhdikas tapaus ja uuden kaverin saaminen teki sille vain hyvää!

Uusi perheenjäsen

Kuvaa tulokkaasta ei meinannut saada millään..

Kunnes viimein olin tarpeeksi nopea;

Hän on siis Pikkuneiti Päivänsäde! : ) Kauan kaivattu ja odotettu! Vaikkakaan ei Neiti Karvapään mielestä! Tämä on ilmaissut täysin selvästi, että ilmankin tässä olisi pärjätty vallan mainiosti. Mister Duracell on Tytön koira ja ei suhtaudu asiaan yhtä tunteella, kunhan vain vähän murahtelee.

Karvapään mielipide oli jotenkin ennalta arvattavissa ja sen vuoksi asensin pirtin ja keittiön välisiin ovettomiin oviaukkoihin portit. Ensimmäisen viikon Karvapää murisi hurjasti heti kun Päiväsäde ilmaantui näköpiiriin ja etenkin silloin, jos minä olin Päivänsäteen kanssa samalla puolen porttia. Pitipä ihan norkoilla portin läheisyydessä, josko jotain liikettä toisella puolen näkyisi.. Jos taas olin Karvapään puolella, ulvoi toinen surkeasti portin takana. Olo oli kuin viidakossa, leijonan ja kojootin kanssa. Mietin jo, että tätäkö koko loppuelämäni on. Viimein uskaltauduin avaamaan toisen portin. Laitoin Karvapäälle pannan kaulaan ja vartioin kärppänä vieressä, kun nämä tekivät tuttavuutta.Valkoinen vaahto pursusi Karvapään suusta, kun se mulkoili toista ja murahteli pelottavalla äänellä. Ulkona tämä riuhtoi hihnassa ja yritti säntäillä iloisesti ympäriinsä juoksentelevan Päivänsäteen suuntaan. Hirvitti ajatellakin, mitä olisi tapahtunut, jos molemmat olisivat olleet irti!

Vaikka tilanne ei näyttänyt alkuunsa mitenkään lupaavalle, on se siitä kuitenkin rauhoittunut. Välillä on jopa hiljaista, kun molemmat nukkuvat tai Päivänsäde puuhailee omiaan. Heti jos yritän touhuta jotain Päivänsäteen kanssa, ilmaantuu äreä Neiti Karvapää paikalle ja alkaa murahdella tai haukkua. Jos kiellän Päivänsädettä jostakin, on Karvapää varmasti samaa mieltä..

Kummasti sitä ihmisen pinna venyy katkeamatta, vaikka noin miljardi kertaa päivän aikana toistaa; "ei hauku", "hiljaa", "ei hyökkää", "hiljaa", "HILJAA!".. Sairastuin tässä vielä vuosisadan flunssaan ja ääni meni täysin, vain pientä pihinää kuului. Karjumiset loppuivat siihen paikkaan ja alkoi hurja suhina; "shhh", "sshhhh", "SSSHHH!". Ihmeen tehokasta sekin kyllä oli, etenkin ilmeillä ja elekielellä tehostettuna.

Tässä on tullut todettua kuinka terävät hampaat pienellä koiranpennulla on, kuinka korkealle se yltää ja kuinka kekseliäs se on. Kukat on nostettu katon rajaan, johdot ja kengät piilotettu, talouspaperirullia ja pesuainepulloja on säännöllisin välimatkoin ympäri huushollia. En kyllä muista yhtään, että Karvapään pentuaikana tällaista olisi ollut. Se oli superkiltti ja hyvin rauhallinen. Kaikki tarpeensakin se taisi tehdä ulos...

Nyt olen myös joutunut piilottamaan kaikki ehyet vaatteeni. Todennäköisesti pidän ensi kesään saakka yksiä ja samoja vaatteita, tai ainakin niin kauan kun niistä on jotain jäljellä. Pienet terävät hampaat tarttuvat salamana lahkeesta tai hihasta, vaikka tässä kuinka yrittää kouluttaa. Eräänä päivänä luuttusin pirtin lattiaa, kun Päivänsäde ryntäsi paikalle, sieppasi luutun ja säntäsi luutu hampaissa samaa vauhtia tiehensä. Siinä sitä kierrettiin peräkanaa pirtin sohvaa ja välillä ryömittiin pöydän alla. Nauruksihan homma lopulta meni, mitenpä muuten tässä jaksaisikaan.. ; D

Tunnustus ja kuulumisia

Sain Birch Hill's Farmin -N- :ltä tunnustuksen, joka teki minut erittäin iloiseksi. Etenkin kun en ole päivittänyt blogiani pitkään aikaan. Jospa tästä taas kipinä syttyisi.. Isot kiitokset tunnustuksesta -N- :lle!!! :) Valitettavasti myös minun blogien seuraamiseni ovat olleet nollassa, joten en voi tätä nyt kenellekään jakaa.. Olen tosi pahoillani siitä! Jos ja kun ehdin enemmän bloggailemaan, laitan tunnustuksen eteenpäin.

