keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Hevoskuiskailua

Olen ajatellut ryhtyä sivutoimiseksi hevoskuiskaajaksi ja ostin itselleni Leena Kurikan kirjan "Hevosesta - Käytännön psykologiaa arkeen" :-) Alkutaival hevosten kanssa ei hirveän hyvin ole mennyt, tosin en ole asiaan aiemmin järin paljon paneutunutkaan. Koska vaikuttaa vahvasti siltä, että joudun jo lähitulevaisuudessa puuhastelemaan hevosten kanssa enemmänkin, pakko kait tässä on ryhdistäytyä! Ja milläpä muulla kirjafriikki aloittaa, kun hankkimalla kirjan :-)

Tämä kirja osoittautui erinomaisen hyväksi! Hevosten kanssa touhutaan juuri siten, kuin itsekin haluan oppia tekemään! Ja aivan kuin omasta itsestäni lukisin; "...aikuinen voi olla hyvin arka lähestyessään vierasta hevosta (myös tuttua - oma huom.!) ...mielikuvitus kertoo, mitä kaikkea voi tapahtua.." Ja mielikuvituksessa tosiaan löytyy, kun esim. yrittää postimerkin kokoisessa karsinassa saada loimen vuoren kokoisen hevosen selkään!! Olen rauhoitellut hevosta (..tai itseäni) selostamalla etukäteen, mitä milloinkin aion tehdä; "hei kaveri, hiippailen nyt tämän seinän vierustaa toiselle puolellesi ja kiinnitän loimen remmin oikean takajalan ympäri... kiitos..". Koko ajan silmä kovana tuijotan hevosen jalkoja, päätä ja häntää, josko nuo yrittävät heilahtaa johonkin suuntaan. Tähän saakka hevoset ovat seisseet paikoillaan kuin tatit, mutta mistäs tuota koskaan tietää.. =O

Tyttö jaksaa aina muistuttaa, että ei saa pelätä, kun "..eiväthän ne mitään tee..". Olisin todellakin oikein mielelläni pelkäämättä (...ja enhän tietenkään varsinaisesti PELKÄÄ..), mutta helpommin sanottu, kuin tehty!! Joku toinen taas sanoo, että kyllä pelätä saa, sillä hevonen on viisas eläin ja vaistoaa sen kuitenkin... Joopajoo.. eli viisas hevonen tietää, mitä pelkäät ja "odotat" tapahtuvaksi... ja sitten se tekee juuri siten... näin sanoo myös tämä kirja! Eipä helpota yhtään! Toisaalta olen kaksi ja puoli vuotta värkkäillyt heppojen kanssa, ja mitään vaarallista ei ole tapahtunut, vaikka tietämättäni olen itse käyttäytynyt kyseenalaisella tavalla, niin että ihan oikeasti olisi voinut tapahtua vaikka mitä... Yritän nyt kuitenkin alkaa käyttäytyä oikealla tavalla ja niin, että pääsisin päämäärääni; "hevoskuiskaajaksi"! :D

Herra V entisenä ravurina on kohtalaisen vauhdikas liikkeissään, tarhaan mennään ja sieltä tullaan rivakasti. Tähän saakka olen selvinnyt hommasta juoksemalla pää kolmantena jalkana, että en tulisi yliajetuksi. Väliin on matkan varrella pitänyt laittaa Herra V pyörimään ympyrää, niin että minä olen pysynyt vauhdissa mukana. Tämän keinon olin hoksannut ihan itse ja se oli myös kirjassa! Siis minulla on selvästi piileviä kykyjä hommaan! :D Kirjaa luettuani oivalsin, että hevosen tulisi kunnioittaa ihmistä! Jos hevonen yrittää mennä lujempaa, kuin mihin ihmisen maavara antaa myöten, pitää kädellä tai riimun päällä vienosti huiskaista hevosen pään edessä. Olen nyt muutaman kerran huiskutellut herra V:lle, mutta se ei näytä huomaavan mitätöntä olemustani riimun toisessa päässä... En kuitenkaan ole vielä antanut periksi, harjoittelu jatkuu!

