torstai 13. marraskuuta 2008

Kiireitä

Onhan ollut taas kiireitä! Päivät kiitävät huimaa vauhtia ja viikot vaihtuvat huomaamatta.. Hirmuisen opiskelupainotteisia ovat viime ajat olleet. Eilen oli englannin tentti.. ahhh! ..liian monta tuntematonta sanaa.. tuskan hikeä.. ei ihan kyyneleitä.. Luulen, että selvisin, mutta parantamisen varaa olisi... Ehkä parannankin, mikäli aikataulu antaa myöten. Luen ja kuuntelen englantia ihan sujuvasti, mutta lyhyt englanti ja pitkä saksa tekee tehtävänsä..

Kransseja olen vääntänyt aina jossakin välissä, kun on alkanut tuntua siltä. Mikään ei ole oikein onnistunut, tai sitten itsekritiikki on huipussaan.

Joulu lähestyy ja kynnet syyhyävät pienoisen remontin tekoon, mutta nyt on pakko pysyä lujana ja keskittyä tämän hetken olennaiseen! Olen aina ollut mestari haalimaan itselleni kaikenlaista, niin että se kaikki on lopulta kaatunut niskaan ja siinäpä sitä on sitten ihmetelty...

Sarjassamme hiiriä ja ihmisiä, John Steinbeckin traagisen roomaanin nimeä lainatakseni, meille yrittää jälleen muuan vuokralainen.. Olipa jäänyt heppojen leipäpussi tiskikaappiin ja siellä sitä oli käyty nakertelemassa! Vaikka olen kaikenlaisten eläinten ystävä, tässä kohden menee raja! Pelkään, että vieras kutsuu kaikki sukulaisensakin juhliin, jos en tylysti sulje ovea! Pakko alkaa taas kontata ja tutkia, mistä on reitti kaivettu.

By the way, uutiset pelottelivat jälleen talvella.. hrrr.... Olenkin nauttinut näistä uudelleen saamistamme lumettomista päivistä, siitä huolimatta että vettä on välillä satanut.


Tämä kuva on kahden vuoden takainen, 4.11. otettu... silloin oli lunta..


5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Moi! Mää tuun hulluks tuon laastin kanssa. Se onkin lujassa... Ukko lähti ostaan petkelettä, jospa se sillä lähtis nättiin. Jaksamista sinne kiireisiin ja touhuihin.

Nanna kirjoitti...

Meidän hiirulaiset olivat toissa yönä myös löytäneet ihan muille eläimille tarkoitetun leipäpussin. Luulen tosin, että meillä vahinko on päässyt käymään - täällä vilistellään jo useassa polvessa. Aivan sama, olen jo luovuttanut :)

Enkun suhteen hyvä tapa on katsoa leffat ilman tekstejä ja jonkun ajan kuluttua huomaa, kuinka ne tekstit oikeastaan ärsyttävät. Ja tietysti lukea lehtiä. Etenkin telkkarin katsomisesta tarttuu omaan puheeseen hyödyllisiä fraaseja!

Jantiina kirjoitti...

Kati; Kuulostaa siltä, että pitäis pistäytyä väliin jossakin kahvilla.. ;) Jaksamista, sisupussi!

Nanna; Hiiret on tosi söpöjä! Olen joskus ottanut kissalta hiiren ja päästänyt menemään, kun on kiusannut vain... Näitä vieraita kissat eivät myöskään pääse pyytämään.. Täytynee yrittää löytää kulkureitti ja laittaa jotain eteen.. huoh..

Tuota olenkin käyttänyt niin enkun kuin ruotsinkin kanssa, että luen ja kuuntelen, sillä tosiaan oppii paljon. Pitäis tosiaan vielä jättää lukematta ne suomenk. tekstit elokuvista..

Krisse kirjoitti...

Terveiset Kotkasta!
Käyhän kurkkaamassa blogiani. Siellä on sinulle jotain jos haluat ottaa sen vastaan.
-Krisse-