VALKOINEN PIIRONKI

Talvea

2012-01-19T00:14:00.000+02:00

Niin se sitten taas tuli..

.. talvi nimittäin.. hrrr.. Joka vuosi se tuntuu yhtä ankealta, lohduttomalta ja loputtomalta.. Silmänkantamattomiin kaiken peittävää, hyytävän valkoista lunta. Jähmettynyt luonto ja miltei sammunut, hailakan keltainen auringonvalo, silloin kun se utuisen hämärän keskeltä suvaitsee hetken näyttäytyä… Pimeää, pimeää ja pimeää… vieläkin, vaikka aurinko on nyt tammikuussa näyttäytynyt hieman enemmän kuin ennen joulua. En koskaan ole ollut talvi-ihminen! Kaipaan kesän (= elämän) ääniä, vehreää luontoa, hehkuvan lämmintä aurinkoa, joka saa sielun laulamaan…

Jotenkin tästä on taas vain selvittävä kevääseen. Kyllähän sitä autoon ja autosta sisälle juoksee miten hyvänsä pukeutuneena. Mutta kun siellä ulkona on pakko oleillakin, ainakin ulkoiluttamassa tällaista ”säänkestävää maatilan yleiskoiraa”, jota eivät kintaan kokoiset lumihiutaleet tai nurkissa paukkuva pakkanen pysäytä. Silloinhan tämä vasta oikein elementissään on! Olisin tietysti voinut valita kumppanikseni pikku-Fifin, joka nyrpistäisi nenäänsä oven raosta tulvivalle kylmälle ilmavirralle ja painelisi sohvan nurkkaan, vällyjen sekaan uinumaan. Mutta tässä ollaan ja ulos mennään, oli talvi eli ei… Ja sitä paitsi, mitäpä sitä ei parhaan kaverin edestä kärsisi! J

Neulepuserot, villahuivit, pipot, tumput ja villasukat on siis jälleen kaivettu esille ja jotain uuttakin hankittu. Varpaat ovat aina olleet heikoin lenkki, jos muuten jotenkuten tarkenee, alkavat ne sinertää jo menomatkalla. Kaihoten katsoin Uggin popoja, jotka olivat kyllä aika hurjan ihanat (..ja aika hurjan kalliit..). Nykyiset Suomen talvet ovat välillä tosi loskaisia, joten eivät ne taitaisi kauan tämän näköisinä säilyä;

Haaveeksi siis jäivät.. ja hankin sisältä lampaanvillaiset, päältä vedenpitävät, järkevät jalkineet. Hankin myös takin, jossa päällimmäisenä oleva kangas on vettähylkivää ekopuuvillakambrikkia, sisällä silkkiä ja puuvillaa. Se on uskomattoman lämmin, hyvin tuulta pitävä ja ihan hyvän näköinenkin. Näiden avulla tässä pitäisi selvitä sulana nämä muutamat kylmät kuukaudet! J

Remontti on edelleen vaiheessa ja joulukin meni täysin kaaoksen keskellä. Tapetit ovat nyt kuitenkin seinässä ja suurin osa pirtin huonekaluista puskettu paikoilleen, mutta paneeleiden maali on vieläkin valitsematta. Kun koko ajan on pimeää, ei sävyistä saa selkeää kuvaa. Yhtenä päivänä yksi näyttää sopivalta, toisena toinen… tai sitten mikään ei näytä miltään... Tämä on taas sitä kikkailua, mitä toisinaan tulee harrastettua loputtomiin. Luulen, että kun viimein vedän maalin seinään, en sitä sen koommin erityisesti tarkkaile.

Ja yksi ongelma on myös ilmennyt – uusia sisustusideoita suorastaan pursuilee ilmoille. Yritän nyt vain hirveästi hillitä niiden toteuttamisen aloittamista. Kun kaikenlaista on niin kesken… ; )

Uuni

2011-12-02T00:07:00.000+02:00

Johan on synkeää! Aamulla voi lähteä kunnolla ulos vasta yhdeksän maissa ja iltapäivällä neljän aikaan on jo säkkipimeää.. Eikä siinä välissäkään kovin valoisalta näytä. Jokaisen ulkoilulenkin jälkeen saa pestä puoli koiraa kurasta ja ravasta, ja siitä huolimatta lattioita pitää imuroida ja luututa koko ajan. Alan jo melkein toivoa lunta ja pakkasta ;)

Pirtin remontti on edelleen kesken. Olen yrittänyt löytää sopivan sävyisen maalin paneeleihin, kun eivät nykyisellään natsaa ollenkaan uusien tapettien kanssa. Pienistä mallilappusista ei paljoa apua ole, eli maalipurkkeja kertyy taas kaappiin.. Ja saadapa sitten selvää eri sävyjen vivahteista tässä pimeydessä! Tapettikaan ei ole vielä seinässä, sillä matkaan tuli yllättäviä mutkia.

Muutama viikko sitten nuohooja ilmoitti, että pirtin uunia ei sitten enää lämmitetä! En tosin koskaan mikään himolämmittäjä ole ollutkaan… jonkin verran asiaan on vaikuttanut se, että uuni on ollut jo vuosia todella hankala sytytettävä. Alaluukussa on saanut polttaa paperia säkkitolkulla ja sittenkään ei ole ollut takeita siitä, että savut menevät oikeaan suuntaan. Muutama kerta talvessa on kuitenkin uunin kanssa tullut tuusattua. Paukkupakkasilla kylmä uuni huoneen nurkassa alkaa tuntua tosi kylmältä. Joulukinkku on myös, paria viime joulua lukuun ottamatta, paistettu aina perinteisesti leivinuunissa. Tuohan se aattoaamuun oman jännityksensä, kun vetää kypsän kinkun uunista ja miettii, että mihin kinkun rasva yrittää tällä kertaa valahtaa.. uunin pohjalle – lattialle – vai omille kintuille.. kun paistopussi on tietysti mennyt rikki.

Nyt siis nuohooja arveli, että koko uuni on purettava, koska halkeamia oli alas saakka. Olin tietysti itsekin ne huomannut. Kun alaluukussa poltti paperia, liekit loimottivat iloisesti kyljestä. Ne pysyivät kuitenkin sisäpuolella, eivätkä aiheuttaneet palovaaraa. Kun muurari tuli katsomaan tilannetta, hän totesi, että uunin saa ihan hyvin korjattuakin. Ei onneksi tarvinnut alkaa jättiurakkaa siivoineen ja sotkuineen! :) Uunin ympärille piti kuitenkin rakentaa pressuteltta, joka jatkui ulos saakka. Kaksi miestä purki ja muurasi pitkän päivän ja uunista tuli melkein kuin uusi. 40-luvulla rakennettuun uuniin on käytetty aika paljon rautaa, mikä oli aiheuttanut halkeamia. Rautoja ei voinut poistaa, mutta niiden päälle laitettiin palovillaa, jotta raudan kuumuus ei halkaise saumoja enää. Sitä en ymmärrä, että miksi halkeamat olivat suurentuneet viime vuosina.. raudat ovat olleet aina olemassa. Uunin ulkonäkö muuttui hieman, mm. sen yläpuolella ollut vanha tuuletusaukko muurattiin umpeen.

Pari päivää muuraukset saivat kuivua ja sitten lämmitin sitä tavallista enemmän. Vielä ilmestyi muutama pieni halkeama, joihin työnsin nauloja ja sinkilöitä, jotteivät raot menneet uunin jäähtyessä umpeen. Muurari kävi korjaamassa nämäkin halkeamat ja veti antiikkilaastin pintaan. Vanha röpelöinen pinta muuttui sileäksi, jossa myös näkyy hienosti kädentyön jälki ;)

Vaiheessa;

Maalasin uudistuneen uunin valkoisella Siroplastilla – ainoa maali, joka ei kellastu kuumuuden vaikutuksesta (ja on halpa!). Ehkä uunia tulee nyt lämmitettyä useammin, sillä se toimiikin tosi hyvin! Niin, ja paperia ei sitten saa polttaa alaluukussa, sinne pitää laittaa kuumailmapuhallin tms. puhaltamaan varttitunniksi ennen lämmitystä, näin valaisi muurari! Sitten vielä ne tapetit ja paneelit tässä toivottavasti ennen joulua…

Wili Wilberg

2011-11-12T20:53:00.000+02:00

Olin jo vuosia vannonut, että ikinä en enää kissaa ota, kun olemassa olevista aika jättää.. tietenkään en toivonut niistä mitenkään eroon pääseväni, päivävastoin odotin saavani pitää ne pisimpään, kuin kukaan ikinä koko maailmassa! En tiedä miksi ajattelin ilman kissaa pärjätä, olen kuitenkin kissa-ihminen henkeen ja vereen, vaikka muillakin lemmikeillä on paikkansa elämässäni.

Kissa on mystinen olento, joka ei odota, että joku sen ottaisi, se vain tulee ja valitsee oman ihmisensä.. Niin on käynyt minulle joskus aikaisemmin ja niin kävi myös nyt! Samalla viikolla, kun rakas vanha Jesse-kissa piti nukuttaa ikiuneen, ilmestyi kuistille kaunis punainen viirusilmä. Se oli naapurin kissa, joka oli kaikonnut kotoaan keväällä. Alkukesästä siitä oli joskus näkynyt vilahdus navetan nurkalla tai olkikasan liepeillä. Naapuri oli huolissaan, jos kissa jäisi talveksikin ulos.. No ei sentään jäänyt, kun se viisaana katseli uuden ”tyhjän” kodin. Aluksi se tuli arkana ja epäileväisenä sisälle kurkkimaan. Hoidatti ja söi kaiken minkä sai. Sitten oli muutaman viikon taas näkymättömissä ja palasi jäädäkseen. Nyt se on yleensä päivät ulkona ja yöt sisällä, paitsi jos ulkona on kylmää, nukkuu se päivätkin sisällä. Mikään tai kukaan ei taida olla yhtä mukavuudenhaluinen kuin kissa! Juu… ja kiipeilyteline, leluja ja herkkuja on kannettu selkä vääränä taloon.. :D

Uusi vanha katto

2011-11-05T13:46:00.006+02:00

Lämmin syksy näyttää jatkuvan edelleen, vaikka on jo marraskuu. Ruusupensaassakin on vielä muutama kukka! Otan sata kertaa ennemmin kurakeliä ja pimeää, kuin pakkasta ja lunta! Melkein toivon, että koko talvi olisi tällaista. Vain jouluna voisi olla -7 ja maa valkoisena… ; )

Koska taloremonttia ei ole tullut vähään aikaan harrastettua, alkoi loppukesästä tuntua, että jotain pientä voisi jo tehdä.. Ja niin kuin remonttien suhteen usein käy, se ”pieni” osoittautui loppujen lopuksi aika suureksi. Voisi jopa sanoa, että mikäli olisin tiennyt kaiken sen, minkä nyt tiedän, olisin ehkä harkinnut asiaa hieman tarkemmin… Toisaalta on hyvä, kun kaikkea ei etukäteen tiedä, näin voi löytää itsestään uusia ulottuvuuksia!

Jo vuosia olin katsellut pirtin haltex-levyillä peitettyä kattoa sillä silmällä, että jonakin päivänä sille jotakin teen… Ja viimein se päivä koitti! Elokuun puolessavälissä sain yhdeksi päiväksi kaverin ja homma laitettiin alulle. Huonekalut siirrettiin keittiön puolelle ja levyt lähtivät katosta. Haltexit oli ihan helppo repiä pois, mutta niitä varten naulatut laudat olivat aika lujassa. Ennen vanhaan on käytetty kunnon nauloja, rakennelmat on tehty kestämään maailman tappiin saakka!

Olimme varautuneet silmä- ja hengityssuojaimin, haalarein ja hansikkain siihen, että levyjen päällä on runsain määrin kaikenlaista kymmenien vuosien aikana kertynyttä tavaraa; ylempää varissutta hiekkaa ja sammalta, hiiren kakkaa… Ihmeen vähän siellä em. aineksia kuitenkin oli! Ja alta paljastui leveistä, pelkkaan sahatuista laudoista rakennettu ns. lomalautakatto! :) Olinhan ihan onskuna! Olin kyllä tiennyt, minkälainen katto siellä on, mutta olin mielessäni kuvitellut sen olevan ihan kapeista rimoista tehty… Vaikka katossa oli hieman ”reikiä”, oli se kuitenkin sata kertaa ihanampi kuin levykatto ja huoneeseen tuli korkeuttakin parikymmentä senttiä lisää.

Katon purkaminen oli, näin jälkeenpäin ajateltuna, se kaikkein helpoin osa koko hommasta. Laudat oli maalattu noin "sata" vuotta sitten kalkkimaalilla, joka rapisi iloisesti alas pelkällä katuharjalla rapsuttamalla. Maali ei kuitenkaan lähtenyt kunnolla ja kokonaan. Rapsuttamista eri työvälineillä kestikin sitten ihan useampi viikko… kun yhtenä päivänä ei jaksanut tai ehtinyt kamalasti katon kimpussa touhuta. Maalin alta paljastuvat laudat olivat ihanan harmaat, mutta koska halusin valkoisen katon, jatkoin raaputtamista hiki hatussa. Haltex-levyjen aikana katossa oleva paksu, huoneen etuseinästä takaseinään kulkeva kannatinhirsi oli kokonaan näkyvissä ja sen yläpuolella olevat kolme pienempää, toisin päin kulkevaa hirttä näkyivät vain puoliksi. Näiden kolmen hirren päälliset olivat täynnä tomua ja möhnää… Katossa on lisäksi lankkuja, jotka on naulattu kattolautoihin kiinni. Näiden lankkujen ja kattolautojen väliin jää pienen pieniä rakosia (varmaan yli sata…), jotka olivat myös täynnä jotain, mikä piti saada pois.. Parin imurointikerran jälkeen pesin hirsien päällisiä ja em. rakosia niin, että käsineistä huolimatta melkein nahka irtosi sormista… Pyyhin myös koko katon kostealla muutamaan kertaan.

Oma lukunsa oli katon tilkitseminen… Kyselin neuvoa monelta eri ihmiseltä ja sain suunnilleen yhtä monta ohjetta. Vakaa aikomus oli käyttää pelkästään perinteisiä keinoja, mutta jossakin vaiheessa sorruin kokeilemaan jopa uretaania… Siinä vaiheessa, kun leikkasin tämän ihme-tökötin tahrimia hiuksiani, totesin että uretaanin ja minun yhteistyö ei kerta kaikkiaan luonnistu…

Uula-tuotteelta kerrottiin, että katto pitää maalata vernissa-pohjaisella petrooliöljymaalilla. Ja sillähän minä sitä aloin sutia… Maali haisi aika pökerryttävälle… Vaikka ikkuna ja ovi olivat koko ajan auki, oli pakko käydä välillä ulkona haukkaamassa happea. Ajattelin ensiksi, että perinteitä kunnioittaen maalaan koko katon pensselillä, sillä pensselin ja telan jälkikin on erilainen. Ensimmäinen maalikerros oli kuitenkin niin nihkeää vedettävää, että otin aika pian kapean mohairtelan käyttöön. Telan mukana vanhaa kalkkimaalia alkoi irrota edelleen! Pensselillä piti kuitenkin maalata tosi paljon, sillä katossa ei kovin paljon täysin sileää pintaa ole. 9 litran purkki meni miltei kokonaan ensimmäiseen maalaukseen. Toisella kerralla maalia kului huomattavasti vähemmän ja itse maalauskin sujui paljon helpommin. Toisen kerroksen maalasin kokonaan pensselillä. Vielä kahden kerroksen jälkeen katosta kuulsi paikka-paikoin harmaata ja korjailin kattoa kolmannella maalikerroksella. Levityskertojen välillä maalia piti aina kuivatella pari vuorokautta.

Katto on ollut jo muutaman viikon suunnilleen valmis, seiniin pitäisi vielä saada tapetit... Tilasin Pihlgren & Ritola Oy:ltä vanhanajan tapettimalleista näytteitä. Mallin olenkin jo valinnut ja tapetointikaverit varannut, muuta työtä on vain ollut nyt niin paljon, että koko homma on ollut toistaiseksi jäissä. Tavoitteena on saada huone valmiiksi ja huonekalut paikoilleen viimeistään jouluksi.

Pitkästä aikaa

2011-10-01T00:49:00.000+03:00

Blogit ovat olleet unholassa kokonaisen vuoden! Aika on kiitänyt hurjaa vauhtia ja monenlaista on tullut puuhailtua. Viime talvi meni etupäässä opiskellessa, kevät ja alkukesä poikimisten päivystämisessä ja loppukesä muuten vain.

