tiistai 11. elokuuta 2009

Uusi vanha lattia

Se alkoi viime viikolla maanantaina. Yli kaiken inhoamani muovimatto pirtin lattiasta lähti! Tai ei ihan kaikki vielä maanantaina, mutta lopulta kuitenkin...


Lähtötilanne;



Kaksi hurjaa naista (K. ja Jantiina) tarttui erinäisiin työvälineisiin ja aloitti urakan;


Tässä vaiheessa käväisi mielessä, josko liimaamme irti revityt palaset takaisin ja en ikinä enää puhu muovimatosta mitään...



Jatkoimme kuitenkin ja lopulta keksimme hyvän keinon; vasaralla taltta maton alle ja sitten väännettiin taltasta hiki hatussa;


Maton pohjaa jäi joihinkin kohtiin enemmän, joihinkin onneksi vähemmän. Petkele käyttöön ja taas lensi hiki...



Välillä lensi myös petkele...



Sitten hiottiin tai siis K. hioi... pienellä käsikäyttöisellä, sillä ensiksikin; en halunnut "uutta" lattiaa ja toiseksi; jos olisin vuokrannut koneen olisi pitänyt vuokrata myös koneen käyttäjä ja kolmanneksi; lattia oli naulattu päältä päin...



K. imuroi;



Jantiina vielä rapsuttaa;





Siinä se on, aito ja alkuperäinen, värinä tumma sinappi;



Näitä käytimme;



Jantiina maalaa;



...ja maalaa...



Lopputulos kahden maalikerroksen jälkeen :D



Olin irroitellut mattoa parista kohden ja mielestäni se oli ihan helppo nakki... Lautalattian päälle oli vedetty tasoite ja siihen muovimatto, joskus kolmekymmentä vuotta sitten. Tasoite rapisi melkein itsestään irti ja matto sen mukana.. Jo alkumetreillä kyllä havaitsimme ettei tainnut ihan niin helppo homma ollakaan... Petkeleet saimme tässä vaiheessa unohtaa ja tarttua talttaan ja vasaraan ja käyttää raakaa voimaa. Kolme ja puoli tuntia hikoiltuamme matto oli irti, noin suunnilleen... Sitten alkoi hitaampi vaihe; maton pohjan irroittaminen lattiasta! Ennenaikaan ovat käyttäneet superpaljon superliimaa, sillä hienon muovimaton on haluttu kestävän isältä pojalle ja luultavasti vielä parille seuraavallekin sukupolvelle.

Jossakin vaiheessa mietin tosissani, että onkohan minussa jokin vika! Helteisenä kesäpäivänä kuuluisi makoilla auringossa, lukea kirjaa ja syödä jäätelöä... Mutta ei! Täällä hikoilen kuin pieni porsas ja olen vielä houkutellut toisenkin samaan rääkkiin... Ajatus haihtui kuitenkin, kun matto alkoi irrota :) Kolmena päivänä revimme, raaputimme, hioimme ja hikoilimme. Neljäntenä oli siivouspäivä; katto, seinät, ikkunat ja tietysti lattia. Eikä siivous rajoittunut ko. huoneeseen, lattiassa ollut tasoite nousi pölynä ilmaan ja levisi kaikkialle, siitä huolimatta että oviaukot keittiöön oli peitetty vanhoilla pussilakanoilla.

Vihdoin perjantaina pääsin maalaamaan! Mikä nautinto olikaan sutia vaalean harmaata, melkein valkoista maalia (sävy Helmi)! :D Vaikka olen ihastunut Uula-tuotteen maaleihin, maalasin Teknoksen Teknofloor-maalilla, koska se on lattiaan sopivan kiiltävää.

Viikon verran maali saa kovettua ja sitten kalusteet voi raahata takaisin paikoilleen. Seuraava projekti on seinien yläosan tapetti... sehän on ihan hirveä! Ja mikä parasta, K. on lupautunut kaveriksi :D

16 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Hui, mikä urakka! Mutta lopputulos on kerrassaan upea! Voimia seuraavaan koitokseen! Toivottavasti se irtoaa helpommin.

Krisse kirjoitti...

Olipa siinä urakkaa kerrakseen mutta lopputulos on upea.
Kyllä kannatti...

Nora kirjoitti...

Aivan ihana lattia, todellakin. Kyllä kannatti hikoilla. :)

Hanna kirjoitti...

Vau, olettepa tehneet hikisen urakan! Nuo muovimatot voi olla todella hämmästyttävän tiukasti kiinni, itsellänikin meinasi usko loppua viimeisen muovimattohuoneen kohdalla... Ja alussa kävi myös mielessä, että liimaanko ne irroitetut kaitaleet takaisin paikalleen ja olen ihan hiljaa koko hommasta =D

Meilläkin on muuten lattioita maalattu, vielä on listoja maalaamatta, ja kalustamista odotellaan innolla!

Kati kirjoitti...

Kaunis lattia tuli aherruksen palkaksi. Hyvä apulainen sinulla!

Kesäkukka kirjoitti...

