Toipilaana... vieläkin

Tämä puolikuntoisena raahustaminen alkaa jo viedä viimeisetkin hermonriekaleet... Luoja sentään, karjuin kissalle yhtenä päivänä!! Alkaa näköjään vaikuttaa aivoihin! Köpöttelen ulkona pieniä lenkkejä ja sisällä alakerrasta yläkertaan ja takaisin. Mitään muuta ei sitten oikein tapahdukaan!!

Pitäisi siivota ja pitäisi tehdä kaikkea muutakin, mutta kun ei jaksa... Välillä on pakko istua ja lepuuttaa koipia, kun ovat vielä hemmetin kipeät.

Eilen kömmin autoon ja päästelin kaupunkiin, jotta unohtaisin olevani sairas. En löytänyt oikein mitään mukavaa. Pieni liike, jossa olen kauan sitten käynyt, tuotti hienoisen pettymyksen... Nettikauppojen ihanat tarjonnat ovat nostaneet riman niin korkealle, että enää ei voi tyytyä vaihtoehtoihin. Pari lahjaa sain kuitenkin hankittua ja äidin kanssa juotiin kuppilassa kahvit/teet.

Illalla oli erään firman pikkujoulut ja muu porukka meni sinne, itse olin ilmoittautunut jo pari viikkoa sitten poissa-olevaksi. Perhe ehti lähteä pippaloihin ennen kuin palasin kaupunkireissulta. Minä sitten yritin nauttia yksityisestä koti-illasta ja katsoa digiboxille tallennettua elokuvaa, mutta yllätys! yllätys! nukahdinkin sohvalleni.

Toiset olivat yrittäneet soittaa useita kertoja (puhelin takin taskussa..) ja kuvitelleet jo minun makaavan ojan pohjalla wokkipannuineni (huonot renkaat edelleen, en ole vieläkään saanut uusittua..). Veli oli hälytetty myös, onneksi ei kuitenkaan äitiä, silloin olisivat jo isommat voimat lähteneet liikkeelle... Siinä sitten soiteltiin puolin ja toisin, kun havahduin tähän maailmaan.