Syksy herättää aina ristiriitaisia tunteita. On haikeaa, kun kesän vehreys ja lämpö ovat poissa, mutta toisaalta syysiltoina voi sytyttää kynttilöitä, vetää villasukat jalkaan ja puuhailla sisällä :)

Talvella; kaverusten leikit näyttivät välillä tosi hurjilta;

..sitten taas mentiin sulassa sovussa;

Talvi oli kylmä ja pitkä ...niin kuin kaikki talvet aina ovat. Vihdoin jäät lähtivät ja kevät saapui;

..silloin olikin jo menossa emojen poikima-aika... Tällä kertaa se oli poikkeuksellisen pitkä ja raskas - tai ehkä ikä tekee jo tehtävänsä ja ei jaksaisi enää valvoa kuukausikaupalla. Tänä kesänä siitossonneja oli yksi enemmän ja sonnit myös otettiin emojen parista pois aikaisemmin kuin viime vuonna. Ensi kevät pitäsi siis ainakin poikima-ajan pituuden suhteen olla siedettävä. Kesän emot (ja isät) jälkeläisineen laidunsivat jälleen meren rannalla. Ja mikäs siellä oli ollessa, kesä oli todella ihana! Nyt osa vasikoista on jo vieroitettu ...voi sitä kärsimystä ja huutoa! Yleensä kaikki on aina vieroitettu kerralla, mutta nyt kun ikäjakauma on tavallista suurempi, tehdään homma kahdessa vaiheessa.

Toffee ja tyttärensä Ida, jonka nimi muistuttaa edesmenneestä isoäiti Nadiasta;

Edelweissin Iowa;

Alkukesästä kasvihuone heräsi eloon. Se oli nukkunut kaksi kesää Ruususen unta kaikessa rauhassa ja sinne oli kasvanut melkoinen viidakko vesiheinää ja maitohorsmaa... Kaiken yllä lepäsi kasvien kuivuneita varsia ja lehtiä ja horsman hahtuvia. Raivauksen jälkeen kannoimme Tytön kanssa huoneeseen laatikot, joihin kaadettiin uudet mullat ja istutettiin tomaatit, kurkut, kesäkurpitsat ja yrtit. Noissa laatikoissa oli tullut koneiden osia, aitaustarvikkeita ja mitä milloinkin ja niitä oli kertynyt jo tosi monta. Miesväkeä oli varoitettu monta kertaan hukkaamasta laatikoita, sillä ajatukset siitä mikä on arvokasta - mikä ei, eivät em. kanssa juuri koskaan käy yksiin. Istutusastioiksi pääsivät myös vanhat sinkkisankot ja rikkinäinen rautapata. Työmäärään nähden sadon määrä jäi kyllä surkean vähäiseksi. Tomaattien ja kurkkujen kypsymistä sai myös odottaa ikuisuuden. Nyt siellä kyllä möllöttää vihreitä tomaatteja runsain määrin! Pitäisi ehkä kerätä jo sisälle kypsymään. Ja kesäkurpitsat kannattaa jatkossa istuttaa ulos, sillä kasvihuoneen kosteudessa ne alkoivat homehtua.

Heinäkuussa jouduin jättämään hyvästit rakkaalle 19-vuotiaalle Jesse-kissalle. Tasan yksi vuosi, yksi kuukausi ja yksi päivä siitä, kun Jasper-veli piti nukuttaa.. Jesse oli ollut yön ulkona, mitä se ei enää viime vuosina tehnyt juuri koskaan. Aamulla se oli kuistilla odottamassa ja nilkutti toista takajalkaansa. Eläinlääkärillä selvisi, että jalassa oli murtuma, jota ei voinut hoitaa kuin kipulääkkeellä. Hienoisia toiveita kuitenkin oli, että jalka voisi parantua. Luultavasti sisäelimet eivät kestäneet lääkettä, sillä viikon kuluttua Jesse tuli hyvin sairaaksi. Hautasin jälleen rakkaan lemmikin särkyneiden sydänten paikkaan...

Nuorena;

Vanhana on kaikenlaisia etuoikeuksia, kuten pöydällä nukkuminen;

Jesse 25.05.1992 - 12.07.2011

Neiti Karvapää ja Mister D voivat hyvin ja ovat saaneet uuden ystävän, Herra K:n. Aluksi ilmassa oli aikalailla jännitystä, ensin tutustutettiin herrat toisiinsa ja sen jälkeen Neiti ja uusi tulokas. Vasta sitten kaikki uskallettiin päästää yhdessä temmeltämään, valvovien silmien alla vieläkin...

Pionit kukkivat tänä kesänä todella upeasti, kartanopionissa oli kymmenittäin kukkia ja muutama muu (lajike tuntematon..) kukki ensimmäistä kertaa! Puutarhatyöt jäivät kyllä tänäkin kesänä aika hunningolle, nyt syksyllä olen yrittänyt korjata tilannetta. Sain avuksi jopa kaivinkoneen kuskeineen :) Vuosia tekemistä odottaneet työt tulivat valmiiksi muutamassa tunnissa. Aikojen alussa liljapenkiksi tarkoitettu ruohottunut multakasa hävitettiin ja sillä peitettiin yksi turhaksi käynyt oja. Ympäristöä siistittiin muutenkin ja toistakymmentä vuotta vanha vuorijalava siirrettiin paremmalle kasvupaikalle. Jalavasta on tullut pensasmainen, sillä se on palelluttanut joka talvi oksiaan eikä koskaan kasvanut korkeutta. Pihan suojaisalla paikalla on toinen, paljon nuorempi jalava ja se on jo melkein talon korkuinen. Nähtäväksi jää, miten siirretty puu selviää.

Monta vuotta istuttamista odottaneet puut, pensaat ja perennat pääsevät alueen siistimisen myötä nyt maahan. Taimia jotenkin vain ilmaantuu... kesällä on pakko päästä puutarhalle ja eihän sieltä voi ilman ostoksia lähteä.. Tänä kesänä löysin lähistöltä kaksikin puutarhaa, joiden olemassaolosta en ollut tiennyt mitään. Toinen on erikoistunut ruusuihin ja toisessa oli monenlaisia erikoisuuksia. Siellä olisi ollut mm. Goji, mutta sen talvehtiminen näillä leveysasteilla, ilman oikeaa viherhuonetta, on vähän ongelmallista.

Tähän vuodenaikaan on aamulla aikaisin hämärää ja sumuista;

Onneksi aurinko kuitenkin vielä nousee;

Syksy ja tunnustus

2010-09-12T12:42:00.003+03:00

Blogipäivitykset näyttävät menneen mallille talvi – kevät – kesä – syksy… aikaa on taas edellisestä päivityksestä vierähtänyt! Helteinen kesä päättyi ihan yhtäkkiä ja koleat, sateiset syysilmat saapuivat… Onneksi viime viikkoina on ollut taas lämmintä ja aurinkoista. Muutamana päivänä olen käynyt mustikassa Neiti Karvapään ja Mister Duracellin kanssa. Näiden marjastuskavereiden kanssa vain meinaavat käämit välillä kärytä… Pienempi on erikoistunut kaivauksiin, ja harjoittaa sitä aina juuri siinä paikassa, missä poimin marjoja. Isompi tarkkailee ympäristöä ja istua töröttää mahdollisimman lähellä minua. Välillä molemmat ryntäävät keppi hampaissa mustikkamättäiden ylitse vaaratilanteita aiheuttaen ja varisuttaen kaikki marjat maahan… ARGH! Mutta, kuten kaikki lemmikkien omistajat tietävät; pinna kykenee näiden kohdalla venymään äärimmäisyyksiin ;)

Emot ja vasikat ovat kotiutuneet rannoilta ja käyskentelevät kotilaitumella yhtenä laumana. Piakkoin koittaa vasikoiden vieroitus (voi sitäkin!) ja emojen tiineystarkastus. Toivon mukaan kaikki ovat kantavia! Paria vihamielistä mammaa odottaa kyyti viimeiselle matkalle, Aina-hieho alkoi jostakin kumman syystä vihoitella erityisesti minulle. Muutama päivä sitten kohtasin tämän laitumella ja sama kauna oli tallella… Poikima-aikana on aina vaaroja tarjolla, kun emot puolustavat vastasyntyneitä vasikoitaan, ketään erityisen vihamielistä ei halua enää laumassa säilyttää.

Josefiina, 15v kuuluu niihin, jotka toivottavasti ovat luonamme ikuisesti!

..kuten myös Johanna, 15v ja tytär Hanne!

Joku taitaa olla luvattomilla teillä…

Myös he ovat palanneet laitumelta tarhaan;

Jokin aika sitten sain Karjakolta oheisen tunnustuksen! Isot kiitokset hänelle tästä!!! Tunnustuksen saajan on kerrottava itsestään seitsemän asiaa.

Minusta kertovat asiat;

1. Elämää ilman eläimiä en voisi kuvitellakaan! Ne ovat lasten ohella tärkein asia!

2. En ehdi / tahdo kyläillä oikeastaan koskaan… Minulla on muutama hyvä ystävä, jotka ovat tärkeitä. Heidän kanssaan käyn joskus teellä/kahvilla, shoppailemassa, messuilla, näyttelyissä, reissussa…

3. Tv:tä katson hyvin harvoin, ja vain sellaisia ohjelmia, jotka kiinnostavat oikeasti. Nyt näkyy alkaneen Beck, jonka myöhemmät jaksot ovat hyviä. Ehkä tulee katsottua… Sisustus- ja puutarhaohjelmia katsoin ennen, vähään aikaan eivät nekään ole enää kiinnostaneet.

4. Kaikenlainen epäoikeudenmukaisuus, etenkin eläimiä kohtaan saa minut raivon valtaan. Erään testin mukaan minusta olisikin tullut hyvä asianajaja Ehkä siksi katson joskus Roperin lakiasiaintoimistoa ;)

5. Teen kaikkeni, että tulevan talven aikana saan ”sata vuotta” kestäneet opintoni päätökseen

6. Haluan vielä opiskella uuden kielen, tänä syksynä opiskelun aloittaminen ei sattuneesta syystä onnistunut, ensi syksynä sitten toivottavasti

7. Olen myöhässä jatkuvasti; aina ja joka paikasta! Kellot ovat puoli tuntia edellä, jos se niin kuin jotenkin auttaisi joutumaan… Yritys on aina kova ja joskus se sattuu onnistumaankin. Silloin ilahdutan veljeäni soittamalla ja kertomalla, että olin ETUAJASSA!

Olen todella vähän seuraillut blogeja, joten en jaa tätä tunnustusta nyt kenellekään. Toivon, että ne jotka vielä viitsivät blogissani vierailla, ottaisivat sen tästä mukaansa!

Kauniita, syksyisiä päiviä kaikille!

Hellettä

2010-07-11T22:57:00.008+03:00

Heinäkuun helteitä on riittänyt koko viikon ja lupausten mukaan myös ensi viikko jatkuu samanlaisena. Kotitoimisto onkin ollut ulkona auringossa, jossa on tullut tehtyä kaikkia niitä kirjallisia töitä, joita voi ilman tietokonetta tehdä. Kuten eläinten rekisteröintikorttien täyttöä ja talven ja kevään aikana syntyneen hurjan paperipinon lajittelua ja mapittamista. Voisihan sinne tietysti koneenkin viedä, mutta silloin pitäisi ehkä istua varjossa. Pihatyöt eivät ole edistyneet yhtään ja masentaa katsoakin ympärilleen... Ikinä ei piha ole ollut näin kurjassa kunnossa. Ei vain voi mitään, kun ei ehdi eikä oikeastaan jaksakaan... Ehkä sitten, kun helteet ovat menneet... Nyt täytyy keskittyä ihailemaan vain pieniä yksityiskohtia, kuten pikkupionin ensimmäistä ja ainoaa vaaleanpunaista kukkaa, joka eräänä päivänä oli ilmestynyt penkkiin.

Edellisen pyhän aikana täytin kalenterini tehtävistä, jotka kesän aikana on hoidettava. Kulunut viikko ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen. En ehtinyt tehdä kaikkia niitä asioita, jotka olisi pitänyt... Yhden päivän taistelin AutoCAD -ohjelman kanssa, jonka avulla yritin lisätä asemapiirrokseemme siitä puuttuvia rakennuksia. Piirros pitäisi liittää palo- ja pelastussuunnitelmaan, joka toimitetaan palolaitokselle. Kyseistä ohjelmaa en ollut ikinä edes nähnyt ja arvoitukseksi jäi mm. se, minkä napin takaa olisi löytynyt mittakaava? Tai koordinaatit? Sain piirrettyä kulkureittejä ja rakennuksen muotoisia laatikoita suunnilleen oikeisiin kohtiin, mutta en osannut kirjoittaa laatikoihin, mitä rakennuksia ne tarkoittavat... ARGH! Pitänee jättää piirroksen tekeminen ammattilaiselle tai sitten tehdä se vain kynä-paperi -versiona. Hermot eivät kyllä kestä enempää AutoCAD-ohjelmaa...

Imurini sentään sain toimintakuntoon! Ja ihan itse! :D Kuusi ja puoli vuotta käytössä ollut keskuspölynimuri lakkasi pari kuukautta sitten toimimasta, yhtäkkiä kesken imuroinnin! Kas kun kukaan ei ostohetkellä kertonut, että hiilet pitää vaihtaa muutaman vuoden välein! Kun hiilet loppuivat, niin moottori kärähti välittömästi. Ja ihan ilman mitään ennakkovaroitusta! Vaihtoehtoina olivat uusi moottori, takuu 2 vuotta tai 100€ kalliimpi, kokonaan uusi imuri, takuu 5 vuotta. Otin uuden koneen, kun huoltomies vakuutti, että se sopii asennettuina oleviin putkiin. Kyllähän se sopikin... pienen virittelyn jälkeen... Kun koneen mukana tuli putkea ja liitoskappaletta, alkoi epäilys jo herätä... Kyselin aikani yhdeltä jos toiseltakin lähipiirin mieshenkilöltä apua imurin asentamiseen ja kun sitä ei tullut, asensin koneen seinälle itse. Eikä se kovin vaikeaa ollut, vähän aikaa vievää kylläkin. Entisen koneen seinätelineen siirsin kolme kertaa eri paikkaan, kun se jotenkin ei tullutkaan sopivaan kohtaan, vaikka mittasin ja mallasin... ja siinä välissä aina maalasin seinää... Poistoputki sopi lopulta ihan hyvin, tuloputkeen pitikin liittää erinäisiä kaarevia osia, että se osui imurin oikeaan aukkoon. Oman jännityksensä hommaan toi liima, jolla jatkokappaleet liitettiin toisiinsa. Se kun näytti jämähtävän välittömästi, niin että kappaleiden oli oltava heti kerralla oikein. Eipä asennusta kukaan mieskään sen kummemmin olisi voinut tehdä, ehkä hieman vähemmän aikaa siihen olisi voinut kulua :D Niin... en sentään kahta kuukautta ilman imuria ollut, tavallinen perässä vedettävä oli käytössä koko ajan :D

Yaffa ja savinaamion rippeet;

Rantalaitumen eläimet lepäilevät päivän kuumimmat hetket juomapaikan vieressä savikummulla. Aurinko on haalistanut niiden värit, kaikkia ei edes tahdo tunnistaa heti. Vielä reilu kuukausi lomaa jäljellä ja sitten takaisin kotimaisemiin. Eräille kurjaa, eräille taas suuri helpotus! Mikäpä sen mukavampaa, kuin lomailla lasten kanssa lähes vapaudessa. Ihmisille se vain aiheuttaa pienoisia paineita, kun eläimet eivät ole koko ajan valvonnan alla. Kuvassa olevan porukan toinen sonniherra noudettiin kotiin jo pari päivää sitten, helle oli luultavasti ottanut voimille, kun "Romeo" alkoi vain makoilla. Eläinlääkärin tarkastuksen jälkeen se toipuu nyt alkukesän rasituksista emojen navetalla. Ei raukkaa ehkä hirveästi lohduta ruhtinaallisen isot tilat tai edes ulkotarha, kun joutui kesken kauden maitojunalla takaisin kotiin... Kovin helteinen kesä aiheuttaa yleensä muutenkin harmia seuraavan kevään poikima-kauteen jatkamalla sitä kohtuuttomasti, kun sonnipojat eivät jaksa normi-ajassa astua lehmiään.

Apiloiden tuoksu auringonpaahteessa on suorastaan huumaava;

Kesän iloja ja suruja

2010-06-28T22:22:00.005+03:00

Pari kuukautta on taas vierähtänyt vauhdilla! Ja blogimaailma on ollut jälleen unohduksissa... Opiskelua ja emojen poikimisia, siinäpä kiireiden pääasiallisin syy. Kesäksi on vielä hurja lista eri kurssien rästissä olevista töistä, jotka todellakin aion syksyyn mennessä tehdä. Ensi talvena sitten näillä näkymin ja toivon mukaan sanon opinahjolleni hyvästit. Tarkoitus oli tehdä se jo tänä keväänä, mutta aina ei kaikki käy suunnitelmien mukaan. Hyvällä mallilla kuitenkin jo ollaan! Sitten aloitankin ihan toisenlaisten asioiden opiskelun, sellaisten tosi mukavien! Ja enimmäkseen ihan omaan tahtiin. Tulin jo luvanneeksi kaverille, että lähden mukaan syksyllä alkavalle espanjan kielen kurssille. Jo muutama vuosi sitten päätin, että seuraavana on vuorossa jonkin kielen opiskelu; ranska, italia tai espanja. Kokeillaan nyt ensiksi espanjaa, se kuulostaa niin mukavalta :)

Emot ovat poikineet kolme kuukautta ja vielä yksi poikimaton mamma on jäljellä. Viimeinen h-hetki näyttäisi olevan piakkoin käsillä ja sen jälkeen saan taas nukkua yöni rauhassa. Koko aikana on ollut seitsemän yötä, että en ole vieraillut navetalla. Unirytmiin on jo tottunut niin, että herään kolmen aikoihin ilman kelloakin. Muutaman kerran on vierailu ollut todella tarpeen, emoa on pitänyt avustaa tai vastasyntynyt vasikka on ollut pulassa. Silloin aina tietää, että tämä rääkki ei ole turhaa!