Näyttää kyllä oikein hyvälle tuo urakointinne lopputulos jo tässä vaiheessa. Ja ihanaa, että apua löytyy :)
Me hiljakseen ollaan laitettu kuistia; maalattu kattoa, seiniä ja ikkunoita kunnostettu/maalattu. Vielä vähän maalaamista, myös lattian. Kuistin ulkoikkunat jäävät vielä kunnostamatta, otetaan ne sitten myöhemmin käsittelyyn.

Tuo väri-sävyn valitseminen on aina yhtä vaikeeta, ainakin minulle. Uulan maaleja ollaan käytetty nyt ja lattiaankin tulee sitä. Helmen ja sateen välillä pähkäilin, mutta sadetta sitten otin. Kotona tuumasin kuitenkin, että se helmi olisi ehkä ollutkin parempi...

Hanna kirjoitti...

Tulipa lattiasta todella kaunis. Suuri urakka kannatti, tosi kaunis!

Kati kirjoitti...

Kyllä kannatti, lattiasta tuli upea!

Anonyymi kirjoitti...

Voi, ihana! Kyllä kannatti, kaikesta tuskasta ja hiestä huolimatta!;)

Jantiina kirjoitti...

Isot kiitokset teille kaikille kommenteistanne! :) Ja kiitokset kehuista myös! :D Olen itsekin oikein tyytyväinen lopputulokseen.

Maatiaiselämää ja Kesäkukka; Vaikka kesä on muutenkin kiireistä aikaa, on silloin mukava tehdä remonttia. Ihmeesti sitä aina ehtii ja jaksaa...

Ja Kesäkukka, minulla myös purkki "sadetta" odottamassa, kun pähkäilin erään pienen kaapin maalauksen kanssa ja otin kahta sävyä. Käytän tuon "sateen" johonkin muuhun, aina noita näkyy löytyvän, maalattavia... ;)

Pellon pientareella kirjoitti...

Vau, hattua nostan!! Mistä tuollaisia apulaisia saa, täällä kaivattaisiin apparia potkimaan persuuksiin... Kaunista tuli. Ja kiitos vinkistä, en ollut tajunnut, että telalla voisi maalata lattiaakin, ihan olen pensselillä vedellyt.

tia kirjoitti...

Komia on lopputulos, usein monikin työ näyttää helpolta ;-) nyt voitte ihailla kättenne työtä.
Meilläkin mökillä muovimattojen alla hienot lautalattiat!! saavat toistaiseksi uinua siellä.

PikkuBertta kirjoitti...

Kylläpä olette tehneet suuren urakan,mutta lopputulos varmasti palkitsee työnmäärän.Upea tuli lattiasta.

Marge kirjoitti...

Hei Jantiina!

Lattiasta tuli UPEA!!! Urakka oli melkoinen teillä, mutta nyt saat ihailla niiiin kaunista lopputulosta! Ja sinulla oli hyvä apuri!

Tuli vain mieleen, että apua, tuo on edessä ensi kesänä, kesäkodin tupakeittiön lattia kutsuu...Ihan sama juttu tasoite maton alla, mutta uskon ja (toivon;)) että se lähtee suht helpolla, mutta töitä saa silti varmasti tehdä. Se matto on meinaa tooosi vanha ja kulunut.
Meillä on kesämökin veranta rempattu, mutta lattiaan tuli edelleen muovimatto, mies kun oli sitä mieltä, että se on kulutuksen kannalta parempi, kun siihen kuitenkin emäntä vielä levittää ne räsymattonsa..;)
Mutta salin ja tupakeittiön puulattiat kyllä otetaan esiin, yläkerran huoneissa ne onkin esillä, tosin toisesta huoneesta jo vuosia sitten saimme appaivanhempien hyväksynnällä ottaa sellasien neliönmuotoisen koristematon pois.
Kiva tietää noista värisävyistä!

Nyt toivotan sinulle RENTOUTTAVAA lopukesää;D

Jantiina kirjoitti...

Pellon pientareella; Kiitos! :) Telalla saa nopeammin ja helpommin maalattua, ainoastaan seinänvierustat maalasin pensselillä. Superonnellinen olen tästä apulaisesta! Toivottavasti löydät sinäkin!! :)

Tia; Kiitos! :) Kauan minäkin katselin muovimattoa, sitten vain tuli se hetki...

PikkuBertta; Kiitos kiitos! :) Kieltämättä aika rankkaa oli.. :)

Jantiina kirjoitti...

Kiitos Marge! Tosi on, että eteisessä muovimatto on käytännöllisempi. Itse maalasin paikoitellen jo toiseen kertaan vasta vuosi sitten maalattua lattiaa eteisessä. Neiti Karvapään sänky on siellä, ja vähän oli maali raapiutunut sängyn edestä...

Työläämmät remontit käyvät huomattavasti paremmin, kun on hyvä kaveri. Yksin olisin raapinut mattoa lattiasta luultavasti monta viikkoa... ;)

Ensi kesänä saadaan sitten lukea sinun maton-irrotus-kokemuksesta :D

Yritän parhaani mukaan täällä välillä rentoutua :) Mukavaa viikkoa sinulle!