perjantai 4. syyskuuta 2009

Loviisassa

Viikko sitten oli Loviisassa Wanhassa Wara Parempi -tapahtuma. Viime syksynä kuulin koko asiasta, vaikka se oli jo muutamana vuonna ollut. Vuosi tässä odoteltiin ja nyt siellä sitten oltiin :) Ystävän kanssa ajelimme ensin Helsinkiin yöpymään ja seuraavana päivänä Loviisaan, myöhään iltapäivällä takaisin Helsinkiin ja sunnuntaina aamusta kotimatkalle.

Helsingin ilta- tai yöelämään ei huvittanut tutustua (taidamme olla jo umpi-maalaisia!), kuten tällä kertaa ei myöskään shoppailutarjontaan... Loviisan vanhat, ihanat puutalot ja niiden pienet, sievät pihapiirit valloittivat täysin. Kuin olisi satumaassa kulkenut! Ilma oli myös mitä parhain leppoisaan kiertelyyn kodista toiseen. Etsiskelin taloista tapetin mallia, joka sopisi oman pirtin seinään, mutta sitä ei kyllä löytynyt. Oma tyyli on nyt avaraa ja valoisaa, ja ennen aikaan niin Suomen, kuin Ruotsinkin tavallisissa kodeissa oli pienet tummasävyiset huoneet. Sitä oli paljolti Loviisassakin. Jostakin talosta löytyi kuitenkin myös vaaleaa kustavilaista tyyliä. Pienessä, tummin sävyin sisustetussa huoneessa on tietysti oma viehätyksensä, mutta luulen, että pitemmän päälle alkaisi ahdistaa...

Taloja oli remontoitu ja monissa homma oli vielä vaiheessa. Lopputuloksesta sai kuitenkin selvän kuvan. Huomiota kiinnitti huoneiden sisäkatot, jotka oli tehty leveistä lankuista, samanlaisista kuin lattiat! Pohjanmaalla vanhojen talojen katot on paneloitu tai tehty ns. lomalauta-systeemillä. Pihoissa oli mukulakivetyksiä, niin kuin pienen kotikaupunkini kaduissa ennen aikaan!

Voisin kuvitella asuvani eläkepäiviä Loviisan kaltaisessa kaupungissa ja juuri tuollaisella vanhalla puutalo-alueella. Siis sitten, kun ei olisi enää kaikenlaisia elikoita hoidettavana... (jos se nyt edes olisi niin kuin mahdollista...) Siellä köpöttelisin kapeita katuja kotia kohden, maalipurkki rollaattorin sarvessa heiluen. Jotain pientä puuhaa olisi tietysti koko ajan menossa... :D

Kotimatkalla kävimme Jyväskylässä Viherlandiassa, mikä on yhdenlainen paratiisi. Istutuksia, kasveja ja hirveästi kaikenlaista ostettavaa =D Ensimmäisen kierroksen sisällä teimme ihan ilman ostoskärryjä, sitten söimme valtavan ihanan aterian ja ostoskärryjen kera toiselle kierrokselle... Jotain tarttui mukaan, tuliaisiksi perheelle ja omaksi iloksi. Suurin anti niin Loviisasta, kuin Viherlandiastakin oli kuitenkin kaikki ne ideat, mitkä alkoivat muhia päässä. Kun on onni asua sata-vanhassa talossa, jonka nurkkiin on kertynyt kaikenlaista tavaraa, noista paikoista saa valtavasti ideoita siitä, miten niitä tavaroita voisi käyttää!


Kuka voisi vastustaa...;









Helsingissä ulkoilimme sen verran, että vierailimme eräällä veneellä (joka oli turvallisesti laiturissa!);




Viherlandiaa;




Autotallin seinälle hankin suloisen lintukodon;

8 kommenttia:

Kesäkukka kirjoitti...

Kiva, että joku postasi WWP-päivistäkin. Odotin sitä niin innolla, kun en itse tänä vuonna lähtenyt.

Kiitos!

Ninnu kirjoitti...

Kauniita nuo Loviisan puutalot! Linnunpöntöt ovat suloisia :-).

Napsanakkeli kirjoitti...

Mahtava reissu varmasti! Mäkin olen noille wwp-päiville haaveillut mutta joskos sitten kun nämä tulevatkin vauvat on vierotettu tissistä jne... ehkä parin vuoden päästä... siihen asti tyydyn haaveilemaan:)

Paus i skärgården kirjoitti...

Heipä hei!
Kiitos tervehdyksestä blogissani, vaikka siitä onkin jo aikaa. En ole juuri ehtinyt tietokoneelle kesän aikana ja blogikin on ollut pitkään päivittämättä. Toivon kuitenkin, että aikaa blogille alkaisi taas löytymään!
Terveisin,
Päivi

tia kirjoitti...

Aivan ihania nuo vanhat rakennukset ja niiden pihapiirit.
Meillä edessä suunnitelma kunnostaa ja hiukan suurentaa lapsuudenkotiani. Siinä onkin otettava selvää vaikka mistä, sillä olen sanonut että sitä ei pilata millään kosteudenestomuoveilla, kauhea sanakin ;-)

Jantiina kirjoitti...

Kesäkukka; Postaukseni oli kyllä vähän valju, siihen nähden mitä siellä oli nähtävänä... tämä kiire...

Ninnu; Talot olivat ihania, ja pöntöt ovat söpöjä tuolla seinällä, laitoin niiden alle vielä pajusydämen.. :)

Napsanakkeli; Mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa!! :) Kyllä se aika tulee ihan varmasti, että pääset Loviisaankin! Ja lapset kasvavat yllättävän äkkiä...

Päivi; Mukava kuulla sinusta myös!! Kesä on kaikille aina kiireistä aikaa. Talven pimeinä iltoina ehtii sitten kököttää koneen ääressä :)

Tia; Mukava, että löytyy ihmisiä, jotka arvostavat vanhoja rakennuksia! Televisiosta tulee torstai-iltaisin Perinnemestari-ohjelma, jolla on omat nettisivut myös. Suosittelen! :)

Unknown kirjoitti...

Jätit Loviisan tänä vuonna väliin, mutta ensi vuonna kannattaa ehdottomasti tulla, sillä kaikkea kivaa uuutta on luvassa.
tapahtuma on muuttanut niemään järjestäjän vaihdon yhteydessä
www.loviisanwanhattalot.fi

face book Loviisan Wanhat Talot

TERVETULOA!

Jantiina kirjoitti...

Maria; Ensi vuodeksi on tosiaan suunnitteilla taas Loviisa-reissu :) Kaveri kävi tänä vuonna ja upeaa oli ollut, odottelen häntä käymään valokuvien kera!