Runsaista sateista huolimatta on kesän ja syksyn aikana silloin tällöin myös paistanut aurinko. Kolmatta nurmisatoakin saatiin tehtyä ja viljat on kohta puitu. Hermoja on kyllä kysytty! Kun kesä oli aika kurja, tässä jotenkin odotti, että syksy olisi lämmin ja aurinkoinen. Mutta vettä on riittänyt edelleen ja ensi viikolle on kuulemma luvattu yöpakkasia. Toivottavasti ei kuitenkaan..

Kahtena edellisenä kesänä pihan hoito jäi aika vähälle ja tänä kesänä olen sitten saanut raivata melkoisia pusikoita. Maaperä on ilmeisen ravinteikas, sillä koiranputki ja nokkonen olivat vallanneet muutaman alueen lähes kokonaan. Puutarhalta tuli hankittua taas uusia pensaita ja melkein kaikki on jopa istutettu. Aika tuntuu kuluvan yhtä lujaa kuin aina ennenkin, toiveissa on kuitenkin saada loputkin ostokset maahan ennen pakkasia.

Vaikka jonkin ison urakan saa pois päiväjärjestyksestä, näyttää uusia ilmestyvän tilalle. Oma syy tietysti, kun pitää kaikenlaista puuhaa elämäänsä hankkia ; ) Tänä syksynä aloitin kauan haaveilemani ranskan kielikurssin! Je suis Jantiina.. siitä se lähtee ; )

Tänä kesänä porraspielessä tuoksuivat verbenat;

..ja iki-ihanat pionit;

Eräänä päivänä yllätin pienet sisiliskonpoikaset palvomassa aurinkoa;

Osmankäämistä tulee aina lapsuus mieleen. Niitä kasvoi sukulaispapan talon takana, eikä niitä saanut ikinä poimia;

Vanha ruostunut rautaesine metsässä - siinä on jotain kaunista;

Tämän syksyn omenasato oli hyvin runsas;

Ystävän mökillä kesä- ja syyskukat sulassa sovussa;

Kesää kohden

Miltei kaikki talven lumet ovat sulaneet ja joen jäätkin lähtivät viime viikolla merta kohden. Elämä näyttää huomattavasti valoisammalta, kun aurinko paistaa ja linnut laulavat J ..siitäkin huolimatta, että viimeksi kulunut kuukausi on ollut todella rankkaa aikaa. Emot ovat poikineet yötä päivää ja tukihakemusten saloihin on tullut taas perehdyttyä oikein urakalla.

Tämä kevät on ollut poikkeuksellinen, sillä yli puolet emoista on poikinut vajaan viiden viikon aikana! Tätä menoa voisi kuvitella, että homma olisi kuukauden kuluttua ohi. Siitossonneja oli viime kesänä yksi enemmän ja ne otettiin emojen parista normaalia aikaisemmin pois. Tiineystarkastus tehtiin tällä kertaa vain hiehoille, ja talvella huomattiin, että pari vanhempaa mammaa on jäänyt ”tyhjäksi”. Ne ovat nyt saaneet viettää ”vuorotteluvapaata” tämän kauden. Poikimiset ovat sujuneet pääosin ongelmitta, muutamaa on joutunut auttamaan ja joku vasikka on menetetty – siitä huolimatta, että kaikki ovat tehneet kaikkensa…

Eräänä yönä menin tarkastuskäynnille ja huomasin, että hieho on poikimassa. Huomasin myös, että poikiminen ei onnistu ilman apua; vasikan toinen etujalka oli jäänyt jälkeen ja hieho oli sen näköinen, että oli jo jonkin aikaa yrittänyt. Hain poikimaketjut ja työn ja tuskan jälkeen sain ketjunpään toisen jalan ympärille ja jalkaa vedettyä vähän esille. Seuraavaksi piti hälyyttää Poika kaveriksi, sillä vasikka vaikutti olevan todella lujassa.. Aina kun hieho työnsi, vedimme mekin kaikin voimin ja lopulta vasikka saatiin maailmaan. Siinä vaiheessa olimme puolikuolleita – kaikki neljä… Vasikan selviäminen näytti aluksi epävarmalta, mutta lopulta alkoi elämä voittaa ja se nosteli päätään. Myös emo nousi ylös ja alkoi hoitaa jälkeläistään. Vein tuoreelle äidille vettä, kiertelin vielä kaikki karsinat läpi ja lähdin nukkumaan. Aamulla emo makasi hengettömän vasikkansa päällä…  Silloin tuntui, että ei jaksa ymmärtää elämän tarkoitusta, miten epäreilua se joskus voi olla… On kyllä todella harvinaista, että emo menee makaamaan vasikkansa päälle, mutta tällaista on tapahtunut joskus ennenkin. Ja kaikenlaista muutakin tässä parinkymmenen vuoden aikana... Ja näihin ikäviin asioihin ei totu ikinä, joka kerta tuntuu, että maailma romahtaa..

