tiistai 26. toukokuuta 2009

2 x 17v

Herrat Seniorit täyttivät 17 vuotta! Syntymäpäivää juhlistettiin asiaankuuluvalla tavalla :) Kaksoset ovat edelleen pirteitä ja terveitä. Jasper tosin on menettänyt kuulonsa ja siitä on tullut hirmuisen kovaääninen. Lieneekö syynä se, kun itse ei ääntänsä kuule... Jasperille tuli myös virtsakiviä joskus tosi kauan sitten, nehän ovat leikattujen poikakissojen vitsaus. Vaiva onneksi pysyy pois eläinlääkäriltä hankittavalla kuivaruualla. Sen lisäksi veljekset syövät Whiskas-pussiruokaa, raakaa lihaa ja toisinaan myös kalaa ja kananmunan keltuaista. Talvella he eivät tarkene enää ulkoilla, riittää kun katselee ikkunasta ulos ;) Kesälläkin ulkoilulenkit rajoittuvat nykyään yleensä kuistilla istuskeluun (onneksi!). Linnut ja hiiret ovat saaneet olla jo kauan rauhassa näiltä herroilta, mikä on ihan hyvä asia.. ainakin ne linnut! Nuorempana he kantoivat kaulassaan kilisevää kulkusta, mikä luultavasti säästi lukuisia henkiä.

Olen aivan onskuna, että olen saanut pitää nämä ihanat kissaherrat näin monta vuotta! Ja toivon tietysti, että yhteiselomme jatkuu vielä pitkään!! Jesse on aina tykännyt olla sylissä ja nimenomaan minun olkapäälläni! Jasper on vasta viime vuosina alkanut vaatia huomiota. Nuorempana se halusi yleensä olla omissa oloissaan.


Noin 17v sitten;




Nuoret Herrat;




Vuosien varrelta;




Herra Jesse 17v;



Herra Jasper 17v;




Gourmet-ateria maistui;



Joku muu siivosi sotkut;



Myös kaksijalkaiset saivat herkutella;



6 kommenttia:

Aatulan Äiskä kirjoitti...

Onnea kissaherroille, kunnioitettava ikä saavutettu! Suloisia ovat ja pitkää ikää toivottelen minäkin.

tia kirjoitti...

Onnea kaksosille, hienon iän ovat saavuttaneet ja hyväkuntoisen näköisiäkin vielä.

Marge kirjoitti...

Voi, kun ovat niiiin SULOISIA!!!! Tytön kanssa yhdessä katselimme kuvat! Tyttö niin tykkää kissoista!!:)

ONNEA, ONNEA vaan kaksosille!!
Ovat juhlansa ansainneet!!!

Kati kirjoitti...

Moi vaan ja onnea nyt vielä kerran herraikään päässeille kisuleille ja emännälle kanssa. Ei taida kissoille enää parempaa hoivaa mistään löytyäkkään kuin mitä sinun hoivissasi. Hyvät geenit ja hyvä hoito taitavat olla kissojen pitkän iän salaisuus. Ja eiköhän ne vielä ole seurana pitkään. Nätin kattauksen olet kaksijalkaisille laittanut!

Krisse /Vaarala kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut kaksosille...
ihanan suloiset kissa veikot..

Jantiina kirjoitti...

Isot kiitokset teille kaikille kaksosten ja omasta puolestani! ;)