sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Arvonta



Tämän kuun alussa blogini täytti vuoden, minkä kunniaksi päätin järjestää pienen arvonnan :) Palkintona on kuvassa olevat puuvillakankainen pieni pussukka, laventelin tuoksuinen ranskalainen saippua, puiset toilette- ja sauna-kyltit sekä pari pientä tuikkua. Kaikki tähän postaukseen perjantaihin 25.09. klo 19,00 mennessä kommenttinsa jättäneet osallistuvat. Arvonta suoritetaan viimeistään seuraavana päivänä.

Vuosi blogin kanssa on mennyt todella nopeasti! Niinhän ne vuodet kyllä tuppaavat aina menemään, ainakin jälkeenpäin ajateltuna... Ja monenlaista on vuoden aikana tapahtunutkin. Toiset asiat toistavat itseään vuodesta toiseen, toiset ovat ainutlaatuisia, iloisia tai surullisia... Aina ei kaikesta ehdi kirjoittaa, vaikka haluaisikin, kun on oma työ ja opiskelu ym. hoidettavana. Tämä on ollut kuitenkin mukava keino purkaa mieltään ja kommunikoida blogituttavien kanssa. Kirjoittaminen on ollut minulle aina hirmuisen tärkeää, joko päiväkirjan tai runojen muodossa. Joitakin kirjoituksia tulee luettua vuosienkin jälkeen, toiset taas on sulkenut "iäksi"...

Bloggailu kuitenkin näillä näkymin jatkuu, sen mukaan miten milloinkin ehtii. Kuten toisten blogien seuraaminenkin, mitä voisi kyllä harrastaa enemmänkin. Niin paljon mukavia ja innostavia blogeja näyttää olevan ja useista bloginpitäjistä on tullut kavereita, vaikka ei livenä ole heitä koskaan nähnytkään.

17 kommenttia:

Krisse kirjoitti...

Krisse ottaa osaa arvontaan.
kesällä tämä blogien lukeminen on aika harvoin tapahtuvaa hommaa..ei ehdi ei. Mutta näin syksyllä..nyt on aikaa..

Nonna kirjoitti...

Minä myös olen mukana!

Olen lukenut elämänmakuista blogiasi aina silloin tällöin. Ihanaa vaihtelua kaupunkilaisrouvalle!

Mukavaa syksyä!

Nora kirjoitti...

Onnea onnea blogillesi ja tietty toivon arpaonnea itselleni. :)

Tanja kirjoitti...

Onnittelut vuoden ikäiselle Valkoiselle Piirongille!

Vekarus kirjoitti...

Onnea 1-vuotiaalle!

Tietysti osallistun arvontaan.

Ihanaa syksyn jatkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea 1-vuotiaalle!
Mukana arvonnassa!

t.Marika Oulusta

Unknown kirjoitti...

arvontoihin on aina kiva osallistua;)
T:B

Piia kirjoitti...

Mukana myös arvonnassa!!!

Mari kirjoitti...

Onnea blogille ja minulle arpaonnea! Mukava blogi sinulla!

Unknown kirjoitti...

Blogit ovat päiväni piristys , kiitos sinulle.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea blogillesi.
Mukana arvonnasssa
Katsa

Kati kirjoitti...

Onnea yksvuotiaalle! Arpaonnea kokeilla täytyy minunkin. Valkoisesta piirongin laatikoista löytyy varmaan jatkossakin elämän makuisia tarinoita?

tia kirjoitti...

Onnea 1-vuotiaalle, nopeaan aika kuluu sen huomasin oman blogini myötä.

Hanna kirjoitti...

Onnea 1v blogille :)
Arvontaan osallistun mukaan :)

Kati kirjoitti...

Blogissani on jotain...

Minsku kirjoitti...

Onnittelut blogi-vuodesta. Toivottavasti bloggailu jaksaa innostaa vielä monta vuotta eteenpäinkin:)

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Arvontaan osallistuisin ja onnea yksivuotiaalle!
t:Sartsu