Onneksi tarhoissa kuitenkin vilistää toinen toistaan suloisempia vasikoita; mustia, ruskeita ja vaaleita! Hiehot tekevät anguksen jälkeläisiä ja vanhemmat mammat joko simmentalin tai charolaisen. Pienten ja äitien touhuja ei koskaan väsy katsomaan J Tänä vuonna vasikoiden nimet alkavat J-kirjaimella, Tyttö on nyt toiminut nimenantajana. Muutaman nimen kohdalla on kyllä jonkinasteista erimielisyyttä ollut, mutta onhan tuo sopu kuitenkin säilynyt ; )

Jugi

Jeanne

Jeanne ja Jelene

Juice

Juicen emo ei aluksi halunnut alkaa hoitaa vasikkaansa, mutta pieni sinnikäs sissi ei antanut periksi ja pulloruokinnasta huolimatta aina vaan yritti syömään. Lopulta emon äidinvaistot heräsivät. Kukapa tällaista nappisilmää nyt voisi vastustaa… ; )

Muuttolintuja näyttää olevan tänä keväänä enemmän kuin koskaan ennen – tai sitten niihin on vain tullut kiinnitettyä enemmän huomiota. Joutsenia on ollut jo tosi kauan, ensimmäisen patsastelivat pellolla, kun lumi vielä peitti kaiken. Ihmetytti suuresti, että mistä poloiset löytävät ruokaa? Sitten ilmestyivät hanhet ja kurjet. Viime viikon maanantaina kuulin ensimmäisen kuovin huudon. Se ääni on aina yhtä sykähdyttävä – kesä tulee ihan varmasti!

Aurinkoista helmikuuta

Lauhasta alkutalvesta olisi pitänyt älytä olla ihan onnellinen, eikä valittaa pikkupakkasista.. Muutaman viikon takainen kylmyys miltei jäädytti kaiken. Pihatolla vesikuppien sulatus oli jokapäiväistä puuhaa ja tarhojen puhdistaminen tosi työlästä. Ei myöskään voinut olla ajattelematta eläimiä, jotka joutuvat olemaan koko ajan kylmässä. Kyllähän ne siihen tietysti jotenkin tottuvat, pysyvät lämpimänä syömällä tavallista enemmän ja makoilemalla vierekkäin. Nyt kun pakkanen hellitti, alkoi tietysti sataa lunta, mikä sekin tuo aina omat ongelmansa ja ainakin lisää työtä. Onneksi talvi on ohimenevä ilmiö ja seuraavaksi koittaa kevät! Aurinko paistaa jo nyt todella kirkkaasti : )

Satuin näkemään televisiosta pätkän ohjelmaa, jossa kerrottiin Etelänavalla sijaitsevasta Amundsen-Scottin tutkimusasemasta. Kun meillä on talvi, Etelänavalla on kesä ja pakkasta keskimäärin 25 astetta!! Aurinko laskee maaliskuussa ja on täydellisen poissa noin puoli vuotta! Se on talvea ja pakkasta voi olla jopa yli 60 astetta! Luoja paratkoon mikä paikka!! Tuskin tuolla mitään muuta elämää onkaan kuin se tutkimusasema. Se mitä ne siellä sitten tutkivat jäi kyllä näkemättä, ei riittänyt mielenkiinto koko ohjelman katsomiseen.