Kesä ei ole tähän mennessä ollut kovin lämmin ja pihatyötkin ovat surkeassa jamassa... En niistä ole kuitenkaan kamalasti paineita ottanut, mennään näin nyt tällä kertaa... Kesä on kuitenkin aina kesä, ja onhan sitä vielä runsaasti jäljellä.

Jasper 25.05.1992 - 11.06.2010

Kesään on ehtinyt kuulua myös surua. Jouduin hyvästelemään toisen rakkaista, vanhoista kissaherroistani. Viimeisen parin kuukauden aikana Jasper laihtui, söi kylläkin, mutta vähemmän kuin ennen... Tuona perjantaina vein sen lääkäriin ja kaikenlaista vakavaa paljastui. Ei auttanut muu, kuin asettaa järki omien tunteiden edelle. Kaipaan Jasperia tavattomasti! Kahdeksantoista yhteistä vuotta on pitkä aika... Jesse-veli on vielä hyvässä kunnossa, hirveän kranttu syömistensä suhteen, mutta vaikka kaviaaria pitäisi olla, niin sitä sitten on... Vuosi sitten vietettiin 17-v syntymäpäiviä, ja kaikki oli silloin vielä hyvin...

Kevät

2010-04-24T13:22:00.003+03:00

Pari kuukautta on näköjään mennyt ihan hetkessä, blogimaailmakin ollut tyystin paitsiossa! Kaikkea muuta on kuitenkin tullut tehtyä ja jotkut asiat ovat tapahtuneet suunnilleen itsestään... Opiskelu on edennyt kiitettävästi! Oman sinnikkyyden lisäksi suurena apuna on ollut hyvä ystävä. Hänen kanssaan on tehty ryhmätöitä ja hän on myös välillä pitänyt meikäläisen ajan tasalla siitä, mitä koulumaailmassa tapahtuu. Täällä nimittäin alkoi päivälleen kuukausi sitten se jokakeväinen emojen poikima-aika! Melkoisella vauhdilla ovatkin poikineet, sillä kaksi kolmasosaa vasikoista on tähän hetkeen mennessä syntynyt!! Toivon todellakin, että vauhti jatkuu samana ja homma olisi pian ohitse ja asiat palautuisivat normaaliin päiväjärjestykseen!

Yöpäivystykset ovat parin vuoden helpomman kauden jälkeen olleet taas meikäläisen vastuulla. Navettavierailut klo 22 - 23 ja 02 - 03 pitävät kummasti liikkeessä. Toisinaan siellä on vierähtänyt aamuun, kun on täytynyt tarkkailla poikimisen edistymistä tai vasikan ja emon ensihetkiä. Joitakin olen joutunut avustamaan ja vain kolmena yönä soittanut paikalle apuvoimia. Hirveää poweria ei alle 60kg:n massasta ja rättiväsyneestä olemuksesta lähde... Muutaman kerran on vasikan henki ollut sekunneista kiinni, onneksi olen osunut paikalle juuri oikealla hetkellä. Yleensä ne ovat olleet niitä tilanteita, kun vasikka on syntynyt umpipussissa ja emo ei ole vielä noussut ylös. Vaikka emo nouseekin ylös ja alkaa hoitamaan vasikkaansa, se jostakin syystä puhdistaa ensimmäisenä napanuoran alueen ja pää saa olla pussissa ihan rauhassa... Yksi kaksosvasikoista menetettiin, kun vasikat syntyivät virheasennossa ja kesti aikaa saada ne ulos. Myös pari muuta on syntynyt kuolleena, mikä on aina hirveän surullista! Vaikka navetalla asuisi koko poikima-ajan, varmasti joku vasikka siitä huolimatta menetetään... Näkyy olevan luonnon laki, jolle ei vain voi mitään!

Ehkä kaikkein ikävintä oli, kun Vic makasi oman vastasyntyneensä kuoliaaksi! Ikinä ennen ei sellaista ole tapahtunut ja se oli ihan hirveä järkytys! Tämäkin vasikka syntyi pää pussissa, seurasin kuitenkin tilannetta ja kävin repimässä pussin rikki heti, kun vasikka oli maailmassa. Vic nousi ylös, alkoi hoitaa lastaan ja kaikki oli hyvin. Tunnin kuluttua menin katsomaan ja vasikka makasi hengettömänä Vicin alla... Yksi hieho on myös menetetty; ihana, kaunis, kiltti Ariel menehtyi poikimisen jälkeiseen sisäiseen verenvuotoon... Vasikka selvisi ja saatiin onneksi sellaiselle emolle, jonka vasikka oli kuollut samana päivänä. Tällaistakaan ei ikinä ole tapahtunut! Hiehojen poikaystävänä on Ykä, Aberdeen angus -sonni, jotta vasikat olisivat pieniä ja poikimisissa ei olisi ongelmia. Siitä huolimatta sillä on tänä keväänä ollut peräti kolme kohtalaisen isoa jälkeläistä. Vaikka emoja on ollut parikymmentä vuotta, joka kevät tapahtuu jotain ikävää, mitä ei ennen ole sattunut. Noita muutamaa surullista tapausta lukuun ottamatta poikimiset ovat kuitenkin sujuneet oikein hyvin ja karsinoissa viilettää lukuisia pieniä pirpanoita, joita onnelliset äidit vahtivat silmä kovana! :-)

Yhdessä karsinassa oli jossakin välissä hirveä rumba päällä, kun monta emoa poiki muutaman päivän sisällä ja kaikki suojelivat vasikkaansa raivoisasti. Oli suoranaista extreme-urheilua kulkea karsinassa, kun koskaan ei tiennyt, kuka ampuu sarvet ojossa kohti... Esimerkiksi Ylva, joka poiki toisen kerran, koki minut hirveäksi uhaksi. Vaikka menin suoraan karsinan tarhaan ja Ylva oli sisällä syömässä, se ryntäsi oitis hurjana paikalle.. ja tätä jatkui parisen viikkoa. Luulen kyllä, että tämä oli Ylvan viimeinen poikiminen, sillä oma terveys ja henki ovat kuitenkin aika arvokkaita... Käsittämätöntä, miten kiltit, rauhalliset emot muuttuvat vasikan syntymän jälkeen suorastaan pedoiksi! Toisaalta, kukapa ei jälkeläistään puolustaisi :D

Eräänä päivänä huomasin, että jäät olivat lähteneet joesta! Joka kevät on tullut jossakin määrin seurattua, milloin joki vapautuu jääpeitteestään. Tänä vuonna se tapahtui ihan varkain. Ihana! Tämä on varma kevään merkki! Vaikka ilmat ovat olleet viime päivinä aika viileitä, nyt on kuitenkin jo kevät! Ihan varmasti!! :)

Vapaus;

Tahtoo kesän!

2010-02-20T19:51:00.006+02:00

Missä se viipyy? Leuto talvi? Kasvihuoneilmiö?? Vaikuttaa vahvasti lähestyvältä jääkaudelta! Pakkanen paukkuu nurkissa, ulkona jäätyy pystyyn ja sisälläkin on krooninen vilu. Nämä tunnelmalliset satavanhat talot eivät ole talvella hirveän idyllisiä. Eräänä yönä lämpökeskus oli lakannut toimimasta ja nostalgiset vanhat ajat ennen lämpökeskusta tulivat mieleen. Silloin kannettiin selkä vääränä puita kattilanpesään koko päivä, että pysyttiin yön yli sulana. Aamulla heräsi taatusti, kun loikkasi lämpimän peiton alta pois. Ja ensimmäisenä raapimaan tulitikkuja pesän luukulle, että pääsi navetan jälkeen suihkuun. En ole koskaan ollut talvi-ihminen ja nyt olen asiasta entistä vakuuttuneempi. Luoja, että kaipaan kesää!!! Luntakin on satametriä ja kestää varmaan ikuisuuden, että se sulaa pois! Yleensä aurinko on jo helmikuussa ihan vähän lämmittänyt, mutta ei nyt. Naama vain jäätyy ja menee entistä valkoisemmaksi...

Kissavanhukset ovat jostakin syystä alkaneet käydä ulkona, vaikka eivät ole moneen talveen sitä tehneet. Ehkä inhoavat uutta kuiviketta pisuaarissa? Ja joku täällä on sitten ihan hermona, että unohtaa päästäneensä ne ulos ja jäätyvät poloiset oven taakse. Istun tietokoneen ääressä tuntikausia kirjoittamassa "laadukkaita, ympäristöystävällisiä" juttuja opinahjooni, ja jos ei puhelin soi tai joku ilmaannu työhuoneen ovelle kyselemään jotain, niin muu maailma katoaa. Ravaan siis jatkuvasti laskemassa senioreita (2kpl), että ovat paikalla.

Hevosten kanssa on ollut ihan mielettömän ihana touhuta, vaikka ratsastusharjoittelu ei ajan puutteen vuoksi juurikaan ole edennyt. Vanhaherra tosin karkasi käpälästä eräänä päivänä ja juoksi harja hulmuten maantiellä edestakaisin! Onneksi ne kolme autoa, jotka päivän aikana tiellä ajavat, eivät juuri silloin kaahanneet ohi. Täytyy myöntää, että sydän hieman läpätti, kun harppasin ottamaan sitä kiinni. Siinä se seisoi keskellä tietä, pää pystyssä, vauhdista huumaantuneena. Näyttelin rohkeaa, nappasin riimunarusta ja lähdin taluttamaan takaisin pihaan. Kujan suulla tämä päättikin vielä nauttia vapaudestaan ja pyörsi postilaatikoiden takaa sulavasti takaisin tielle! Ja joku rähmällään hangessa huutelemassa... Tyttö sai lopulta karkulaisen kiinni. Olin aikalailla pöyristynyt, että se teki moisen tempun. Minulle! Luulin, että olimme jo ylimmät ystävät! Kyllähän se sitten hyvitteli hieromalla ylähuulellaan takin hihaa ja olkapäätä... Ei kait sellaiselle voi sitten kaunaa kantaa... ;) Toinen herroista on myös alkanut vaatia huomiota, aamulla ennen tarhaan menoa rapsutellaan ja jutellaan mukavia. Yhdessä kulkeminen sujuu myös huomattavasti rauhallisemmin kuin ennen. Enää en juokse pää kolmantena jalkana edellä, vaan pyydän hidastamaan vauhtia ja sitten mennään rauhallisesti. Kehitystä on siis hommassa tapahtunut!

Montako yötä vielä pitää nukkua, että tuoksuherneet kukkivat?

...ja krassit?

..ja kasvihuone on täynnä vihreää?

..ja ilma on helteestä pysähtynyt?

Tikkaat

2010-02-05T22:48:00.004+02:00

Taas on istuttu koneella ja kirjoitettu, tällä kertaa johtamisesta, laadusta, ympäristöasioista, laatujohtamisesta, ympäristöjohtamisesta... Ihmeesti sitä aina vain keksii uusia näkökantoja samoihin asioihin ja parista tuoreesta sanasta repii monta kappaletta tekstiä. Ihan hyviä nuo edellä mainitut asiat, mutta nyt kyllä laatua pursuaa jo korvistakin, ja homma haiskahtaa pelkästään muoti-ilmiöltä. Mutta eipä auta valittaa, kun on leikkiin ryhtynyt, on leikki kestettävä! Ja kait tämä joskus loppuu...

Välillä iskee hirveä hinku alkaa maalata, repiä jotain alas (ne järkyttävät kattolevyt pirtistä esim!) ja kaikkea muuta kivaa. Mutta ne ajatukset saa painaa taka-alalle odottamaan oikeaa hetkeä. Ennen joulua kiertelin päivän kauppoja ja näin eräässä pikku-putiikissa ihanat sisustustikkaat, jotka jäivät tietysti alitajuntaan pyörimään. Muutaman viikon kuluttua soitin liikkeeseen ja varasin ne. Nyt ne sitten ovat pirtissä vanhan korallikaktuksen kukkapylväänä. Kaktuksen vein kesällä lattiaremontin alta ulos, ja siellä se oli ihan syksyyn saakka. Aika kylmiä öitä se kesti, ja taisin viimehetkellä retuuttaa sisälle, sillä seuraavana yönä oli monta astetta pakkasta. Vähän se reissussa rähjääntyi ja odottaa isompaa purkkiakin, mutta on sillä aika hieno paikka ;)

Heppahommat jatkuvat edelleen ja olen ihastunut täysillä Vanhaan Herraan! :) Toinen herroista on jäänyt vähän etäisemmäksi, taitaa olla niin uskollinen Tytölle ;) Vaikka muuta on tullut touhuttua, ovat ratsastusharjoitukset jääneet harmittavan vähäiseksi, eikä siinä suhteessa edistystä oikein ole tullut. Eräänkin retken aikana V.H. köpötteli itsepäisesti tallin eteen. Sain sen takaisin liikkeelle, mutta taas kohta seisottiin oven edessä. Ei auttanut muu, kuin hypätä alas selästä ja taluttaa muutama kierros pihalla. En minäkään ihan noin vain periksi antanut! Tavoitteena on viilettää vielä joskus pellonpientareita ja metsäteitä pitkin. Tosin V.H. voi olla asiasta täysin eri mieltä ;)

Eräs pieni linssilude ;D

Hevospuuhailua ja talvista maisemaa

2010-01-17T15:39:00.008+02:00

Hevosten kanssa on tullut puuhailtua tavallista runsaammin, sillä Tytön kanssa on kohtalaisen säännöllisesti vuoroteltu aamuja ja iltoja. Herra V on edelleen oma vauhdikas itsensä ja Vanhaherra on hieman vähemmän pelleillyt kustannuksellani :) Olen harjoitellut "maasta käsin" -juttuja, talutellut sitä pihapiirissä riimunarussa ja opetellut myös ratsastamaan. Olen äimistynyt tavattomasti siitä, että pelko (jos sitä nyt siksi voi sanoa) on laantunut suorastaan olemattomiin! Ja se tapahtui oikeastaan ensimmäisen kävelylenkin aikana. Enää en hiippaile karsinan seinustoilla tai yritä oven raosta kurkottamalla saada päitsiä pois päästä. Huomaan, että voin pyytää hevosta siirtymään, eikä minun tarvitse tehdä akrobaattisia liikkeitä päästäkseni sen toiselle puolelle loimen remeleitä avaamaan.

Yli vuosi sitten kävin muutamia kertoja tallilla opettelemassa ratsastusta, mutta jostakin syystä se sitten jäi. Koko ajan oli ahdistava tunne siitä, että kiikun holtittomasti korkeuksissa ja arvuuttelin mielessäni vain, kummalle puolelle pudota mätkähdän... Eräällä metsälenkillä hevonen nostikin laukan (vaistosi varmaankin "toiveeni"..) ja valahdin satulasta toiselle sivulle. Hädissäni halusin vain äkkiä pois kyydistä ja kun turvallisen oloinen paikka ilmaantui näköpiiriin, päästin irti ja lennähdin sammalikkoon rähmälleni. Silmälasit menivät solmuun ja kainalo oli pari viikkoa kipeä, muuten selvisin säikähdyksellä. Kiipesin jopa uudelleen saman hevosen selkään samalla retkellä. Siitä ei kummempaa traumaa jäänyt, sama epävarma tunne satulassa ollessa jatkui.

Nyt olen Tytön komennossa tai yksikseni harjoitellut uudelleen; satuloimista, satulassa istumista, ohjien pitämistä, liikkeelle lähtöä, kääntymistä ja - ennen kaikkea - pysähtymistä. Jo satulan laitto vaatii taitoa ...ja voimia! Länkkärisatula painaa tonnin ja vaikuttaa, että muinaisesta Habasta on tullut Alli. Pitänee alkaa bodata, esimerkiksi nostelemalla satulaa ilmaan muutamia kymmeniä kertoja päivässä.. Satulahihnan kiristäminen puolestaan vaatii luonteen lujuutta. En tahdo raaskia kiristää sitä tarpeeksi tiukalle, kun pelkään hevosparan saavan vatsanpuruja tai hengenahdistusta... keikun sitten kyydissä vielä huterammin, kuin normaalisti.

Satulaan pitää myös nousta mitä nöyryyttävimmällä tavalla - 20 kilon melassipöntön päältä! Ei yhtään niin kuin McLeodin tyttäret, suoraan maasta kevyesti ponnahtaen... Siitä huolimatta, että olen kohtalaisen liikunnallinen ja notkea -nenä menee polviin ja kämmenet maahan- jotakin näyttäää puuttuvan! Voimaa reisilihaksista, luulisin... tai parikymmentä senttiä sääristä... Jalkoihin tuskin pituutta saa muuten kuin korkkareilla, ja ne kyllä ovat erittäin epäkäytännölliset ja myös hassun näköiset jalustimissa! Jäljelle jää tässäkin lihaskunnon parantaminen. En tosiaan aio könytä loppuelämääni jonkin astian päältä hevosen selkään!

