perjantai 5. helmikuuta 2010

Tikkaat

Taas on istuttu koneella ja kirjoitettu, tällä kertaa johtamisesta, laadusta, ympäristöasioista, laatujohtamisesta, ympäristöjohtamisesta... Ihmeesti sitä aina vain keksii uusia näkökantoja samoihin asioihin ja parista tuoreesta sanasta repii monta kappaletta tekstiä. Ihan hyviä nuo edellä mainitut asiat, mutta nyt kyllä laatua pursuaa jo korvistakin, ja homma haiskahtaa pelkästään muoti-ilmiöltä. Mutta eipä auta valittaa, kun on leikkiin ryhtynyt, on leikki kestettävä! Ja kait tämä joskus loppuu...

Välillä iskee hirveä hinku alkaa maalata, repiä jotain alas (ne järkyttävät kattolevyt pirtistä esim!) ja kaikkea muuta kivaa. Mutta ne ajatukset saa painaa taka-alalle odottamaan oikeaa hetkeä. Ennen joulua kiertelin päivän kauppoja ja näin eräässä pikku-putiikissa ihanat sisustustikkaat, jotka jäivät tietysti alitajuntaan pyörimään. Muutaman viikon kuluttua soitin liikkeeseen ja varasin ne. Nyt ne sitten ovat pirtissä vanhan korallikaktuksen kukkapylväänä. Kaktuksen vein kesällä lattiaremontin alta ulos, ja siellä se oli ihan syksyyn saakka. Aika kylmiä öitä se kesti, ja taisin viimehetkellä retuuttaa sisälle, sillä seuraavana yönä oli monta astetta pakkasta. Vähän se reissussa rähjääntyi ja odottaa isompaa purkkiakin, mutta on sillä aika hieno paikka ;)







Heppahommat jatkuvat edelleen ja olen ihastunut täysillä Vanhaan Herraan! :) Toinen herroista on jäänyt vähän etäisemmäksi, taitaa olla niin uskollinen Tytölle ;) Vaikka muuta on tullut touhuttua, ovat ratsastusharjoitukset jääneet harmittavan vähäiseksi, eikä siinä suhteessa edistystä oikein ole tullut. Eräänkin retken aikana V.H. köpötteli itsepäisesti tallin eteen. Sain sen takaisin liikkeelle, mutta taas kohta seisottiin oven edessä. Ei auttanut muu, kuin hypätä alas selästä ja taluttaa muutama kierros pihalla. En minäkään ihan noin vain periksi antanut! Tavoitteena on viilettää vielä joskus pellonpientareita ja metsäteitä pitkin. Tosin V.H. voi olla asiasta täysin eri mieltä ;)




Eräs pieni linssilude ;D


6 kommenttia:

-N- kirjoitti...

Elinvoimaiselta tuo korallikaktus näytti verrattuna miun ressukkaan josta on vain ranka jäljellä ;) unohtui ulkoa tuotaessa kuistille liian pitkäksi aikaa...

tia kirjoitti...

Mahtavan hieno kaktus sinulla, tuollaista meillä ei olekaan vaikka kaikenlaisia olen haalinut. Sopii hyvin nuo tikkaat sen alle.
Vai oli V.H.jääräpäinen, kesällä sitten mennä viiletätte pitkin pellon pientareita ja metsäpolkuja.

Kesäkukka kirjoitti...

Upeat ovat sekä kukka että kukan paikka!
Rapsutukset linssiluteelle!

Jantiina kirjoitti...

Kiitokset teille kaikille kommenteista! Mukava, kun joku jaksaa vierailla, vaikka päivittäminen on nykyään tosi hidasta...

Neiti K. sai rapsutukset! :)

Liisa kirjoitti...

Ihanat nuo puutikkaat, mistä olet hankkinut, sillä haluan samanlaiset?

Jantiina kirjoitti...

Liisa: Puutikkaat ovat Kempeleen Zeppeliinissä sijaitsevasta Sei-Lena -liikkeestä. Muistaakseni kuulin, että liike ei ainakaan siellä enää toimi... Samannäköiset tikkaat näin kyllä Sateenkaarentaa -nimisessä verkkokaupassa.