Navetalla vietetään tänään syntymäpäivää; vanhin mamma Johanna täyttää 17 vuotta ja saa kovasti rapsutuksia : ) Viime keväänä oli ajatus päästää mamma jo eläkkeelle, tämä laitettiin porukkaan, jossa ei ollut sonnia ollenkaan. Kaikki muut samassa porukassa olivat syksyllä lähdössä vehreämmille laitumille – kuka miksikin… Mutta jossakin vaiheessa porukka päätti lopettaa moisen pelleilyn, särki aidat ja liittyi naapurilaumaan, missä sonniherrakin oleili. Että se siitäkin yrityksestä… 

Johanna on tehnyt enimmäkseen poikia, mutta kaikeksi onneksi viisi tytärtä on jatkamassa sukua. Ne kaikki ovat äitinsä tavoin kilttejä ja rauhallisia J Muutama vuosi sitten Johannan toinen silmä sokeutui. Eräänä päivänä siitä vain valui jotain nestettä. Silmää hoidettiin, mutta näköä ei voitu kuitenkaan pelastaa. Jo kauan sitten on päätetty, että vanharouva ei ikinä teurasautoon kävele. Kun aika tulee, tämä pääsee kotikontujen multiin – sanoo Suomen laki tai EU mitä hyvänsä! Toivottavasti siihen kuluu kuitenkin vielä monta vuotta!

Talvea

Niin se sitten taas tuli..

.. talvi nimittäin.. hrrr.. Joka vuosi se tuntuu yhtä ankealta, lohduttomalta ja loputtomalta.. Silmänkantamattomiin kaiken peittävää, hyytävän valkoista lunta. Jähmettynyt luonto ja miltei sammunut, hailakan keltainen auringonvalo, silloin kun se utuisen hämärän keskeltä suvaitsee hetken näyttäytyä… Pimeää, pimeää ja pimeää… vieläkin, vaikka aurinko on nyt tammikuussa näyttäytynyt hieman enemmän kuin ennen joulua. En koskaan ole ollut talvi-ihminen! Kaipaan kesän (= elämän) ääniä, vehreää luontoa, hehkuvan lämmintä aurinkoa, joka saa sielun laulamaan…

Jotenkin tästä on taas vain selvittävä kevääseen. Kyllähän sitä autoon ja autosta sisälle juoksee miten hyvänsä pukeutuneena. Mutta kun siellä ulkona on pakko oleillakin, ainakin ulkoiluttamassa tällaista ”säänkestävää maatilan yleiskoiraa”, jota eivät kintaan kokoiset lumihiutaleet tai nurkissa paukkuva pakkanen pysäytä. Silloinhan tämä vasta oikein elementissään on! Olisin tietysti voinut valita kumppanikseni pikku-Fifin, joka nyrpistäisi nenäänsä oven raosta tulvivalle kylmälle ilmavirralle ja painelisi sohvan nurkkaan, vällyjen sekaan uinumaan. Mutta tässä ollaan ja ulos mennään, oli talvi eli ei… Ja sitä paitsi, mitäpä sitä ei parhaan kaverin edestä kärsisi! J

Neulepuserot, villahuivit, pipot, tumput ja villasukat on siis jälleen kaivettu esille ja jotain uuttakin hankittu. Varpaat ovat aina olleet heikoin lenkki, jos muuten jotenkuten tarkenee, alkavat ne sinertää jo menomatkalla. Kaihoten katsoin Uggin popoja, jotka olivat kyllä aika hurjan ihanat (..ja aika hurjan kalliit..). Nykyiset Suomen talvet ovat välillä tosi loskaisia, joten eivät ne taitaisi kauan tämän näköisinä säilyä;

  

Haaveeksi siis jäivät.. ja hankin sisältä lampaanvillaiset, päältä vedenpitävät, järkevät jalkineet. Hankin myös takin, jossa päällimmäisenä oleva kangas on vettähylkivää ekopuuvillakambrikkia, sisällä silkkiä ja puuvillaa. Se on uskomattoman lämmin, hyvin tuulta pitävä ja ihan hyvän näköinenkin. Näiden avulla tässä pitäisi selvitä sulana nämä muutamat kylmät kuukaudet! J

Remontti on edelleen vaiheessa ja joulukin meni täysin kaaoksen keskellä. Tapetit ovat nyt kuitenkin seinässä ja suurin osa pirtin huonekaluista puskettu paikoilleen, mutta paneeleiden maali on vieläkin valitsematta. Kun koko ajan on pimeää, ei sävyistä saa selkeää kuvaa. Yhtenä päivänä yksi näyttää sopivalta, toisena toinen… tai sitten mikään ei näytä miltään... Tämä on taas sitä kikkailua, mitä toisinaan tulee harrastettua loputtomiin. Luulen, että kun viimein vedän maalin seinään, en sitä sen koommin erityisesti tarkkaile.

Ja yksi ongelma on myös ilmennyt – uusia sisustusideoita suorastaan pursuilee ilmoille. Yritän nyt vain hirveästi hillitä niiden toteuttamisen aloittamista. Kun kaikenlaista on niin kesken… ; )