Aika haasteellista on myös itse ratsastaminen; jos keskityn käsiin niin huomaan istuvani milloin hartiat lysyssä, milloin selkä notkolla... Jos taas keskityn istumiseen, luisuvat ohjat niin, että kädet ovat korvissa, kun yritän käyttää ohjas-avuja. Muutenkin Tyttö huomauttelee jatkuvasti, että pidän ohjia liian löysällä.. Minua puolestaan kauhistuttaa ajatus siitä, että kiskon toista suupielistä! Tietysti vaikuttaa myös se, että harjoittelin aikaisemmin lännenratsastusta, jossa ohjat oikeasti ovat löysällä. Toivottavasti Herra L oppii lännenratsastuksen ainakin tältä osin! Meillä molemmilla on siis oppimista. Katsoin kuvia, jotka Tyttö otti minusta "ratsastamassa", ja näky ei tosiaan mieltä ylennä... Pieni käppänä hevosen selässä kyhjöttämässä! Mutta "kukapa olisi seppä syntyissään" ja "pohjalta on matka vain ylöspäin" - jos näin "filosofiseksi" heittäytyy :D

Olen siis köpötellyt Vanhanherran kanssa ja enimmäkseen lumisella pellolla, kääntyillyt, pysähdellyt ja lähtenyt liikkeelle. Pihatiellä L kiihdyttää vauhtia niin, että pelkään sen ampaisevan hurjaan kiitoon, jota en oletettavasti kykene hallitsemaan... Usko ei riitä, vaikka Tyttö vakuuttaa ja vannoo, että sillä on vain reipas askel... No, ehkäpä vielä joskus uskaltaudun kokeilemaan peltotiellä...

köpöttelemässä;

Kaikki puut olivat koko viikon paksun kuuran peittämiä ja uskomattoman kauniita. Eilen illalla alkoi tuuleskella ja kuura karisi pois.

pihalle;

..ja joelle;

keskeneräinen pergola talvisessa asussaan;

kasvihuone melkein kuin satulinna;

leikkimökki;

lintukoto odottaa asukkaita;

egyptiläinen kissa suomalaisessa talvessa;

Eräänä aurinkoisena päivänä

2010-01-12T19:26:00.004+02:00

Kyllä talvellakin on kaunista, kun aurinko paistaa ja pakkasta ei ole kuin muutama aste! Viime viikon yli kolmenkymmenen asteen kylmät ovat onneksi takana ja ulkoilu on taas mukavaa.

nyt mennään aurinkoon;

sitten vähän riehutaan;

..ja riehutaan..

..ja vieläkin riehutaan..

välillä leikitään ihan nätisti..

taas mennään;

..ja tullaan...

cruisaillaan;

elisen jäljet;

..ja viime kesän muisto;

mitähän Vanhaherra haaveilee;

Hevoskuiskailua

2010-01-06T13:06:00.004+02:00

Olen ajatellut ryhtyä sivutoimiseksi hevoskuiskaajaksi ja ostin itselleni Leena Kurikan kirjan "Hevosesta - Käytännön psykologiaa arkeen" :-) Alkutaival hevosten kanssa ei hirveän hyvin ole mennyt, tosin en ole asiaan aiemmin järin paljon paneutunutkaan. Koska vaikuttaa vahvasti siltä, että joudun jo lähitulevaisuudessa puuhastelemaan hevosten kanssa enemmänkin, pakko kait tässä on ryhdistäytyä! Ja milläpä muulla kirjafriikki aloittaa, kun hankkimalla kirjan :-)

Tämä kirja osoittautui erinomaisen hyväksi! Hevosten kanssa touhutaan juuri siten, kuin itsekin haluan oppia tekemään! Ja aivan kuin omasta itsestäni lukisin; "...aikuinen voi olla hyvin arka lähestyessään vierasta hevosta (myös tuttua - oma huom.!) ...mielikuvitus kertoo, mitä kaikkea voi tapahtua.." Ja mielikuvituksessa tosiaan löytyy, kun esim. yrittää postimerkin kokoisessa karsinassa saada loimen vuoren kokoisen hevosen selkään!! Olen rauhoitellut hevosta (..tai itseäni) selostamalla etukäteen, mitä milloinkin aion tehdä; "hei kaveri, hiippailen nyt tämän seinän vierustaa toiselle puolellesi ja kiinnitän loimen remmin oikean takajalan ympäri... kiitos..". Koko ajan silmä kovana tuijotan hevosen jalkoja, päätä ja häntää, josko nuo yrittävät heilahtaa johonkin suuntaan. Tähän saakka hevoset ovat seisseet paikoillaan kuin tatit, mutta mistäs tuota koskaan tietää.. =O

Tyttö jaksaa aina muistuttaa, että ei saa pelätä, kun "..eiväthän ne mitään tee..". Olisin todellakin oikein mielelläni pelkäämättä (...ja enhän tietenkään varsinaisesti PELKÄÄ..), mutta helpommin sanottu, kuin tehty!! Joku toinen taas sanoo, että kyllä pelätä saa, sillä hevonen on viisas eläin ja vaistoaa sen kuitenkin... Joopajoo.. eli viisas hevonen tietää, mitä pelkäät ja "odotat" tapahtuvaksi... ja sitten se tekee juuri siten... näin sanoo myös tämä kirja! Eipä helpota yhtään! Toisaalta olen kaksi ja puoli vuotta värkkäillyt heppojen kanssa, ja mitään vaarallista ei ole tapahtunut, vaikka tietämättäni olen itse käyttäytynyt kyseenalaisella tavalla, niin että ihan oikeasti olisi voinut tapahtua vaikka mitä... Yritän nyt kuitenkin alkaa käyttäytyä oikealla tavalla ja niin, että pääsisin päämäärääni; "hevoskuiskaajaksi"! :D

Herra V entisenä ravurina on kohtalaisen vauhdikas liikkeissään, tarhaan mennään ja sieltä tullaan rivakasti. Tähän saakka olen selvinnyt hommasta juoksemalla pää kolmantena jalkana, että en tulisi yliajetuksi. Väliin on matkan varrella pitänyt laittaa Herra V pyörimään ympyrää, niin että minä olen pysynyt vauhdissa mukana. Tämän keinon olin hoksannut ihan itse ja se oli myös kirjassa! Siis minulla on selvästi piileviä kykyjä hommaan! :D Kirjaa luettuani oivalsin, että hevosen tulisi kunnioittaa ihmistä! Jos hevonen yrittää mennä lujempaa, kuin mihin ihmisen maavara antaa myöten, pitää kädellä tai riimun päällä vienosti huiskaista hevosen pään edessä. Olen nyt muutaman kerran huiskutellut herra V:lle, mutta se ei näytä huomaavan mitätöntä olemustani riimun toisessa päässä... En kuitenkaan ole vielä antanut periksi, harjoittelu jatkuu!

Vanhaherra L on työskennellyt ratsastustallilla ja on rauhallisempi tapaus. Toisaalta se näyttää olevan aikamoinen veijari ja osaa vetää kokematonta retkuun mennen tullen! Kun ensimmäisen kerran menin hakemaan sitä tarhasta, se ei aikonutkaan lähteä mukaani, odotteli vain kiinnostuneen näköisenä, miten aion aikeeni toteuttaa... Hain kauhan pohjalle kauroja ja rapisuttelin niitä toiveikkaana portin luona. Herra L harppasi paikalle, haukkasi kaurat suuhunsa ja paineli saman tien takaisin... Seuraavaksi hain palan porkkanaa ja pompottelin sitä kauhassa valmiina nappaamaan kiinni, kun L erehtyisi lähelle. Kyllähän se tulikin, napsautin riimun päitsiin ja taas mentiin... harja hulmuten, porkkana hampaissa tarhan toiseen laitaan! Sieltä se katsoi ja luultavasti mietti, että mitä tuo ihminen seuraavaksi keksii... Yli puolen tunnin maanittelun, odottelun ja palelemisen jälkeen se kyllästyi touhuun ja suostui lähtemään sisälle. Joku viisas sitten kertoi minulle, että hevosta ei saa ikinä huijata! Ahaa...! Olin nyt siis huijari Herra L:n silmissä... ja huijariin ei luoteta eikä sitä kunnioiteta! Tämän jälkeen olen käyskennellyt tarhassa muina naisina ja kysellyt, josko siellä olisi ketään, joka tahtoisi lähteä sisälle... Herra L on tullut aina luokse, toisinaan käväissyt hipaisemassa ylähuulellaan kädestä tai hihasta ja mennyt edemmäksi, toisinaan jäänyt heti "kiinni-otettavaksi". Aina olen kuitenkin kohtuu-ajassa saanut sen sisälle! Jonkinlainen alku tämäkin..

Aamulla, kun menen talliin ja tervehdin heppoja ojentamalla käsiselkäni niiden ulottuville (kirjasta opittua!), saan runsain mitoin käsisuudelmia L:ltä! Vanhaherra on ilmiselvästi hurmuri ja herrasmies ja olen ehkä noussut sen arvo-asteikossa pienen askeleen ylöspäin... tai sitten se HUIJAA minua... ;-)

Olisihan tässä vielä toivomisen varaa :D

Uusi vuosi

2010-01-01T16:42:00.004+02:00

Niin on taas yksi vuosi vaihtunut toiseksi, toivottavasti hyväksi ja onnelliseksi... sitähän sitä jokaisen vuoden vaihtuessa toivoo, mutta elämä tuo tullessaan mitä milloinkin... hyviä ja huonoja asioita. Moneen vuoteen en ole luvannut mitään, toivonut vain joitakin muutoksia omaan itseeni. Vuosi sitten kuvittelin olevani tässä vaiheessa asiat järjestyksessä pitävä, täsmällinen henkilö. Juuri mikään ei ole muuttunut.. ehkä hieman vähemmän myöhästymisiä on ollut, kun oikein kovasti olen yrittänyt. Muutamia kertoja olen jopa yllättänyt itseni ja kaikki muutkin ehtimällä paikalle pari minuuttia ennen sovittua aikaa! Se onkin sitten ollut asia, jota on pitänyt tuuletella monta päivää :D Asioiden järjestyksessä pitämiseen kaipaan myös edelleen parannusta. Toisaalta, voi olla ettei se tule onnistumaan, ennen kuin tekemiset vähenevät! Jos yhteen asiaan paneutuu täysillä, kun on pakko saada se pois päiväjärjestyksestä, niin pakostakin ne kymmenen muuta jäävät hunnigolle... Lupaan nyt sitten taas vain yrittää selvitä kaikesta! : -)

Jouluvalmistelut jäivät tänä vuonna todella vähäiselle, pikasiivous, muutama enkeli, tonttu ja kynttilä - sillä mentiin. Lahjat ostin parin päivän aikana; yksi iltapäivä yhdessä, toinen toisessa kaupungissa. Haahuilin liikkeestä toiseen etsiskellen tarpeellista tavaraa perheenjäsenille. Toisen päivän lopussa tunsin itseni suunnilleen zombieksi... Ikinä ennen en lahjoja noin ole ostanut ja toivottavasti en joudu ostamaankaan. Eiväthän lahjat tietenkään joulun pääasia ole, mutta jotakin pientä sitä haluaa kuitenkin läheisilleen antaa..

Syy kiireisiin on ollut mieletön opiskelu töiden ohessa. Siitä huolimatta toiveet siitä, että valmistuisin tänä keväänä, olen kyllä unohtanut... seuraava tavoite on ensi syksy, hyvissä ajoin ennen joulua! Joulupäivänä nukuin monen kuukauden univelkaa pois melkein koko päivän ja tänään jatkoin samaa rataa. En edes muista, milloin viimeksi olisin kömpinyt ylös puolilta päivin ja rojahtanut kohta uudelleen vaaka-asentoon...

Pyhien aikana ehdin selailla muutamia lehtiä ja kirjoja. Sisustukseen löytyi heti uusia ideoita ja koirien ja hevosten kanssa touhuamiseen myös...

Muisto

2009-12-15T23:30:00.006+02:00

Tänään olen ajatellut paljon Janni Petterssoniamme... siitä on kaksi vuotta...

***

kuulen äänen

ja näen hahmon

katson ikkunasta

tyhjää pihaa

katson joelle

ja metsään

oletko siellä

odottamassa

että tulen

ja haen sinut

kotiin

***

Aika kiitää...

2009-11-28T21:53:00.006+02:00

Kylläpä aikaa onkin vierähtänyt edellisestä postauksesta! Melkein kuukausi!! Bloggailu on tosiaan ollut paitsiossa, vaikka koneella on tullut kökötettyä erinäisiä tunteja. Se opiskelu... Olen saanut uusia lukijoitakin, mistä olen erittäin onskuna! : )

Ulkona on pimeää ja vettä on satanut, mutta tämä täällä ei valita :D inhoan lunta, jäätä ja pakkasta ja olen täysin tyytyväinen tähän syksyyn. Vettä tosin olisi voinut tulla hieman vähemmän, mutta hyvä näinkin. Sikaflunssaa ei onneksi ole täällä päin näkynyt, vaikka kauhulla sitä pelkäsin, kun muistissa on vieläkin se viimetalvinen sairastelu. Kaikki laukut ja taskut ovat pullollaan käsidesi-puteleita ja niitä on kyllä tullut käytettyäkin. Mahtaneeko jäädä ihan tavaksi.. Välillä tuntui, että media oikein lietsoi paniikkiin tällaisia heikkohermoisia, kun jokainen uutispätkä alkoi sikaf.-infolla. Toivottavasti tauti laantuu ja muita ei ilmaannu!

Jesse-kissaa jouduin käyttämään lääkärissä hammaskiven ja pahan ientulehduksen takia. Paljon ei lääkäri voinut nukuttamatta tehdä, sillä potilas ei ollut yhteistyöhaluinen. Nukutus kissalle 17v olisi ollut riski, jota en uskaltanut ottaa. Jesse söi antibioottikuurin, mikä ei tietenkään auta kuin tulehdukseen ..ja pelkään pahoin, että siihenkin vain tilapäisesti. Miten voi välttää hammaskiveä kissalla? Syövät kuivaruokaakin... Tiedän kyllä, että kissoille on olemassa hammasharjoja ja -tahnoja, mutta epäilen, että vanhat herrat saattaisivat hieman suivaantua, jos yrittäisinkään... Muuten ne kyllä nauttivat elämästä täysin siemauksin, viihtyvät enimmäkseen huoneessa, jossa on lattialämmitys. Se taitaakin olla joka kissan unelma :)

Heppailua on myös tullut harrastettua. Pihapiirissähän ovat pari vuotta kopsutelleet Tytön Herra V ja vieraileva tähti Rouva T. Kesällä Rouva T muutti omaan kotiinsa astutettavaksi ja tilalle tuli Rouva V. Nyt myös Rouva V on muuttanut takaisin kotiinsa ja Herra V:n kaveriksi saapui eläkepäiviään viettämään Vanhaherra L... monimutkaista... Alussa V ei aikonut hyväksyä samaa sukupuolta olevaa kaveria ja esitti kaikenlaisia orimaisia elkeitä. Vanhaherra rauhoitteli nuorempaansa ja siellä ne ovat sitten viihtyneet yhdessä, varmuuden vuoksi kuitenkin eri tarhoissa.

Olen näiden parin vuoden aikana talutellut hevosia tarhaan ja sisälle vaihtelevalla menestyksellä. Koskaan ne eivät ole karanneet, mutta välillä on hieman hirvittänyt... Ihan selvästi hevoset käyttävät myös tilaisuutta hyväkseen, kun huomaavat, että riimun päässä on joku epävarma yksilö. Nyt olen jo laittanut loimea selkään ja ottanut pois :D Ensimmäisellä kerralla, kun otin loimen Herra V:ltä, pudotin sen takajalkojen taakse, kun en uskaltanut sieltä mennä ropeloimaan remmejä auki... Seuraavalla kerralla kiskoin loimen pään kautta, kun en tajunnut, että kolmas rintaremmi aukeaa loimen ulkopuolelta.. Herra V seisoi kuin viilipytty molemmilla kerroilla. Tyttö ilmoitti sitten, että olen tehnyt jo kaiken mahdollisen, mistä hevonen voi hermostua ja voin lakata pelkäämästä! Sepäs olikin helpottavaa =0 No, enhän minä niitä varsinaisesti pelännyt ole! Olen vain puuhaillut niin paljon emolehmien kanssa, ja niissä on aina joku, joka huitoo jaloilla tai sarvilla, jos tilanne alkaa ahdistaa... Jatkan siis harjoittelua hevosten käsittelystä :)

Herra V.

Vanhaherra L.

Kuulumisia

2009-10-30T19:06:00.003+02:00

Syksy on kulunut kiireen merkeissä. Opiskelua enimmäkseen. Olen jo siinä vaiheessa, että lasken pisteitä himona! Monta kurssia on valmistunut, tosin monta on vielä edessäkin... Joka tapauksessa tunnelin päässä näkyy valoa :D Koska minulla on onni omistaa liikkuvainen kaveri, ei näyttöpäätteen ääressä voi koko aikaa istuksia, vaan on vääntäydyttävä muutaman kerran päivässä ulos. Tänä syksynä löysin lähistöltä ihanan metsätien, jossa ulkoilin Neiti Karvapään kanssa. Miten en ennen sinne ole osunutkaan? Vähän kyllä pelotti sudet, karhut ja muut möröt, mutta aurinko paistoi ja kaunis syksyinen luonto ihastutti.

