perjantai 2. joulukuuta 2011

Uuni


Johan on synkeää! Aamulla voi lähteä kunnolla ulos vasta yhdeksän maissa ja iltapäivällä neljän aikaan on jo säkkipimeää.. Eikä siinä välissäkään kovin valoisalta näytä. Jokaisen ulkoilulenkin jälkeen saa pestä puoli koiraa kurasta ja ravasta, ja siitä huolimatta lattioita pitää imuroida ja luututa koko ajan. Alan jo melkein toivoa lunta ja pakkasta ;)

Pirtin remontti on edelleen kesken. Olen yrittänyt löytää sopivan sävyisen maalin paneeleihin, kun eivät nykyisellään natsaa ollenkaan uusien tapettien kanssa. Pienistä mallilappusista ei paljoa apua ole, eli maalipurkkeja kertyy taas kaappiin.. Ja saadapa sitten selvää eri sävyjen vivahteista tässä pimeydessä! Tapettikaan ei ole vielä seinässä, sillä matkaan tuli yllättäviä mutkia.

Muutama viikko sitten nuohooja ilmoitti, että pirtin uunia ei sitten enää lämmitetä! En tosin koskaan mikään himolämmittäjä ole ollutkaan… jonkin verran asiaan on vaikuttanut se, että uuni on ollut jo vuosia todella hankala sytytettävä. Alaluukussa on saanut polttaa paperia säkkitolkulla ja sittenkään ei ole ollut takeita siitä, että savut menevät oikeaan suuntaan. Muutama kerta talvessa on kuitenkin uunin kanssa tullut tuusattua. Paukkupakkasilla kylmä uuni huoneen nurkassa alkaa tuntua tosi kylmältä. Joulukinkku on myös, paria viime joulua lukuun ottamatta, paistettu aina perinteisesti leivinuunissa. Tuohan se aattoaamuun oman jännityksensä, kun vetää kypsän kinkun uunista ja miettii, että mihin kinkun rasva yrittää tällä kertaa valahtaa.. uunin pohjalle – lattialle – vai omille kintuille.. kun paistopussi on tietysti mennyt rikki.

Nyt siis nuohooja arveli, että koko uuni on purettava, koska halkeamia oli alas saakka. Olin tietysti itsekin ne huomannut. Kun alaluukussa poltti paperia, liekit loimottivat iloisesti kyljestä. Ne pysyivät kuitenkin sisäpuolella, eivätkä aiheuttaneet palovaaraa. Kun muurari tuli katsomaan tilannetta, hän totesi, että uunin saa ihan hyvin korjattuakin. Ei onneksi tarvinnut alkaa jättiurakkaa siivoineen ja sotkuineen! :) Uunin ympärille piti kuitenkin rakentaa pressuteltta, joka jatkui ulos saakka. Kaksi miestä purki ja muurasi pitkän päivän ja uunista tuli melkein kuin uusi. 40-luvulla rakennettuun uuniin on käytetty aika paljon rautaa, mikä oli aiheuttanut halkeamia. Rautoja ei voinut poistaa, mutta niiden päälle laitettiin palovillaa, jotta raudan kuumuus ei halkaise saumoja enää. Sitä en ymmärrä, että miksi halkeamat olivat suurentuneet viime vuosina.. raudat ovat olleet aina olemassa. Uunin ulkonäkö muuttui hieman, mm. sen yläpuolella ollut vanha tuuletusaukko muurattiin umpeen.

 


Pari päivää muuraukset saivat kuivua ja sitten lämmitin sitä tavallista enemmän. Vielä ilmestyi muutama pieni halkeama, joihin työnsin nauloja ja sinkilöitä, jotteivät raot menneet uunin jäähtyessä umpeen. Muurari kävi korjaamassa nämäkin halkeamat ja veti antiikkilaastin pintaan. Vanha röpelöinen pinta muuttui sileäksi, jossa myös näkyy hienosti kädentyön jälki ;)

Vaiheessa;

