keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Lokakuu alkoi

Eilen oli tapahtumarikas päivä. Oli eläinvalvontaa, sonnin teurastusta ja lisäksi rakennusmiehille tarjottiin harjannostajaiskahvit... kaiken muun härdellin lisäksi..

Eläimiä valvotaan aina silloin tällöin satunnaisesti. Ilmoitus valvonnasta tulee yleensä edellisenä iltana, tällä kertaa soitettiin edellisenä aamuna. Ilmoitukset eläinten ostoista, poistoista ja syntymistä ym. on tehtävä määräajassa, naudan kummassakin korvassa on oltava merkki tai ainakin tilattuna irronneen tilalle. Näitä asioita valvonnoissa tarkastetaan, ja se on ihan ok. Varmasti samalla valvotaan myös eläinten olosuhteita ym. ja se on vielä enemmän ok!!

Toisinaan herättää enemmän tai vähemmän ärtymystä se ehdottomuus ajankohdasta! Valvonta on satavarmasti seuraavana aamuna, niin kuin ilmoitetaan, riippumatta siitä mitä muita suunnitelmia itsellä olisi... Vaikka ei ole välttämätöntä olla itse paikalla valvontahetkellä, aina on kuitenkin pitänyt tehdä jotakin sen eteen; kaivaa paperit esille, valmistella olosuhteita, että tarkastus sujuu joustavasti... ja tokihan siellä haluaa itse töröttää mukana, kun on omista eläimistä kyse!

No, valvonta oli ja meni, kaikki oli ok, valvojat olivat mukavia ihmisiä ja seuraava kerta tulee taas joskus..

Iso sonnipoika oli jostakin syystä loukannut jalkansa, lonkkanivel... jotakin... (minulla on valikoiva kuulo näissä asioissa...) Teurastaja kävi lopettamassa sonnin maanantaina ja paloittelemassa eilen. Tämäkin on näitä todella ikäviä ammatin varjopuolia... Jotakin aina joskus sattuu...

Rakennusmiehet ovat saaneet olkivaraston harjakorkeuteen ja eilen oli kakkukahvien aika. Ensi talvena ei tarvitse köyttää pressuja satoja kertoja olkipaalipinojen päälle, kun tuuli on repinyt ne joka käänteessä pois!! Rannikolla nimittäin tuulee aina!

Tänään on vuorossa ratsastusta ja huomenna mentävä opinahjoon paikan päälle.

Tällä hetkellä ulkona paistaa aurinko ja tekisi niin mieli kirmailla siellä tekemässä jotakin hauskaa, mutta pakko odottaa iltapäivän tallituntiin ja saada kirjallisia tehtäviä ajantasalle.. (niin, toivottavasti tallitunnilla ei kuitenkaan kamalasti kirmailla!!)

Aurinkoista päivää myös kaikille blogini vierailijoille!





8 kommenttia:

Heta kirjoitti...

Moi, Tulin vastavierailulle vihdoin ja kovin oli tutun kuuloista. Kurjaa, että sonni jouduttiin lopettamaan:( Se on tosiaan varjopuolia tässä eläinten pitämisessä, mitä enemmän niitä on , sitä enemmän kaikenlaista tuntuu sattuvan. Ja tarkastusajankohtien ehdottomuus on tosiaan tylsää!

Olina kirjoitti...

Eksyin tänne, ja pääsin kurkistamaan ihan uudenlaiseen arkeen ja todellisuuteen! Kiitos tästä, poikkean varmasti toistekin!=)

Jantiina kirjoitti...

Heta ja Olina! Oikein mukava saada uusia vieraita! Kiitos käynnistä!

tina kirjoitti...

Miten ihana blogi,tänne tulen uudestaan.Woe sonnipoloist!Ja kiitos kommenteista!

Ilona kirjoitti...

Heippa! Tulin vierailulle, kun bongasin sinut Olinan luota. Tänne tulen jatkossakin ihastelemaan ja rapsuttelemaan eläimiä!

Anu kirjoitti...

Heippa!
Tämä sinun "Tyttö" kertoi näistä sivuista ja heti tulin lueskelemaan. Ja todella hienot sivut onkin, paljon mielenkiintoisia aiheita...=) Jatka vain samaan malliin! Aurinkoisia syyspäiviä odotellen.

Jantiina kirjoitti...

Moikka Tina ja Ilona! Tosi kiva, kun tulitte!! "Nähdään"!

Jantiina kirjoitti...

Hei Anu! =) vai kertoi Tyttö... niinpä tietysti...

Kiitos kommentistasi! Tule vain toistekin!! :)