Myös ikäviä asioita on tapahtunut. Jokasyksyinen vasikoiden vieroitus tietysti, sitä huutoa ja itkua puolin ja toisin... Ja muutama mamma lähti kohti viimeistä matkaa... Kaipaamaan jäin ihanaa, kaunista Opalea... Tulin jälleen siihen tulokseen, että olen täysin väärällä alalla. Pitäisi kasvattaa kukkia ja yrttejä...

Parit synttärit on vietetty. Neiti Karvapää täytti kuusi vuotta! Päivää vietettiin kakkukahvien, lahjojen ja runsaiden onnitteluiden kera. Kuusi vuotta sitten, pari päivää ennen joulua Neiti tuli taloon ja täytyy sanoa, että ohjelmaa on piisannut... Bouvier ei ole mikään sohvaperuna, eikä huomaamaton kaveri :D Voisi myös sanoa, että bouvier kasvattaa pinnaa ja opettaa olemaan välittämättä pikkuasioista. Suuri haaveni (mitä ei kyllä perheelle kannattaisi kovin julistaa..) onkin hankkia toinen samanlainen! Ainoa huolenaihe Neiti K:n suhteen on kyynären nivelrikko. Vaiva paljastui, kun neljä vuotta sitten käytin neitiä lonkka- ja kyynärnivelten kuvauksissa ja silmien peilauksessa. Joku sanoi silloin, että 6-vuotiaana voi olla jo pahoja ongelmia. Onneksi ei ainakaan vielä ole ollut! Pariin kertaan on syöty lääkettä, kun on ollut vähän oireita. Tulevaisuudessa täytyy ehkä syödä useammin, mutta kohtuullinen liikunta ja painonhallinta toivottavasti pitää kaverin kunnossa.

Omat synttärit olivat samalla viikolla. Vuosia ei halua ajatella... nehän tulevat ja menevät ...aina vain nopeammin ja nopeammin... Lahjoja sain minäkin ja kukkia... valkoisia tietysti :)

Aistihaaste

2009-10-17T11:29:00.006+03:00

Haasteeseen liittyen;

1. Laita tunnus blogiisi

2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt

3. Linkitä blogiin, josta sait tunnuksen

4. Listaa viisi aistia ja kerro, mitä ne merkitsevät sinulle

5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti

Sain oheisen haasteen Katilta Kiitos! :)

1. Ehkä kaikista tärkein aisti on näkö. Se tarkoittaa, että voin lukea ja kirjoittaa, nähdä syksyn lämpimät värit, talven valkoisen kirkkauden, kevään orastavan vihreän sekä kesäpäivänä ilman väreilevän meren yllä. Voin myös nähdä koirien kirmaavan metsässä, kissojen nukkuvan käpälät väpättäen, unta nähden. Voin nähdä hevosten kyhnyttävän toisiaan ja emojen hoitavan vastasyntynyttä vasikkaansa.

2. Tunto-aistin avulla voin kokea koirien pehmeän-karhean turkin ja kostean, viileän kirsun. Voin silittää kissojen silkkistä karvaa ja tuntea käsissäni hevosten karheat harjajouhet ja poskellani samettisen turvan ja lämpimän hengityksen. Keväällä, kun istutan jotain uutta, voin tuntea sormissani kostean mullan. Kesäisellä merenrannalla auringon lämmittämä hiekka jalkapohjien alla tuntuu taivaalliselta. Tunto-aisti on todella tärkeä!

3. Haju-aisti merkitsee myös paljon. Ensimmäisenä tulevat mieleen meren ja metsän tuoksu, sekä kevään tuoksu ja kypsyvien hedelmien tuoksu syksyllä. Tuoksukynttilöitä löytyy kotona joka huoneesta; vaniljaa, kookosta... niillä voi terapoida itseään. Kaikista tuoksuista ihanin on kuitenkin kissan tassunpohjien tuoksu, kuin lämmintä pehmeää nahkaa... Kauan sitten minulla oli afgaaninvinttikoira Rufus, joka oli ns. tuoksuafgaani. Kun Rufus oli erityisen tyytyväinen, ohimolla olevasta rauhasesta erittyi ihanan makeaa myskin tuoksua. Myös Janni Petterssonillamme oli sama ominaisuus, vaikka olikin aito monirotuinen. Neiti Karvapää tuoksuu erityisen miellyttävälle yleensä vain silloin, kun on vasta pesty...

4. Ilman kuulo-aistia ei voisi nauttia ensimmäisestä kuovin huudosta keväisellä pellolla tai joutsenten matalasta ääntelystä niiden valmistautuessa muuttomatkalle. Musiikin kuuntelu lepuuttaa hermoja tai antaa potkua siivoukseen.

5. Maku-aistista tulee ensimmäisenä ..ja ainoana mieleen suklaa :) Mikä voisikaan olla parempaa, kuin pehmeä, sopivan makea, pähkinäinen suklaa... tai jäätelö suklaakastikkeen kera... lämmin kaakao..

Heitän haasteen Inarille, Margelle, Sarille, Tirlittalle ja Kesäkukalle. Toivottavasti ottavat vastaan! Ihmisillä voi olla niin erilaisia aistielämyksiä...

Reippaana susirajalla

2009-10-02T05:54:00.008+03:00

Pakko uskoa, että kesä on tällä erää lopullisesti ohi. Eilen aamulla auton ikkunoista sai raaputtaa paksun kerroksen jäätä ja tiet olivat paikoitellen epämääräisen liukkaan näköisiä. Tällä hetkellä mittari näyttää -4 astetta! Siis MIINUS neljä!! HRRRR... nyt se alkaa... jotenkin on seuraavaan kevääseen ja kesään taas vain selvittävä.. =(

Sateenkaaria ja perhosia odotellessa tässä voi ihan hyvin opiskella... Ja sitä olenkin viime viikot ja päivät ahkerasti harrastanut. Lopultakin on iskenyt päälle hirmuinen taistelutahto ja valmistakin on jo tullut. Käsittämätöntä, miten voi kurssi jäädä jostakin pienestä suorituksesta roikkumaan!! Uusia kursseja on myös koko ajan menossa ja olen suorastaan ylittänyt itseni palauttamalla tehtävät ihan ajoissa! En voi lakata ihmettelemästä tarmoani :D ..toivon vain sen kestävän opiskelun loppuun saakka.

Nykyään luonnonvara-alan oppilaitoksiin täytyy kerätä kasveja, on koottava metsäkasvi- ja rikkakasviherbaario. Pidän kasveista ja tunnistan niitä uskomattoman määrän, mutta se kerääminen.... Eipä ole vaikea arvata kuka täällä syys-lokakuussa koluaa silmä kourassa metsiä ja pellonpientareita... Kesä meni niin pian ja mukavasti, että noin tylsään hommaan ei ollut aikaa. Muutamia kasveja sain vaivoin nyhdettyä, niistäkin joku unohtui auton penkille, joku kuistille... joku, joka oli jo päätynyt sanomalehden väliin, katosi kun kesävieras oli lukenut lehteä... mahtoiko hänkin kerätä kasveja..? Jonkin verran sain kasveja ihan oikeasti kerättyä ja hyvä kaveri on kiikuttanut niitä minulle myös. On ilmeisesti nähnyt tilanteen toivottomuuden... Joka tapauksessa metsäkasvikansio on luovutettu arvosteltavaksi ja rikkakasvit olen luvannut toimittaa ensi tiistaina. Viikon kuluttua ei siis toivottavasti tarvitse hätäillä, josko aamulla on lumi maassa.

Muutama viikko sitten oli paikallisessa sanomalehdessä uutinen kolmen suden laumasta, joka oli nähty kymmenen kilometrin päässä meidän pihastamme! Siis KYMMENEN!!! Se nyt ei susihukkaselle ole matka eikä mikään loikkia tänne! Meidän pihaamme! Ja navetan nurkalle! Muutenkin on kuulunut huhuja lähistöllä liikkuvista susista, yksi oli jopa nähty syömässä lampaan raatoa tien poskessa... Onhan noita susia tuntunut olevan ennenkin näillä main, mutta aina se tieto vain pysäyttää. Missä ihmeen korvessa tässä asutaan? Isompaan kaupunkiin on vajaan tunnin ajomatka ja se on vielä pohjoisempana kuin me.. En voi olla ajattelematta huhua, jonka mukaan eräs susi-mies olisi niitä näille nurkille rahdannut... Who knows...? En myöskään voi kamalasti ihmetellä, että eräällä paikkakunnalla muutama vuosi sitten oli pantasusi joutunut jokeen (toivottavasti kuitenkin valmiiksi kuolleena).. Sudet toki kuuluvat Suomen luontoon, mutta pysykööt korvessa, jossa eivät ole ihmisten ja kotieläinten vaarana.

Helsinki-reissulla oli puhetta pääkaupungissa riehuvista villi-pupuista. Ovat kamala riesa ihmisille. Toisaalta kyllä ymmärrän, ottaisi minuakin päähän jos lauma pikkupupuja kävisi tuhoamassa istutukseni ..toisaalta huvittaa koko hysteria. Hesalaisten ei ainakaan tarvitse pelätä pupujen syövän koiria tai ihmisiä. Ja minulle on turha tulla selittämään, että ei susi ihmisen päälle käy. En tosiaan jää tuolta kuulumisia kyselemään, jos lenkkipolulla kohdataan! Vaikka luotan Neiti Karvapäähän kuin kallioon, se taatusti puolustaa minua hädässä, on susi kuitenkin eri asia. Tilanne mahtaisi olla toisinpäin; minä hyökkäisin suden kimppuun, kun se yrittäisi syödä Neiti Karvapäätä ... ja miten siinäkin sitten kävisi... =O

Tunnari

2009-09-28T20:22:00.005+03:00

Sain muutama päivä sitten Katilta oheisen ihanan ranskalaisen tunnarin :) Kiitokset Katille!!!

Tunnarin mukana tuli tehtävä, jossa täytyy paljastaa viisi asiaa itsestä. Mitähän tässä vuoden aikana ei olisi vielä selvinnyt...

1. Tunnarin kuvaan liittyen tulee ensimmäisenä mieleen, että suuri haaveeni on oppia ranskan kieli ja matkustaa Provenceen. Eri oppilaitoksissa on tullut opiskeltua vain saksaa, englantia ja tietysti toista kotimaista.

2. Minulla on kaksi kutsumanimeä. Vanhemmat, veli ja muut lähisukulaiset kutsuvat minua varsinaisella etunimelläni, mies, lapset, kaverit ym. jälkimmäisellä etunimellä. Myös itse käytän jälkimmäistä. Ekaluokalla meitä oli kolme lähes samannimistä tyttöä ja sain "uuden" nimen.

3. Olen toivoton myöhästelijä! Olen myöhässä melkein aina ja joka paikasta... On suunnaton ihme, jos joskus ehdin ajoissa jonnekin! Inhoan itsessäni tätä ominaisuutta, mutta en voi sille mitään! Toisinaan, kun olen melkein ehtimäisilläni, varmasti tapahtuu jotain itsestäni riippumatonta ja taas myöhästyn...

4. Jos olen hankkimassa jotain teknistä laitetta, tutkin ennen ostopäätöstä kaikenmaailman testit ja raportit. Käyttöohjeita en sitten viitsi vilkaistakaan...

5. Olen aina pelännyt ahtaita paikkoja, pimeää, mörköjä... Vasta Neiti Karvapää on helpottanut oloani ainakin pimeän ja mörköjen suhteen :)

Kaikki, jotka lukevat tämän, saavat napata haasteen mukaan! Olisi mukava lukea paljastuksia... :)

Arvonnan tulos

2009-09-26T14:10:00.003+03:00

Tyttö toimi onnettarena ja kulhosta nousi lappu, jossa luki; MINSKU! Onneksi olkoon Minsku! :) Lähetäthän nimesi ja osoitteesi sähköpostiini jantiina@gmail.com niin pistän palkinnon tulemaan. Kiitokset kaikille osallistujille ja kiitokset myös mukavista sanoistanne! Vaikka blogia kirjoittaa tavallaan huvikseen, on tietysti aina mukava saada kommentteja ja huomata, että toisiakin kiinnostaa omat ajatukset ja puuhailut.

Syksy on edennyt ihanan lämpimien ja aurinkoisten säiden merkeissä. Välillä on vähän satanut tietenkin, mutta sehän kuuluu syksyyn. Opiskelu on edennyt myös, sain tehtyä hyväksiluku-anomuksia edellisistä opinnoistani ja muutamia numeroita niistä ilmestyi jo opintorekisteriini. Tehtäviä on myös valmistunut aika mukavasti. Voisi jopa sanoa, että tunnelin päässä näkyy hieman valoa :D Olen keksinyt itselleni houkuttimen kevääksi, niin että on pakko tehdä töitä sen eteen, että sitten on aikaa... "porkkanaa" en voi vielä paljastaa, mutta jotain USKOMATTOMAN IHANAA se on :D

Kati oli muistanut minua jälleen! Lämpimät kiitokset ison halauksen kera! :D Palaan asiaa huomenna tai alkuviikosta. Pitänee alkaa miettiä paljastettavia asioita... ;)

Blogi-rintamalla on muiden kiireiden vuoksi ollut aika hiljaista, mutta sitähän tämä on; silloin kirjoitellaan ja lueskellaan, kun aikaa on!

Arvonta

2009-09-20T15:34:00.004+03:00

Tämän kuun alussa blogini täytti vuoden, minkä kunniaksi päätin järjestää pienen arvonnan :) Palkintona on kuvassa olevat puuvillakankainen pieni pussukka, laventelin tuoksuinen ranskalainen saippua, puiset toilette- ja sauna-kyltit sekä pari pientä tuikkua. Kaikki tähän postaukseen perjantaihin 25.09. klo 19,00 mennessä kommenttinsa jättäneet osallistuvat. Arvonta suoritetaan viimeistään seuraavana päivänä.

Vuosi blogin kanssa on mennyt todella nopeasti! Niinhän ne vuodet kyllä tuppaavat aina menemään, ainakin jälkeenpäin ajateltuna... Ja monenlaista on vuoden aikana tapahtunutkin. Toiset asiat toistavat itseään vuodesta toiseen, toiset ovat ainutlaatuisia, iloisia tai surullisia... Aina ei kaikesta ehdi kirjoittaa, vaikka haluaisikin, kun on oma työ ja opiskelu ym. hoidettavana. Tämä on ollut kuitenkin mukava keino purkaa mieltään ja kommunikoida blogituttavien kanssa. Kirjoittaminen on ollut minulle aina hirmuisen tärkeää, joko päiväkirjan tai runojen muodossa. Joitakin kirjoituksia tulee luettua vuosienkin jälkeen, toiset taas on sulkenut "iäksi"...

Bloggailu kuitenkin näillä näkymin jatkuu, sen mukaan miten milloinkin ehtii. Kuten toisten blogien seuraaminenkin, mitä voisi kyllä harrastaa enemmänkin. Niin paljon mukavia ja innostavia blogeja näyttää olevan ja useista bloginpitäjistä on tullut kavereita, vaikka ei livenä ole heitä koskaan nähnytkään.

Syksyistä

2009-09-15T21:27:00.003+03:00

Kiireiset syystyöt painavat päälle niin, että tunnit vuorokaudessa eivät tahdo riittää. Viljat on puitu ja nyt paalataan olkia ja kuljetetaan niitä kotiin. Sateet haittasivat töitä välillä pahasti, sehän on jokasyksyinen riesa... Aikojen alussa, kun olimme vasta tulleet tilalle, ihmettelin pessimististä appiukkoa, joka kävi aina valittamasta säästä; milloin aurinko paistoi liian paljon, milloin vettä tuli liikaa... Mikään ei koskaan ollut sopivasti. Nyt huomaan itsekin yhtä lailla tarkkailevani säätä, aurinkoa ja sadetta pitäisi tulla sopivassa suhteessa ja oikeaan aikaan kumpaakin.. Niin se vain on tässä hommassa, kesän säistä riippuu niin paljon, karjan eväät kun on haalittava kasaan muutaman kesäkuukauden aikana.

Pari järkyttävän kylmää yötä on jo ollut. Perjantai-iltana alkoi viiletä uhkaavasti ja jouduin retuuttamaan lattiaremontista saakka ulkona olleet huonekasvit sisälle. Pirtti on nyt siis kunnossa, paitsi ne tapetit seinien yläosassa... ja katto... Sopivia tapetteja ei ole vielä löytynyt, en kyllä ole niitä kovin intensiivisesti etsinytkään. Kokemuksesta tiedän, että jos jotain etsin, ei sitä taatusti löydy! Sitten se vain jossakin vaiheessa kävelee vastaan kuin itsestään! Pirtin katto on toivottavasti ensi kesän heiniä... Katossa on nyt inhot levyt ja niiden takana ns. lomalaudoitus. Järkevämpää olisi tietysti ollut repiä ensin katto ja lattia, tapetoida sitten seinät ja viimeiseksi maalata lattia. Se olisi vaatinut koko kesän operaatiota, johon ei nyt ollut aikaa eikä voimavaroja... Joten tässä järjestyksessä nyt edetään.