 
Maalasin uudistuneen uunin valkoisella Siroplastilla –  ainoa maali, joka ei kellastu kuumuuden vaikutuksesta (ja on halpa!). Ehkä uunia tulee nyt lämmitettyä useammin, sillä se toimiikin tosi hyvin! Niin, ja paperia ei sitten saa polttaa alaluukussa, sinne pitää laittaa kuumailmapuhallin tms. puhaltamaan varttitunniksi ennen lämmitystä, näin valaisi muurari! Sitten vielä ne tapetit ja paneelit tässä toivottavasti ennen joulua…



lauantai 12. marraskuuta 2011

Wili Wilberg

Olin jo vuosia vannonut, että ikinä en enää kissaa ota, kun olemassa olevista aika jättää.. tietenkään en toivonut niistä mitenkään eroon pääseväni, päivävastoin odotin saavani pitää ne pisimpään, kuin kukaan ikinä koko maailmassa! En tiedä miksi ajattelin ilman kissaa pärjätä, olen kuitenkin kissa-ihminen henkeen ja vereen, vaikka muillakin lemmikeillä on paikkansa elämässäni.

Kissa on mystinen olento, joka ei odota, että joku sen ottaisi, se vain tulee ja valitsee oman ihmisensä.. Niin on käynyt minulle joskus aikaisemmin ja niin kävi myös nyt! Samalla viikolla, kun rakas vanha Jesse-kissa piti nukuttaa ikiuneen, ilmestyi kuistille kaunis punainen viirusilmä. Se oli naapurin kissa, joka oli kaikonnut kotoaan keväällä. Alkukesästä siitä oli joskus näkynyt vilahdus navetan nurkalla tai olkikasan liepeillä. Naapuri oli huolissaan, jos kissa jäisi talveksikin ulos.. No ei sentään jäänyt, kun se viisaana katseli uuden ”tyhjän” kodin. Aluksi se tuli arkana ja epäileväisenä sisälle kurkkimaan. Hoidatti ja söi kaiken minkä sai. Sitten oli muutaman viikon taas näkymättömissä ja palasi jäädäkseen. Nyt se on yleensä päivät ulkona ja yöt sisällä, paitsi jos ulkona on kylmää, nukkuu se päivätkin sisällä. Mikään tai kukaan ei taida olla yhtä mukavuudenhaluinen kuin kissa! Juu… ja kiipeilyteline, leluja ja herkkuja on kannettu selkä vääränä taloon.. :D






lauantai 5. marraskuuta 2011

Uusi vanha katto



Lämmin syksy näyttää jatkuvan edelleen, vaikka on jo marraskuu. Ruusupensaassakin on vielä muutama kukka! Otan sata kertaa ennemmin kurakeliä ja pimeää, kuin pakkasta ja lunta! Melkein toivon, että koko talvi olisi tällaista. Vain jouluna voisi olla -7 ja maa valkoisena… ; )

Koska taloremonttia ei ole tullut vähään aikaan harrastettua, alkoi loppukesästä tuntua, että jotain pientä voisi jo tehdä.. Ja niin kuin remonttien suhteen usein käy, se ”pieni” osoittautui loppujen lopuksi aika suureksi. Voisi jopa sanoa, että mikäli olisin tiennyt kaiken sen, minkä nyt tiedän, olisin ehkä harkinnut asiaa hieman tarkemmin… Toisaalta on hyvä, kun kaikkea ei etukäteen tiedä, näin voi löytää itsestään uusia ulottuvuuksia!


Jo vuosia olin katsellut pirtin haltex-levyillä peitettyä kattoa sillä silmällä, että jonakin päivänä sille jotakin teen… Ja viimein se päivä koitti! Elokuun puolessavälissä sain yhdeksi päiväksi kaverin ja homma laitettiin alulle. Huonekalut siirrettiin keittiön puolelle ja levyt lähtivät katosta. Haltexit oli ihan helppo repiä pois, mutta niitä varten naulatut laudat olivat aika lujassa. Ennen vanhaan on käytetty kunnon nauloja, rakennelmat on tehty kestämään maailman tappiin saakka!

Olimme varautuneet silmä- ja hengityssuojaimin, haalarein ja hansikkain siihen, että levyjen päällä on runsain määrin kaikenlaista kymmenien vuosien aikana kertynyttä tavaraa; ylempää varissutta hiekkaa ja sammalta, hiiren kakkaa… Ihmeen vähän siellä em. aineksia kuitenkin oli! Ja alta paljastui leveistä, pelkkaan sahatuista laudoista rakennettu ns. lomalautakatto! :) Olinhan ihan onskuna! Olin kyllä tiennyt, minkälainen katto siellä on, mutta olin mielessäni kuvitellut sen olevan ihan kapeista rimoista tehty… Vaikka katossa oli hieman ”reikiä”, oli se kuitenkin sata kertaa ihanampi kuin levykatto ja huoneeseen tuli korkeuttakin parikymmentä senttiä lisää.