Vanhaherra L on työskennellyt ratsastustallilla ja on rauhallisempi tapaus. Toisaalta se näyttää olevan aikamoinen veijari ja osaa vetää kokematonta retkuun mennen tullen! Kun ensimmäisen kerran menin hakemaan sitä tarhasta, se ei aikonutkaan lähteä mukaani, odotteli vain kiinnostuneen näköisenä, miten aion aikeeni toteuttaa... Hain kauhan pohjalle kauroja ja rapisuttelin niitä toiveikkaana portin luona. Herra L harppasi paikalle, haukkasi kaurat suuhunsa ja paineli saman tien takaisin... Seuraavaksi hain palan porkkanaa ja pompottelin sitä kauhassa valmiina nappaamaan kiinni, kun L erehtyisi lähelle. Kyllähän se tulikin, napsautin riimun päitsiin ja taas mentiin... harja hulmuten, porkkana hampaissa tarhan toiseen laitaan! Sieltä se katsoi ja luultavasti mietti, että mitä tuo ihminen seuraavaksi keksii... Yli puolen tunnin maanittelun, odottelun ja palelemisen jälkeen se kyllästyi touhuun ja suostui lähtemään sisälle. Joku viisas sitten kertoi minulle, että hevosta ei saa ikinä huijata! Ahaa...! Olin nyt siis huijari Herra L:n silmissä... ja huijariin ei luoteta eikä sitä kunnioiteta! Tämän jälkeen olen käyskennellyt tarhassa muina naisina ja kysellyt, josko siellä olisi ketään, joka tahtoisi lähteä sisälle... Herra L on tullut aina luokse, toisinaan käväissyt hipaisemassa ylähuulellaan kädestä tai hihasta ja mennyt edemmäksi, toisinaan jäänyt heti "kiinni-otettavaksi". Aina olen kuitenkin kohtuu-ajassa saanut sen sisälle! Jonkinlainen alku tämäkin..

Aamulla, kun menen talliin ja tervehdin heppoja ojentamalla käsiselkäni niiden ulottuville (kirjasta opittua!), saan runsain mitoin käsisuudelmia L:ltä! Vanhaherra on ilmiselvästi hurmuri ja herrasmies ja olen ehkä noussut sen arvo-asteikossa pienen askeleen ylöspäin... tai sitten se HUIJAA minua... ;-)


Olisihan tässä vielä toivomisen varaa :D


10 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Onnea uusille urasuunnitelmille!

Kutsut sitten Robert Redfordin paikalle, kun tarvitset käytännönapua, ah ah ah :D

Hyvää Uutta Vuotta!!

Pellon pientareella kirjoitti...

Heh, hauskasti kirjoitettu juttu :). Oletko tutustunut Tuire Kaimion mittavaan hevoskirjaan, siinä on varsinainen elämätyö. Kaimiohan on eläintenkouluttaja, nimenomaan luonnollisella ja positiivisella metodilla.

Jos pysyy lähellä hevosta, ei se mahdollinen potkukaan tunnu missään, kun se ei ehdi saada voimaa etäisyydestä. Uskon kyllä, että mieliala ja psykologinen voima vaikuttavat kaiken elävän kanssa. Usko itseesi ja ole vakuuttava, "minä määrään nyt, ja on sinulle ihan mukavaa tehdä kuten haluan".

Olisipa kiva päästä tekemiseen hevosten kanssa.

Mirka kirjoitti...

Mulla on sama kirja varttumassa lukemista kirjastokorissa (niin ne oli kyllä jo joululukemiseksi lainattu, mutta eipä niihin ehtinyt/jaksanut jouluna syventyä). Kyllähän tossa kavioelämässä oppimista riittää vielä...