Opinnot ovat myös alkaneet, viime viikolla oli jo tentti. Jokaiseen tenttiin suunnittelen lukevani kuukauden tai ainakin pari viikkoa, noin niinkuin pikkuhiljaa, joka päivä vähän... Kun aikaa on kuukausi, se on kamalan paljon ja en millään ehdi aloittaa, kun kaikkea muuta (mukavampaa..) on niin paljon... Kun aikaa on kaksi viikkoa, sekin on aika paljon ja sitä muutakin on edelleen paljon... Kun aikaa on viikko, alkaa jo hermostuttaa. Viikko ON vähän johonkin kamalaan tenttiin, johon on nivaska oppimisalustalta tulostettua matskua ja lisäksi kasa kirjoja... Jotenkin siinä vielä tuhraantuu muutama päivä, ennen kuin maltan istua aloilleni ja alkaa päntätä asioita päähäni. Sitten luen kolme vuorokautta putkeen, yötä-päivää, pää höyryten ja itseäni kiroten, kun en aloittanut aiemmin. Ensimmäisenä päivänä mikään ei tunnu jäävän mieleen, tieto valuu hukkaan, kuin vesi hanhen selästä... Hädissäni suunnittelen ilmoittavani opettajalle, että en voi tulla tenttiin, kun olen sairastunut, muuttanut maasta, kuollut... Toisena päivänä huomaan jo muistavani kaikenlaista ja kolmas päivä onkin jo supertehokas; kaikki lukemani tuntuu tallentuvan kovalevylle! Tenttiin mennessäni koko pää tuntuu olevan taas ihan sekaisin, hädin tuskin muistan oman nimeni.. Sitten kun saan paperin nenän eteen ja alan kirjoittaa vastauksia, muistan jopa sellaisia asioita, joita ensimmäisenä päivänä hatarasti vilkaisin! Ihmisen muisti on käsittämätön kapistus! Pakon edessä sieltä putkahtaa esille kaikkea, mitä ei tiennyt siellä olevankaan! Kun tentti on ohi, kiitän luojaani, että sain raahattua itseni paikalle. Tämä kun näyttää olevan ainoa keino valmistua joskus :)

Miehen sisko ilahdutti kauniilla kimpulla;

Loviisassa

2009-09-04T11:46:00.006+03:00

Viikko sitten oli Loviisassa Wanhassa Wara Parempi -tapahtuma. Viime syksynä kuulin koko asiasta, vaikka se oli jo muutamana vuonna ollut. Vuosi tässä odoteltiin ja nyt siellä sitten oltiin :) Ystävän kanssa ajelimme ensin Helsinkiin yöpymään ja seuraavana päivänä Loviisaan, myöhään iltapäivällä takaisin Helsinkiin ja sunnuntaina aamusta kotimatkalle.

Helsingin ilta- tai yöelämään ei huvittanut tutustua (taidamme olla jo umpi-maalaisia!), kuten tällä kertaa ei myöskään shoppailutarjontaan... Loviisan vanhat, ihanat puutalot ja niiden pienet, sievät pihapiirit valloittivat täysin. Kuin olisi satumaassa kulkenut! Ilma oli myös mitä parhain leppoisaan kiertelyyn kodista toiseen. Etsiskelin taloista tapetin mallia, joka sopisi oman pirtin seinään, mutta sitä ei kyllä löytynyt. Oma tyyli on nyt avaraa ja valoisaa, ja ennen aikaan niin Suomen, kuin Ruotsinkin tavallisissa kodeissa oli pienet tummasävyiset huoneet. Sitä oli paljolti Loviisassakin. Jostakin talosta löytyi kuitenkin myös vaaleaa kustavilaista tyyliä. Pienessä, tummin sävyin sisustetussa huoneessa on tietysti oma viehätyksensä, mutta luulen, että pitemmän päälle alkaisi ahdistaa...

Taloja oli remontoitu ja monissa homma oli vielä vaiheessa. Lopputuloksesta sai kuitenkin selvän kuvan. Huomiota kiinnitti huoneiden sisäkatot, jotka oli tehty leveistä lankuista, samanlaisista kuin lattiat! Pohjanmaalla vanhojen talojen katot on paneloitu tai tehty ns. lomalauta-systeemillä. Pihoissa oli mukulakivetyksiä, niin kuin pienen kotikaupunkini kaduissa ennen aikaan!

Voisin kuvitella asuvani eläkepäiviä Loviisan kaltaisessa kaupungissa ja juuri tuollaisella vanhalla puutalo-alueella. Siis sitten, kun ei olisi enää kaikenlaisia elikoita hoidettavana... (jos se nyt edes olisi niin kuin mahdollista...) Siellä köpöttelisin kapeita katuja kotia kohden, maalipurkki rollaattorin sarvessa heiluen. Jotain pientä puuhaa olisi tietysti koko ajan menossa... :D

Kotimatkalla kävimme Jyväskylässä Viherlandiassa, mikä on yhdenlainen paratiisi. Istutuksia, kasveja ja hirveästi kaikenlaista ostettavaa =D Ensimmäisen kierroksen sisällä teimme ihan ilman ostoskärryjä, sitten söimme valtavan ihanan aterian ja ostoskärryjen kera toiselle kierrokselle... Jotain tarttui mukaan, tuliaisiksi perheelle ja omaksi iloksi. Suurin anti niin Loviisasta, kuin Viherlandiastakin oli kuitenkin kaikki ne ideat, mitkä alkoivat muhia päässä. Kun on onni asua sata-vanhassa talossa, jonka nurkkiin on kertynyt kaikenlaista tavaraa, noista paikoista saa valtavasti ideoita siitä, miten niitä tavaroita voisi käyttää!

Kuka voisi vastustaa...;

Helsingissä ulkoilimme sen verran, että vierailimme eräällä veneellä (joka oli turvallisesti laiturissa!);

Viherlandiaa;

Autotallin seinälle hankin suloisen lintukodon;

Vielä elokuuta

2009-08-26T16:33:00.007+03:00

Ulkona alkaa olla herkullisia värejä, kypsyvien hedelmien ja marjojen tuoksuja. Ja päivät! Ne ovat yhtä aurinkoisia ja lämpimiä kuin kuukausi sitten! Illat puolestaan mystisen tummia ja viileitä, ihan sopivia kynttilöiden poltteluun ja rauhoittumiseen.

Kultapallon keltainen kukkameri peittää kaiken alleen ..taas ne jäivät tukematta... haitanneeko..;

Nauhusten kukat kurottelevat korkeuksiin:

Puutarhassa ja kasvihuoneessa on kaikenlaista naposteltavaa;

Nyt on toivottavasti hieman aikaa vuosi sitten virittelemälleni uudelle harrastukselle. Luulen, että se antaa enemmän kuin ajallisesti ottaa. Aina vain kaikenlainen puuhastelu eläinten kanssa vetää puoleensa... Mikäli asia olisi pelkästään minusta kiinni, täällä olisi luultavasti eräänlainen Nooan Arkki ;)

Poika seuraa isänsä jälkiä :D

Rantaloma loppui

2009-08-19T22:20:00.005+03:00

Varma merkki kesän kallistumisesta syksyyn, on mammojen, jälkikasvun ja isäsonnien kuskaaminen rantalaitumilta kotiin. Vajaan kahden kuukauden boheemi lehmänelämä, rantahietikolla lekottelu ja pusikoissa lymyileminen, päättyy. Ihmisille se merkitsee helpotusta, sillä eläimet ovat vihdoinkin kotona ja turvassa. Vaikka ne silminnähden nauttivat olostaan rannalla ja vaikka niitä käydään vähintään joka toinen päivä katsomassa ja vaikka lähistöllä asuu ihmisiä... kuitenkin niistä on jatkuva huoli. Ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla on mielessä eläinten vointi monen kilometrin päässä.

Mikään ei voita meren tuoksua kesäisenä päivänä, aaltojen kimallusta auringossa ja kosteaa rantahietikkoa;

Joku häiriköi kameran kanssa... vasemmalla lehmien uusi mies, Moses;

Rantahietikolla on kirmailtu;

Keskipäivän paahdetta voi paeta puiden siimekseen;

Myös muita vipeltäjiä löytyy;

Luonto koristelee ihmisen jättämiä jälkiä;

Ei hirveän innostunutta porukkaa kotiin lähdössä;

Yaffan Efiel on pian äitinsä kokoinen, maito kuitenkin maistuu kyytiä odotellessa;

Uusi vanha lattia

2009-08-11T21:43:00.008+03:00

Se alkoi viime viikolla maanantaina. Yli kaiken inhoamani muovimatto pirtin lattiasta lähti! Tai ei ihan kaikki vielä maanantaina, mutta lopulta kuitenkin...

Lähtötilanne;

Kaksi hurjaa naista (K. ja Jantiina) tarttui erinäisiin työvälineisiin ja aloitti urakan;

Tässä vaiheessa käväisi mielessä, josko liimaamme irti revityt palaset takaisin ja en ikinä enää puhu muovimatosta mitään...

Jatkoimme kuitenkin ja lopulta keksimme hyvän keinon; vasaralla taltta maton alle ja sitten väännettiin taltasta hiki hatussa;

Maton pohjaa jäi joihinkin kohtiin enemmän, joihinkin onneksi vähemmän. Petkele käyttöön ja taas lensi hiki...

Välillä lensi myös petkele...

Sitten hiottiin tai siis K. hioi... pienellä käsikäyttöisellä, sillä ensiksikin; en halunnut "uutta" lattiaa ja toiseksi; jos olisin vuokrannut koneen olisi pitänyt vuokrata myös koneen käyttäjä ja kolmanneksi; lattia oli naulattu päältä päin...

K. imuroi;

Jantiina vielä rapsuttaa;

Siinä se on, aito ja alkuperäinen, värinä tumma sinappi;

Näitä käytimme;

Jantiina maalaa;

...ja maalaa...

Lopputulos kahden maalikerroksen jälkeen :D

Olin irroitellut mattoa parista kohden ja mielestäni se oli ihan helppo nakki... Lautalattian päälle oli vedetty tasoite ja siihen muovimatto, joskus kolmekymmentä vuotta sitten. Tasoite rapisi melkein itsestään irti ja matto sen mukana.. Jo alkumetreillä kyllä havaitsimme ettei tainnut ihan niin helppo homma ollakaan... Petkeleet saimme tässä vaiheessa unohtaa ja tarttua talttaan ja vasaraan ja käyttää raakaa voimaa. Kolme ja puoli tuntia hikoiltuamme matto oli irti, noin suunnilleen... Sitten alkoi hitaampi vaihe; maton pohjan irroittaminen lattiasta! Ennenaikaan ovat käyttäneet superpaljon superliimaa, sillä hienon muovimaton on haluttu kestävän isältä pojalle ja luultavasti vielä parille seuraavallekin sukupolvelle.

Jossakin vaiheessa mietin tosissani, että onkohan minussa jokin vika! Helteisenä kesäpäivänä kuuluisi makoilla auringossa, lukea kirjaa ja syödä jäätelöä... Mutta ei! Täällä hikoilen kuin pieni porsas ja olen vielä houkutellut toisenkin samaan rääkkiin... Ajatus haihtui kuitenkin, kun matto alkoi irrota :) Kolmena päivänä revimme, raaputimme, hioimme ja hikoilimme. Neljäntenä oli siivouspäivä; katto, seinät, ikkunat ja tietysti lattia. Eikä siivous rajoittunut ko. huoneeseen, lattiassa ollut tasoite nousi pölynä ilmaan ja levisi kaikkialle, siitä huolimatta että oviaukot keittiöön oli peitetty vanhoilla pussilakanoilla.

Vihdoin perjantaina pääsin maalaamaan! Mikä nautinto olikaan sutia vaalean harmaata, melkein valkoista maalia (sävy Helmi)! :D Vaikka olen ihastunut Uula-tuotteen maaleihin, maalasin Teknoksen Teknofloor-maalilla, koska se on lattiaan sopivan kiiltävää.

Viikon verran maali saa kovettua ja sitten kalusteet voi raahata takaisin paikoilleen. Seuraava projekti on seinien yläosan tapetti... sehän on ihan hirveä! Ja mikä parasta, K. on lupautunut kaveriksi :D

Lomapäiviä

2009-08-06T23:37:00.004+03:00

Työntäyteisen, epämääräisen alkukesän jälkeen on riittänyt aurinkoa, hellettä ja mukavia asioita. Kun maalaistalossa kesä on kiireistä aikaa, ei pitkille lomamatkoille juurikaan ehdi. Lasten ollessa pieniä yritettiin aina kuitenkin jotain järjestää, mutta vuosi vuodelta huomaan tulevani yhä laiskemmaksi lähtemään kesällä yhtikäs minnekään. Päivän - parin reissut ovat ihan sopivia, ne eivät yleensä edes vaadi hirmuista organisointia. Toisaalta olen kyllä käynyt nukkumassa vuorokauden kestäneellä risteilyllä, kun olin valvonut lähtöä edeltävän yön ja järjestellyt asioita, niin että yleensä edes pääsin lähtemään. Ei ehkä kamalasti olisi muuten haitannut, mutta risteilyllä oli työhön liittyvää luennointia alansa gurun toimesta... ja meikäläinen torkkui suurimman osan ajasta. Eipä matkasta paljon muuta hyötyä ollut, kuin että palasin kohtalaisen levänneenä kotiin...

Eräänä lauantaina olin Tytön ja erään ystävän kanssa seuraamassa lännenratsastuskilpailua. Ratsukoiden työskentelyä oli mielenkiintoista seurata ja hevoset olivat aivan ihania! Tahtoo yhden inkkari-appaloosan ..ja hyvä olisi oppia ratsastamaankin...! :) Tässä kilpailulajissa matkitaan karjapaimenen työskentelyä, ratsastaja mm. avaa portteja hevosen selästä käsin. Hevosen on toimittava kuin ajatus, sillä oikeassa työskentelytilanteessa ratsastaja joutuu keskittymään täysin työhönsä. Esitys oli maneesissa, joten kuvista tuli vähän kehnoja.

Eräänä toisena päivänä ajelimme toisen ystävän kanssa ja kohtasimme Katin lampaat, harmi vain kun Kati itse oli töissä.. Tuon toffeeturkin olisimme napanneet mukaan, jos talonväkeä ei olisi ollut paikalla ;) Ja söpöjä olivat kyllä toisetkin, niin että olisimme voineet ottaa vaikka kaikki neljä! :)

Toisessa paikassa tapasimme hurmaavan heppa-vanhuksen, ja kaveri pääsi ratsastamaankin. Ikää herralla on 21 vuotta, mikä ei suomenhevoselle ole kummoinenkaan ikä, sillä ne voivat elää jopa yli 30-vuotiaiksi.

Poikkesimme myös taloon jossa näimme kaksi Sao Miguelin filaa eli Azorien karjakoiraa. En ole aikaisemmin nähnyt rotua livenä, sillä niitä on todella vähän Suomessa. Täytyy myöntää, että kunnioitusta herättävän näköisiä olivat! Ja kun isäntä vielä varoitti, ettei sormia kannata heilutella näkösällä, sillä koira voi napata kiinni... joku piti kädet lujasti taskuissa ..ja nyrkissä sielläkin! Mistä johtuen kuvat jäivät ottamatta... ;) Kaverini on suunnitellut karjakoiran hankkimista, sillä hyvin koulutettuna siitä olisi todella paljon apua. Eläinten siirrot sujuisivat vaivattomammin ja sonnikarsinaan voisi mennä turvallisin mielin, kun koira pitäisi eläimet loitolla. Itse en innostunut kyseisen rodun hankkimisesta, koska tiedän omat rajalliset taitoni koiran kouluttamisessa... ja haluan myös pitää kaikki kymmenen sormeani ;)

Puutarhassa tapahtuu

2009-08-01T11:40:00.003+03:00

Olen ihan onskuna siitä, että aikataulu on lopultakin antanut myöten puuhastella pihapiirissä! :) Keskeneräistä pergolaa on kunnostettu (esittelen sitä, kunhan on saatu hieman enemmän aikaan) ja hyötypuutarhassa on edistytty myös. Ystävän kanssa siistittiin omena- ja kirsikkapuiden, sekä marjapensaiden juuristo-alue, paikalle levitettiin sanomalehdet, jotka kasteltiin ja niiden päälle kipattiin haketta. Rikkaruohoista ei nyt pitäisi olla vaaraa muutamaan vuoteen. Kun hake tummuu ajan myötä, se on ihan hyvän näköinen kate, eikä tuo nyt niin kamala ole tuollaisenaankaan ..ainakin huomattavasti parempi kuin rehottavat rikkaruohot ;) Sanomalehdet ovat tässä vaiheessa ilmaisia ja tulevat hyötykäytetyksi, ja kun itsellä on hakelämmitys, myös hake on melkein ilmaista :)

Suunnilleen samalla tavalla olen perustanut kukkapenkin. Nurmikon päälle paksu kerros sanomalehtiä ja siihen multa, johon kasvit istutetaan. Sanomalehti on hyvä "juurimatto", sillä näin perustetun kukkapenkin alle rikkaruohot maatuvat täysin. Menetelmä on myös helppo, ei tarvitse kaivaa nurmikerrosta pois ja lisäksi kasvit viihtyvät kohopenkissä. Kokemukseni ihan oikeista juurimatoista ei kamalan hyvä ole. Lienevätkö sitten olleet jotain sekundaa ko. juurimatot, sillä alta aikayksikön rikkaruohot tunkivat esiin..

Ystävä levittää sanomalehtiä kirsikkapuun juurille;

Mitään ei tapahdu ilman puutarhurin pikku apulaisia;

Hake märkien lehtien päälle;

"Jaahas, että tällaista..";

Nyt se on sitten ohi...

