lauantai 27. lokakuuta 2012

Tervetuloa lumi


Eilen aamulla oli maa valkoisena ja päivä todella kaunis ja aurinkoinen. Loputon vesisade on ehkä tältä erää lakannut ja talvi alkanut. Ikinä ennen en ole talvea toivonut mutta täytyy myöntää, että tällä kertaa tämä on ihan tervetullutta : ) Toivokaamme vain, että talvi menisi ihan pikkupakkasilla ja lunta olisi sopivasti! Koirantassujen peseminen on toivottavasti nyt vähentynyt - sitä on kyllä tänä syksynä riittänyt!

Vasikat on vieroitettu ja ero-huudot huudettu... Joka syksy se on yhtä sydäntä särkevää kuultavaa. Viime syksynä yksi vasikka jäi emonsa luo kevääseen saakka. Se kyllä vieroitettiin monta kertaa, muta aina se pakeni vasikkakarsinasta ja paineli takaisin äidin helmoihin. Viimeisen vieroitusyrityksen jälkeen se ryömi juoma-altaan kautta pois karsinasta ja loukkasi samalla jalkaansa.. jalka onneksi parani ja sinnikäs sissi sai olla äidin luona isoksi tytöksi saakka. Vasta keväällä nämä saatiin erilleen.

Neidit Karvapää ja Päivänsäde tulevat keskenään toimeen suorastaan loistavasti! Jossakin vaiheessa Karvapää kyllä yritti isotella Wili Wilbergille. Tiedä sitten, joutuiko tämä sijaiskärsijäksi, kun K. ei kehdannut pientä pomottaa vai ilmaisiko Wilbergille, että täältä pesee, jos meinaat pikkusiskoa kiusata.. Ottaapa näidenkin aivoituksista selvää! Karvapää on kuitenkin nuortunut ihan silmissä, suorastaan heittäytynyt lapseksi jälleen. Kanniskelee vinkulelua ja nukkuu sen kanssa : D 



Usein sanotaan, että pentua ei kannata ottaa, jos perheessä on iäkäs koira. Mietin asiaa itsekin paljon tässä parin vuoden aikana, kun Pikkuneitiä odottelin. Karvapää on kuitenkin edelleen melkoisen vauhdikas tapaus ja uuden kaverin saaminen teki sille vain hyvää!