Palomino kirjoitti...

Mielenkiintoinen teksti :0) Mä oon aikanani takunnu tuon meidän tamman kanssa joka meille tullessaan ei pitänyt naisihmisiä minään. Vain isäntään se luotti, miesten kasvattama kun on... On ollut silti erittäin upeita hetkiä, kun se alkoi pikkuhiljaa kunnioittaa myös minua ja alkoi pitää minua johtajanaan :0)

Jantiina kirjoitti...

Nanna; Kiitos! Ja kiitos vinkistä... =D

Pellon pientareella; Kiitos! Kyllä minulla se(kin) kirja on hyllyssä... en vain ole paljon sitä ehtinyt lukea... (niin paljon kirjoja - niin vähän aikaa...) Erinomainen kirja sekin! TK osaa asiansa eläinten kanssa. Koira-kirja löytyy myös hyllystä ;)

Tuo on kyllä totta, että kauempaa potku saa enemmän voimaa, pitänee seuraavaksi alkaa mahd. lähellä liikuskella.. ja mieliala ilman muuta vaikuttaa, sen huomaa selvästi.

Toivottavasti saat vielä oman "hoivattavasi"! :)

Mirka; Eläinten kanssa tulee aina uutta vastaan. Emoja ollut kamalan kauan ja aina niistä jotain oppii.

Karjakko; Hevoset ovat fiksuja ja oppivat näköjään uutta vielä vanhempanakin! Laittavat kyllä ihmisen lujille, pakko löytää oikeanlainen ratkaisu...

tia kirjoitti...

Mainio kirjoitus vei mukanaan, naurattikin sillai hyväntahtoisesti. Varmaan mielenkiintoista ja haastavaakin hommaa. Sinähän voisit kirjoittaa tuosta kirjankin.
Olen kerran ollut hevosen selässä, yllättävän korkealla siellä on, tai niin minusta tuntui. Miniä ratsastaa ja poika on muutaman kerran ollut mukana, hänelle on kuulemma annettu sellainen rauhallinen heppa.

Jantiina kirjoitti...

Kiitos Tia! Kyllä minä nauran myös itse, ainakin jälkeenpäin... eläinten kanssa ei voi näköjään kovin tiukkapipoisesti mennä.. :)

Pari vuotta sitten minäkin ensimmäisen kerran hevosen selkään kiipesin ja katselin kauhuissani alas miettien, että kummalle puolelle pudota mätkähdän...

Kenties sitten joskus eläkkeellä voisi kirjoittaa kirjan kaikesta tästä... :D

Kati kirjoitti...

Vai että hevoskuiskaajaksi??? No miksikäs ei. Olethan sinä sellainen eläinystävä, että varmaan taito löytyy siihenkin ;) Tuuppas käymään meillä ja kuiskaa tuolle pikkukoiruudelle, että lakkaa tuhoamasta asioita. Leikin, käytän lenkillä, ym. ym. ja neiti ei kun pöljäilee. Söi isännän puhelinlaturin... sillä aikaa kun kävin lenkillä ja koiruus jäi miehen ja tyttöjen kans kotia. On muuten leluja, on purulelua, siankorvaa, touhupalloa johon piilotetaan nameja... on jalkapalloa. On kissa kaverina,.. huoh...

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan virkistävä juttu :) Toivottavasti kirjoittelet heppa-aiheisia kuulumisia kuvien kera jatkossakin!


/Heli

Jantiina kirjoitti...

Kati; Voi sitä teidän vauvaa... kyllähän ne kokeilee hampaitaan kaikkeen mitä eteen sattuu.. Siihen ei taida auttaa muu kuin aika :D Vierailua täytyy alkaa suunnitella tosissaan, kun viikot ja kuukaudet vierii ihan huomaamatta..

Heli; Kiitos kommentista! :) Heppa-juttuja tulee jatkossakin, kun tässä on niiden kanssa vasta alkuun päästy.. :D