2009-07-21T22:13:00.004+03:00

..poikima-aika nimittäin, sillä toissayönä klo 3.25 Verbena pyöräytti pojan maailmaan! :D Viimeinkin tämä kaikkien aikojen pisin poikima-rumba on päättynyt kestettyään kokonaista NELJÄ kuukautta!!! Jakson pitäisi kaikkien ohjekirjojen mukaan kestää 6 - 8 VIIKKOA! Nämä mammat eivät ole ilmeisesti opuksia lukeneet ja poikivat miten tahtoivat... Tietysti sonnit olisi pitänyt ottaa karjasta pois parin kuukauden astutuskauden jälkeen, mutta tosi monta mammaa olisi jäänyt poikimatta. Ja sääntöjen mukaan ne olisi pitänyt lähettää viimeiselle matkalle teurastamoon. Sonnipojat ovat ennenkin olleet laitumella pidempään kuin kaksi kuukautta, mutta poikimiset ovat kuitenkin tapahtuneet kohtuu-ajassa. Viime kesä oli aika sateinen ja laumoissa nuoria poikia astumassa, ne ovat selkeästi vaikuttaneet asiaan.

Toissayö oli muutenkin työntäyteinen, sillä heppa V sai illalla ähkyn! Ensimmäisen eläissään, vaikka on jo 14v vanha! Hepat joutuivat olemaan muutamia päiviä tarhassa ja muutaman tunnin jokirantalaitumella olo ei sopinut! Tytön hätäinen viesti yhdentoista aikaan illalla sai minutkin ulos ja kahteen saakka pelastimme kaveria. Vichy, öljy ja taluttaminen eivät auttaneet, oli pakko soittaa eläinlääkäri apuun. Rauhoittavat ja rentouttavat pistokset helpottivat ja aamulla V veti heinää niin kuin ennenkin! :)

Heppa-episodin jälkeen menin käymään navetalla ja Verbena siellä aloitteli poikimista. Kello oli jälleen kerran maagiset neljä aamuyöstä, kun pääsin nukkumaan! Miten voi ollakaan, että lukemattomia öitä tämän kevään ja kesän aikana olen kömpinyt juuri tuohon kellonaikaan nukkumaan..

Nyt saan seuraavat kahdeksan kuukautta nukkua yöni (toivottavasti!) aamuun saakka! :D Eikä kukaan kysele toisilta; oletko käynyt / kävitkö navetalla? tuletko navetalta? menetkö navetalle? tai; miten poikiminen meni? pitikö auttaa? oletko nähnyt vasikan syömässä - ihanko varmasti söi? Ei myöskään tarvitse juottaa tuttipullolla vastenhankoista vasikkaa tai laittaa sitä vastenhankoiselle mammalle syömään... Itse asiassa en halua seuraavaan kahdeksaan kuukauteen kuulla sanoja; poikia, ternimaito, sulattaa, lämmittää, juottaa!!

Nyt haluan tehdä kaikkea kivaa! Kaivella puutarhassa, maalata keittiön kaappien ovet, repiä erään inhon muovimaton lattiasta ja maalata sen alla olevat laudat, siivota, puunata ja järjestellä ..ja opiskella, mikä nyt ei aina kamalan kivaa ole - mutta välttämätöntä, mikäli aion joskus valmistua!

Tänään satoi vettä koko päivän, mutta maailma oli kaunis ja ihana! Olisin voinut istua vanhassa korituolissani ja nuuhkia piparminttua, salviaa ja timjamia, mutta en sitten ehtinyt. Huomenna sen teen, ihan varmasti! :)

Rätei, lumpui... ja kauniita kukkia

2009-07-19T11:55:00.006+03:00

Huristelimme eilen hyvän ystävän kanssa pienelle puutarharetkelle. Vierailukohteena oli lähipaikkakunnan yksityinen jokivarsipuutarha, jossa oli avoimet ovet. Pieni joki tarjoaa suotuisan pienilmaston kasveille ja myös kasteluvesi on lähellä. Tämä puutarha on esittelyssä Kotipuutarha -lehden numerossa 9/2009.

Vanhan rakennuksen seinustalla on asetelma, lyhdyn alla piikkilankaa kerälle kierrettynä;

Tällaisessa huussissa kelpaa istuskella;

Puutarha rajoittuu luonnontilaan, vanha kulunut harmaa on ihastuttavaa;

Kuva voisi olla vaikka Provencesta..;

Olen pitkin viikkoa siivonnut vaatehuonetta. Viskoin parvekkeen kautta kaiken pihalle, lajittelin, tuuletin, pesin... Osa kirppikselle, osa tuttavalle matonkuteisiin, osan leikkasin raivoisasti (ennen kuin tulen katumapäälle..) pajalle rätiksi... Kaikesta huolimatta luvattoman paljon tavaraa jäi säilytykseen edelleen! Tomerana aloitin homman ja tavoitteena oli saada ainakin puolet roinasta pois. Aluksi se menikin hyvin; kirppikselle, matonkuteisiin, kirppikselle, jää, kirppikselle, kirppikselle, matonkuteisiin... Jossakin vaiheessa alkoi löytyä; IHANA paita, jonka olemassaoloa en ollut enää muistanut = JÄÄ, housut, jotka melkein sopivat (ehkä lihon vähän) = JÄÄ, pusero, jota Nuorempi Poika piti kesällä 1991 = JÄÄ, hame, jota käytin eräällä ikimuistoisella matkalla = JÄÄ... Siinä sitä oltiin, tunne voitti järjen!

Veli aina ystävällisesti toteaa minun olevan materialisti. Keskustelemme siitä joskus kiivaaseenkin sävyyn, sillä en missään nimessä allekirjoita väitettä. Eihän se ole materialismia, jos säilyttää kaikkea tunnesyistä tai "kaiken varalta"! En tietoisesti haali tavaraa, entiset vain jäävät meille asumaan, kun uutta tulee tilalle. Ja sitä paitsi kamalan usein en edes uutta vaatetta hanki, pelkästään tositarpeeseen.

Lasten vaatteita löytyi siististi laatikkoon pakattuna, oli farkkua, paitaa ja ne kuuluisat samettihousut.. yhdet vain..?! Ennen ompelin lähes kaikki lasten vaatteet itse, koulun joulujuhliin tein useana vuonna Pojille samettihousut. Jokaista housua käytettiin vain kaksi kertaa, ensimmäisenä vuonna ne olivat Vanhemmalla Pojalla ja seuraavana vuonna Nuoremmalla Pojalla. Viimeisinä samettihousu-vuosina alkoi kuulua napinaa, kumpikaan ei olisi halunnut niitä enää käyttää... Nämä historialliset kappaleet, jotka nyt löysin, olivat erään joulun alla viimeistä kertaa käytössä Nuoremmalla Pojalla. Kun Poika veti housuja jalkaan, hän huokaisi alistuneena "vieläkö näitä löytyy..." Sen jälkeen en niitä enää ommellut. Lapsiraukat! Mitä traumoja olenkaan saanut aikaan..? Eivät luultavasti ikinä käytä samettihousuja.. tai liiviä.. Se on kuulemma toinen fobian aiheuttanut vaatekappale!

Muistan kyllä ne tahtojen taistot, kun piti pukeutua juhliin. Pojat olisivat halunneet lähteä farkuissa ja tavallisissa paidoissa. En tietenkään pakottanut heitä mihinkään, olin ovela ja laitoin esille kaksi vaihtoehtoa; toinen yliampuvan karsea ja toinen juuri se, mihin pitikin pukeutua... Johonkin ikävuoteen saakka menetelmä tehosi, sen jälkeen pukeutuminen vaati huomattavasti enemmän aikaa... Joka tapauksessa pakkasin samettihousut takaisin odottamaan uusia käyttäjiä ja luultavasti niitä löytyy ullakolta muutamat kappaleet lisää!

Valvonta

2009-07-16T17:10:00.003+03:00

Niin se sitten napsahti pitkästä aikaa kohdalle... peltoalavalvonta! Maanantaina ilmoittivat, että keskiviikkona tulevat. Aiemmin ovat tulleet jo seuraavana päivänä! Järjestelläpä siinä sitten aikataulut uusiksi... ihan sama mitä olet suunnitellut, niin ei kun pöydän ääreen lippujen ja lappujen kanssa tuntikausiksi... Maastokierroksilla ei ole pakko olla mukana, mutta tokihan siellä mieluusti on kuulemassa, mikä on "tuomio".. Tiistaina illansuussa ehdin katselemaan tarvittavia papereita kasaan ja aamuneljään istuin kauhusta kankeana tarkistamassa kaikkea; viljelysuunnitelmaa, maanäytetuloksia, lohkokohtaista kirjanpitoa, perinnebiotoopin hoitopäiväkirjaa, valumavesien käsittelyn hoitopäiväkirjaa, maatilan luonnon monimuotoisuuskartoitusta... Jäkimmäisessä kirjataan ylös ja karttaan merkitään kaikki vanhat ladot ja käkkärämännyt, "kivikasat" ja muut kummalliset kohteet.. Ihan jees sinänsä, kannatan kaikenlaisen vanhan säilyttämistä, mutta HERRANJESTAS sentään! Moinen kartoitus on kuulemani mukaan aiheuttanut sitä, että maajussit repivät harvinaisia juttuja hajalleen, kun pelkäävät että niitä pitää säilyttää ja suojella maailman tappiin, kun ne kerran on johonkin ylös kirjattu. Joka tapauksessa tämän lapun puuttuminen aiheuttaa viiden prosentin leikkauksen ympäristötukeen. Pakkohan siinä sitten on vain yrittää kaivella kaikki vähänkin originaalilta kalskahtavat jutut ja raapustaa paperille.

Vaikka tarkistin kaiken sataan kertaan, enkä löytänyt puutteita, niin kuitenkin mahanpohjassa kaihersi inhottava tunne siitä, että jotain on pielessä, enemmän tai vähemmän... ja sitten tulee SANKTIO! Sana, joka saa sydämen jyskyttämään ja mahan sekaisin... Melkein pahempi kuin "nurkan taa ja kuula kalloon"...

Aamulla peittelin meikkivoiteella rankan yön jälkiä silmien alusissa ja iloisesti hymyillen otin yhdeksän aikaan valvojat vastaan. He olivat myös iloisia ja ystävällisiä... Eu-aikojen alussa tuntui joskus, että Gestapo saapui, kun tarkastajat karauttivat paikalle tummat lasit silmillä ja naama peruslukemilla. Aikoivat ilmeisesti puristaa meistä rikollisista ja huijareista totuuden irti... Niihin aikoihin muistan lehtien palstoilla olleen juttua maajussista, joka uhkaili tarkastajia aseen kanssa, mitä en oikeastaan hirveästi ihmetellyt... Valvojien asenteen muutoksesta olen päätellyt, että heidän koulutuksessaan panostetaan nykyään kenties myös asiakaspalveluun.

Toinen valvojista jopa tunnisti Neiti Karvapään bouvieriksi! Olin hieman ihmeissäni, sillä rotu ei kamalan yleinen ole, eikä Neidin trimmikään tällä hetkellä ihan kohdillaan. Täytyy myöntää, että mielessä käväisi ajatus "asiakasrekisteristä", jossa lukee; "Tilalla koira, BOUVIER, MUISTA KOMMENTOIDA! EMÄNTÄ TYKKÄÄ"... Taidan olla hieman skeptinen... ;)

Eilisen iltapäivän ja tämän päivän valvojat kiertelivät peltolohkoja. Vanhempi Poika oli eilen mukana joissakin kohteissa ja minä tänään aamupäivällä rantalaitumella. Lähes kaikki tuntui näillä näkymin olevan kunnossa. Ainoastaan erään ison ojan varren suojakaista oli osalta matkaa liian kapea, nähtäväksi nyt sitten jää mikä rangaistus siitäkin tulee... =O Ja pinta-aloja aikoivat laskea toimistotyönä... niitä samoja, joita on digitoitu, mitattu ja laskettu näiden vuosien aikana jo noin kuusisataa kertaa... Olemme siis edelleen kauhusta kankeana.. =O =O =O =O

Kaikesta huolimatta pihalla on puuhasteltu ja tulosta saatu aikaan! Mutta vieläkin siellä on järjetön määrä hommaa! Alan jo epäillä, että kaiken kuntoon saattamisessa menee talveen saakka...

Jasmike aloittelee kukintaansa, lumipalloheidet lopettelevat;

Poimulehti on erittäin kaunis;

Puutarhurin pikku apulaisella on multaa nenän päällä;

Kesää ja kirjoja

2009-07-11T00:04:00.006+03:00

Lämpimät ilmat palasivat parin viikon viileän kauden jälkeen! :D Vettä on myös satanut tällä viikolla, ja tarpeeseen on tullut sekin. Nyt saisi vain paistaa, niin että kaikki (rikkaruohoja lukuunottamatta!) pihassa ja pellolla kasvaisi kohisten. Pihapiiri on siistiytynyt tämän viikon aikana reippaan apulaisen voimin. Ensi viikolla toivottavasti saadaan urakka valmiiksi.

Opiskelu on myös edistynyt hieman, sain tehtyä englannin kurssista puuttuneet neljä tehtävää. Tietysti nekin piti vääntää erään yön hiljaisina tunteina. Ja nimenomaan viimeisenä yönä ennen dead linea. Viimeinen tehtävä oli sama kuin ruotsin kurssilla oli ollut ja ajattelin päästä helpolla vain kääntämällä ruotsista englanniksi. Se kyllä osoittautui yllättävän vaikeaksi. Kielet menivät koko ajan sekaisin ja yksinkertaisiakin sanoja piti katsoa kirjasta... Viimein klo 4.39 lähetin tehtävät opettajalle ja toivoin parasta. Englannin opettaja vaihtuu syksyllä ja en uskaltanut ottaa riskiä, että uusi opettaja alkaisi tonkia läsnäoloani tunneilla... kuten kävi ruotsin kurssin kanssa. Kaikki oli jo suoritettu, mutta uusi ope huomasi, etten ole juurikaan ollut paikalla. Ei auttanut muu, kuin istua töröttää tunnit... kyllähän söi naista...

Hiljaa mielessäni olen suunnitellut, että saisin tämän vaihtelevasti edistyneen opiskeluni suoritettua loppuun ensi kevääseen mennessä. Olen kuluttanut saman oppilaitoksen käytäviä jo niin kauan, että osa siellä varmaan luulee minun kuuluvan henkilökuntaan. Ihme kun eivät ole alkaneet maksaa palkkaa!

Viikko sitten aloin lukea Stieg Larssonin kirjaa ja nyt se on sitten luettu - lukuunottamatta niitä kohtia, jotka hyppäsin yli... en halua lukea yksityiskohtaista selostusta siitä, mitä joku mielipuoli tekee toiselle ihmiselle tai eläimelle... Taidan palata turvalliseen Agatha Christieen, jonka kirjoissa murhataan yksinkertaisesti ja siististi... Lukemani kirja ja vilkas mielikuvitukseni saivat aikaan sen, että Neiti K pääsi jälleen mukaan rantalaidunkäynneille. Henkivartija on tarpeen pusikoissa vaanivan Hullun Hiipparin varalta!

Koska sisustuskirjoja ei ole soveliasta unohtaa kesälläkään, tilasin vinkin perusteella ihanan Anna Örnbergin "Ljust och lantligt" -kirjan. Hän on kirjoittanut muitakin mielenkiintoisia kirjoja, joita pitänee jossakin vaiheessa hankkia! Aika ylimalkaan sisustuskirjat ja -lehdet tulee kyllä kesän aikana luettua. Puutarhalehdistäkin olisi suurempi hyöty, jos niihin paneutuisi talven aikana ja laatisi valmiit suunnitelmat kesää varten. Lumen ja jään keskellä on vain niin vaikea kuvitella kesän vehreyttä...

Kesä kiitää

2009-07-04T15:44:00.008+03:00

Kesä kuluu hirmuista vauhtia, oli lämmin tai kylmä, vapaata tai työtä. Heinäkuu vaihtui ihan huomaamatta, eikä kannata edes mainita, miten tämä täällä yönsä viettää... edelleenkin :( Olen alkanut pelätä, että takapuoleeni kasvaa häntä ja päähäni sarvet... Itse asiassa ihan kuin pienet nystyrät tuntuisivat jo otsassa ihon alla... Olen varma siitäkin, että näen ensi kevääseen saakka painajaista lehmän takapuolesta ja ternimaidon sulattamisesta + lämmittämisestä... siis siihen saakka, kunnes SE jälleen alkaa! Neiti Karvapää seuraa jokaiselle navetta-keikalle ja jää ulkopuolelle vartioimaan, on luultavasti raukka menettänyt jo toivonsa oikeasta lenkkeilystä. Rantalaitumille en ole nyt ottanut Neitiä ollenkaan mukaan, sillä viime kesänä se sai sieltä ns. hot-spot-ihottuman nahkaansa. Ihottuman lisäksi rantapusikoissa vaanii miljardi punkkia, joista en vielä pari vuotta sitten tiennyt mitään... Tänä kesänä Mister Duracellin korvan juuresta on kierretty jo kaksi punkkia irti, punkinesto-aineesta huolimatta! Neiti K:n punkkisyyni on miltei ylivoimaista, noissa karvoissa voi piileksiä vaikka kokonainen armeija ötököitä!