Katon purkaminen oli, näin jälkeenpäin ajateltuna, se kaikkein helpoin osa koko hommasta. Laudat oli maalattu noin "sata" vuotta sitten kalkkimaalilla, joka rapisi iloisesti alas pelkällä katuharjalla rapsuttamalla. Maali ei kuitenkaan lähtenyt kunnolla ja kokonaan. Rapsuttamista eri työvälineillä kestikin sitten ihan useampi viikko… kun yhtenä päivänä ei jaksanut tai ehtinyt kamalasti katon kimpussa touhuta. Maalin alta paljastuvat laudat olivat ihanan harmaat, mutta koska halusin valkoisen katon, jatkoin raaputtamista hiki hatussa. Haltex-levyjen aikana katossa oleva paksu, huoneen etuseinästä takaseinään kulkeva kannatinhirsi oli kokonaan näkyvissä ja sen yläpuolella olevat kolme pienempää, toisin päin kulkevaa hirttä näkyivät vain puoliksi. Näiden kolmen hirren päälliset olivat täynnä tomua ja möhnää… Katossa on lisäksi lankkuja, jotka on naulattu kattolautoihin kiinni. Näiden lankkujen ja kattolautojen väliin jää pienen pieniä rakosia (varmaan yli sata…), jotka olivat myös täynnä jotain, mikä piti saada pois.. Parin imurointikerran jälkeen pesin hirsien päällisiä ja em. rakosia niin, että käsineistä huolimatta melkein nahka irtosi sormista… Pyyhin myös koko katon kostealla muutamaan kertaan.


Oma lukunsa oli katon tilkitseminen… Kyselin neuvoa monelta eri ihmiseltä ja sain suunnilleen yhtä monta ohjetta. Vakaa aikomus oli käyttää pelkästään perinteisiä keinoja, mutta jossakin vaiheessa sorruin kokeilemaan jopa uretaania… Siinä vaiheessa, kun leikkasin tämän ihme-tökötin tahrimia hiuksiani, totesin että uretaanin ja minun yhteistyö ei kerta kaikkiaan luonnistu…


Uula-tuotteelta kerrottiin, että katto pitää maalata vernissa-pohjaisella petrooliöljymaalilla. Ja sillähän minä sitä aloin sutia… Maali haisi aika pökerryttävälle… Vaikka ikkuna ja ovi olivat koko ajan auki, oli pakko käydä välillä ulkona haukkaamassa happea. Ajattelin ensiksi, että perinteitä kunnioittaen maalaan koko katon pensselillä, sillä pensselin ja telan jälkikin on erilainen. Ensimmäinen maalikerros oli kuitenkin niin nihkeää vedettävää, että otin aika pian kapean mohairtelan käyttöön. Telan mukana vanhaa kalkkimaalia alkoi irrota edelleen! Pensselillä piti kuitenkin maalata tosi paljon, sillä katossa ei kovin paljon täysin sileää pintaa ole. 9 litran purkki meni miltei kokonaan ensimmäiseen maalaukseen. Toisella kerralla maalia kului huomattavasti vähemmän ja itse maalauskin sujui paljon helpommin. Toisen kerroksen maalasin kokonaan pensselillä. Vielä kahden kerroksen jälkeen katosta kuulsi paikka-paikoin harmaata ja korjailin kattoa kolmannella maalikerroksella. Levityskertojen välillä maalia piti aina kuivatella pari vuorokautta.

Katto on ollut jo muutaman viikon suunnilleen valmis, seiniin pitäisi vielä saada tapetit... Tilasin Pihlgren & Ritola Oy:ltä vanhanajan tapettimalleista näytteitä. Mallin olenkin jo valinnut ja tapetointikaverit varannut, muuta työtä on vain ollut nyt niin paljon, että koko homma on ollut toistaiseksi jäissä. Tavoitteena on saada huone valmiiksi ja huonekalut paikoilleen viimeistään jouluksi.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Pitkästä aikaa

Blogit ovat olleet unholassa kokonaisen vuoden! Aika on kiitänyt hurjaa vauhtia ja monenlaista on tullut puuhailtua. Viime talvi meni etupäässä opiskellessa, kevät ja alkukesä poikimisten päivystämisessä ja loppukesä muuten vain.