Eilen poiki Paola ja lapsi ei osannut mennä syömään, eikä äiti suvainnut apua. Paolalle siis köysi päähän ja seinään kiinni. Toinen köysi toiseen takasorkkaan, se kun heilui kovaa ja korkealla, ja köyden toinen pää karsina-aitaan. Minulla oli pullossa 2 litraa lämmintä terniä, jolla sain poikalapsen hiffaamaan jutun juonen. Yksi piti Paolan hännästä kiinni, sillä se oli ainoa kohta jota kyseinen mamma pystyi viuhuttamaan - ainakin alussa uskoimme niin. Toinen työnsi huonosyöntistä lasta utareita kohden ja minä toimin viimeisenä välikätenä. Sen verran vielä mamman sorkka kuitenkin nousi, että se tempaisi minua koipeen... pääsihän siinä liuta ärräpäitä ja ilmoitin myös suureen ääneen, mitä mieltä olen tästä emolehmätuotannosta... Taisinpa samaan syssyyn julistaa, että tulevana syksynä joka-ikinen sorkallinen tässä huushollissa saa luvan köpötellä teurastamon autoon...

Onneksi nuo tilanteet menevät yhtä pian kuin tulevatkin! Vähän kun höyryjä välillä päästelee, niin helpottaa.. Koipeenkin tuli vain mojova mustelma ja Paolan poika söi aamulla emoltaan muina miehinä! :)

Lämmintä oli pari viikkoa putkeen ja retuutin toimistoni ulos aurinkoon, jossa saatoin töiden lomassa grillata nahkaani mielin määrin. Olen onneksi siunattu hipiällä, joka ei pala koskaan. Nyt olen siis aika ruskea :) Sen verran olen antanut kasvihuoneilmiön vuoksi myönnytystä, että käytän nykyään suojakertoimella varustettua aurinkovoidetta. Ilmat viilenivät pari päivää sitten, bikinit on nyt nakattu nurkkaan ja fleecet ja villasukat kaivettu taas esille. Oletan, että helteet kuitenkin palaavat vielä tänä kesänä!

Kun akuutimmat toimistotehtävät on nyt tehty, kaivoin tänään esille Stieg Larssonin kirjan Miehet jotka vihaavat naisia. Ei aavistustakaan, minkälaisesta kirjasta on kyse... Se on pääasia, että kirja on dekkari, sillä ne kuuluvat kesään yhtä lailla kuin aurinko tai jäätelö! Kirja on trilogian ensimmäinen ja on saanut ainakin Lasiavain-palkinnon vuonna 2006, kaksi vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Omistan myös muut Larssonin kirjat, joista viimeisin taisi ilmestyä vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Tämä päivä on mennyt aika laiskasti. Harmittaa suunnattomasti, kun en lähtenyt Veljen ja hänen Vaimonsa mukaan erääseen lähipaikkakunnan tapahtumaan, jossa olisi ollut lupaavalta kuulostava "rompetori"! Voin kuvitella mitä hienoja löytöjä sieltä olisi voinut tehdä... Eilen olin vain niin poikki ja pökerryksissä, että peruin lähtöni. Jospa sitten ensi kesänä.. Ensi viikolla on kuitenkin tarkoitus tarttua taas pihahommiin ja laittaa "kaikki kerralla kuntoon"... Toivottavasti se ei jää vain haaveeksi!

Olematon juhannus

2009-06-22T23:02:00.005+03:00

Olen jo vuosia ollut sitä mieltä, että juhannus pitäisi siirtää heinäkuulle! Kuka sitä tässä vaiheessa ehtii juhlimaan? Ei ainakaan täällä kukaan... Täällä nimittäin kytätään poikimattomia mammoja, kuskataan jo poikineita rantalaitumille ja valmistaudutaan rehun tekoon. Ei mitään havaintoa siististä pihapiiristä ja koivuista porraspielissä... ei puhtaaksi puunatusta kodista ja herkkuja notkuvasta pöydästä... Ainoa toive vain, ettei kukaan hoksaisi piipahtaa kylään... eikäpä vieraita kyllä näkynytkään, luultavasti tietävät meikäläisten juhannuksen..

Juhannuksena ei kyllä yleensä poikimattomia enää ole. Tämän vuotinen poikima-ajan pituus alkaa olla jo biologinen mahdottomuus... maailmanennätys ehkä!? Tai sitten mammat ovat viime syksynä hiippailleet salaa sonnipoikien luo hurvittelemaan...!? Mahdanko vielä syyskuussa kulkea navetalla öisin? Tai tammikuussa? Toki tähän päivärytmiin on jo aika hyvin tottunut. Jos se olisi ympärivuotista, se olisikin sitten ihan normaalia...

Eläinten siirrot laitumille sujuivat hyvin. Etukäteen piti jakaa porukat ryhmiin, ketkä menevät minnekin laitumelle ja mikä sonni mihinkin ryhmään. Kotilaitumille menevät ovat vielä sisällä ja tietysti ne muutama poikimaton... Häntien siistiminen on myös vakiintunut laitumelle laskuun liittyvä juttu. Tänä vuonna minä otin sen tehtäväkseni ja jahtasin sakset kourassa mammoja pitkin karsinoita. Kaikki eivät hommasta pidä, toiset taas eivät korvaansa lotkauta, kun häntäkiehkuroita parturoidaan lyhyemmiksi.

Eläimet viettävät kesäänsä rantalaitumilla elokuun puoleenväliin saakka, toivon mukaan kiltisti ja karkailematta. Tulevat siellä kantaviksi ja poikivat kahden kuukauden kuluessa ensi keväänä!!! Me ihmiset kuljemme vahtimassa, että näin tapahtuu... siis ainakin sitä, että eivät karkaile.. Kun porukat elokuussa kuskataan takaisin kotiin, saavat ne viettää vielä kotilaitumilla leppoisia päiviä. Syyskuun puolessavälissä onkin sitten vuorossa itku ja hammasten kiristys, kun lapset vieroitetaan emoiltaan. Siinä huudetaan puolin ja toisin omiensa perään monta päivää. Mutta kauniina kesäpäivinä ei tulevia kannata murehtia.

Sen verran "vietin" juhannusta, että riehuin kahtena päivänä pihalla. Leikkasin nurmikkoa ja siistin puiden ja pensaiden ympäryksiä ym. sain jopa tomaatit ja kurkut istutettua kasvihuoneeseen. Jos jatkaisin samaa rataa viikon-pari putkeen, niin luulen että pihapiiri olisi aika hyvässä kuosissa. Haave siitä, että juhannukseksi olisin saanut erään puretun rakennuksen kohdan kuntoon, ei toteutunut... Rikkaruohoista osittain peratut multakasat tönöttävät edelleen samalla mallilla.

Jos voisin kloonata itseni, niin johan alkaisi tapahtua. Toinen minäni voisi vaikka köllöttää auringossa ja lukea kirjaa, kun toinen raataisi puutarhassa! Osia voisi vaihtaa parin päivän välein tai vaikka kesken päivän. Eiköhän sitä olisi itsensä kanssa aika yksimielinenkin, eikä edes tarvitsisi neuvoa mitään, kun molemmat tietäisivät mitä pitää tehdä!

Tulihan se kesä!

2009-06-10T15:42:00.004+03:00

Pari yötä sitten oli pakkasta ja auton tuulilasissakin jäätä! Ja nyt on ihan oikea kesä!! Kun on lämmintä ja aurinko paistaa, hymyilee koko maailma! Toivottavasti tämä on jo pysyvää ainakin parin seuraavan kuukauden ajan.

Puutarhapuolella on tapahtunut edistystä. Vuosi sitten keväällä puretun rakennuksen paikalle sain heti purkutyön jälkeen monta kauhallista multaa ja siihen oli tarkoitus istuttaa "jotain"... Se "jotain" ei kesän aikana oikein selkiytynyt ja kutsumattomat vieraat valtasivat alan. Loppukesästä siinä rehotti melkoinen lajitelma rikkaruohoja. Perkasin paikan ja istutin muutaman ruusuntaimen entisen kanalan kohdalle. Muu osa jäi edelleen oman onnensa varaan. Arvata saattaa minkä näköinen viidakko siinä vielä viime viikolla oli! Mutta nyt paikka on melkein kokonaan puhdistettu. Olen vääntänyt talikolla ja repinyt rönsyleinikkiä, ohdaketta, nokkosta, voikukkaa... Ja jo on kumma, jos tämä läntti vielä pääsee ruohottumaan!! Ennen juhannusta istutan siihen taimet ja katan sen niin etteivät rikkaruohot siihen enää ikinä luikertele!! Muutenkin olen vannonut istuttavani tämän kesän aikana kaikki ne taimet, jotka ovat viettäneet talvensa kellarissa... mikä yhden, mikä useamman... Minut kielestä hirtettäköön, jos vielä jonkun taimen joudun ensi syksynä kellariin kiikuttamaan!

Ajatus hiekkaviljelystä kasvimaa-puolella on kiehtonut monta vuotta. Ajatus ei vain ole yltänyt toteutusasteelle... Nyt on vakaa aikomus saada naputeltua vanhoista lankuista kehikko ja siihen raekooltaan 0-10 mm hiekkaa / soraa n. 50-60 cm:n kerros. Hiekkapenkkiin eivät rikkaruohot pesi ainakaan moneen vuoteen ja se parantaa tällaisen boheemin viljelijän mahdollisuuksia saada kesän aikana muutama salaatinlehti tai porkkana. Vuosiin en ole kylvänyt kasvimaalle yhtään mitään, itse asiassa minulla ei ole edes ollut kasvimaata. Aikaisemmin äiti tai joku muu oli kitkemässä ja sain kerätä ihan mukavia satoja. Jossakin vaiheessa kitkijät kaikkosivat, ja kun menin heinäkuussa etsiskelemään herneitäni ja porkkanarivejäni, löysin vain jauhosavikkaa, valvattia ja juolaheinää. Hiekkaviljeltyjä kasveja lannoitetaan ruohosilpulla tai esim. nokkosvedellä. Ruohosilpun on oltava todella hienoa, että ravinteet irtoavat siitä ja se täytyy kastella heti levityksen jälkeen.

Nyt on siis tiedossa timpurintöitä ja puutarhahommia! Pakkohan ne on toteuttaa, kun on tänne tullut asiasta lörpöteltyä...

Pionit kukkivat...

Hepat pääsivät jo kesälaitumille..

Tv-kaappi

2009-06-05T12:32:00.013+03:00

Täällä samat hässäkät jatkuvat... VIELÄKIN... HUOH! HUOH! HUOH!...ei jaksaisi enää YHTÄÄN!! Väsyttää, palelee, silmiä kirvelee, ajatus tökkii... Navettapäivystyksiä päivällä ja yöllä, yöllä ja päivällä, yötäpäivää... Eräänäkin iltana kuljin vahtimassa hiehoa, joka täpisteli sen näköisenä, että poikiminen on käsillä... Puolen yön aikaan se poiki ja vielä puoli tuntia tilannetta tarkkailtuani ajattelin vetäytyä yöpuulle.. Kiersin tarkistamassa porukkaa ja eiköhän toinen hieho ole poikimassa! Voihan venäjä!!! Ei sitten auttanut muu, kuin seurata sekin homma loppuun saakka. Loppuvaiheessa menin avuksi ja sain vetää vasikkaa tosissani, tuntui jo että väsyneet yläraajani irtoavat paikoiltaan... Kello oli puoli neljä aamuyöllä, kun viimein kömmin nukkumaan.. Koska miehet ovat jo kovasti peltohommissa, olen lisännyt omia yövuorojani helpottaakseni heidän työtaakkaansa.

Viikon kuluttua emoja ja vasikoita siirretään jo rantalaitumille. Osa porukasta jää kotiin, nuoret tytöt Ykä Yömyssy-sulhonsa kanssa omalle laitumelleen ja vanhempia mammoja tien toiselle puolelle omalle laitumelle. Poikimattomat (luoja! jos niitä vielä silloinkin on..) ja ne emot, joilla on alle viikon ikäinen vasikka, jäävät sisälle. Sitten alkaa ravaaminen rantalaitumilla... Sata kertaa mieluummin kaikki eläimet saisivat laiduntaa kotinurkilla, koska niitä on täällä huomattavasti helpompi valvoa. Talven aikana tarvitaan kuitenkin rehua sellainen määrä, että rantalaitumet ovat tarpeen.

Viikon verran on ollut hirmuisen tuulista ja kylmää. Pihahommatkaan eivät ole oikein edistyneet. Puutarhalla on käyty pari reissua ja kaikenlaista yrttiä, kesäkukkaa ja perennaa odottaa istuttamista. Kasvihuoneeseen ei ole ollut vielä mitään asiaa... pari ikkunaa on rikkoutunut talven aikana, uudet odottavat asentamista... Ison perennapenkin sain käytyä läpi jossakin vaiheessa, perkasin ja lisäsin uutta multaa. Rinnepenkki ja yrttipenkki ovat kaameassa kunnossa.. Yrttipenkki pitäisi itse asiassa siirtää kasvihuoneen seinustalta pois, sillä lipstikka ja pari muuta kasvavat niin kookkaiksi, että pimentävät koko kasvihuoneen. Yrttien tilalle olen ajatellut laittaa mansikkaa, sillä paikka on oikein lämmin ja aurinkoinen.

Pihanavetalla on käytössä pienkuormaaja, jolla eläimille jaetaan rehut, koska apevaunun kanssa sinne ei mahdu. Itse en tykkää koko härvelistä ja en ole koskaan edes opetellut sitä käyttämään, mutta nyt tilanteeseen tulee muutos! Olen päättänyt opetella ajamaan ja kuormaamaan sillä ja laittaa vauhtia pihahommiin! En enää jaksa / ehdi kaivella lapiolla ja kärrätä multaa kottikärryillä! ..saatika sitten odotella apua!!

Eilen vietettiin naapurissa Tytön synttäreitä ja huhtikuun lopulla oli Vanhemman pojan synttäritkin... Tulee näköjään kirjoiteltua vain kissojen ja koirien päivistä... Kyllä meillä ihmisetkin huomioidaan! ;) Ensi kuussa seuraavan kerran, silloin vanhenee Nuorempi Poika.

Eilen myös hyvä ystäväni Kati kävi kyläilemässä kälynsä ja lasten kanssa. Se oli oikea yllärivierailu ja aiheutti pienoista säpinää hetkeä ennen... Ehdin imuroida ja roudata pahimmat kasat pois näkyvistä... kas, kun olikin jäänyt huusholli vähän hunningolle.. ;) Iloinen pärpätystuokio katkaisi mukavasti tämän totiseksi käyneen aherruksen. Kiitos siitä Katille ja kumppaneille! :)

Jossakin vaiheessa olen saanut maalattua hankkimani tv-kaapin, jonka löysin täältä. Se ei ole ihan sellainen, kuin olin ajatellut... mutta aika hyvä kuitenkin. Yläosassa oli väliseinä ja hyllyt, ne otin pois. Toisen oven sisäreunan sisäpuolelle pitää vielä ruuvata lista, joka peittää väliseinän jättämän raon. Veli sahasi yläosan taustalevyyn vähän aukkoa telkkarin takia ja minä jukersin puukolla alaosan taustalevyyn reiän oheishärpäkkeiden johtoja varten. Kaapin kermanvaalea maalipinta oli hyvä, mutta pitihän se maalata omaksi ;) Nyt se on Kasteen-sävyinen (Uula-tuotteen maali no 1006). En voi olla ylistämättä Uula-tuotteen lattiamaalia, se on IHANAA! Helppoa maalata ja sillä tulee kaunis silkinhimmeä pinta! Aikaisemmin käytin kalusteisiin hyytelömäistä Empire-maalia, mikä sekin on tietysti ihan hyvä maali.

2 x 17v

2009-05-26T15:40:00.008+03:00

Herrat Seniorit täyttivät 17 vuotta! Syntymäpäivää juhlistettiin asiaankuuluvalla tavalla :) Kaksoset ovat edelleen pirteitä ja terveitä. Jasper tosin on menettänyt kuulonsa ja siitä on tullut hirmuisen kovaääninen. Lieneekö syynä se, kun itse ei ääntänsä kuule... Jasperille tuli myös virtsakiviä joskus tosi kauan sitten, nehän ovat leikattujen poikakissojen vitsaus. Vaiva onneksi pysyy pois eläinlääkäriltä hankittavalla kuivaruualla. Sen lisäksi veljekset syövät Whiskas-pussiruokaa, raakaa lihaa ja toisinaan myös kalaa ja kananmunan keltuaista. Talvella he eivät tarkene enää ulkoilla, riittää kun katselee ikkunasta ulos ;) Kesälläkin ulkoilulenkit rajoittuvat nykyään yleensä kuistilla istuskeluun (onneksi!). Linnut ja hiiret ovat saaneet olla jo kauan rauhassa näiltä herroilta, mikä on ihan hyvä asia.. ainakin ne linnut! Nuorempana he kantoivat kaulassaan kilisevää kulkusta, mikä luultavasti säästi lukuisia henkiä.

Olen aivan onskuna, että olen saanut pitää nämä ihanat kissaherrat näin monta vuotta! Ja toivon tietysti, että yhteiselomme jatkuu vielä pitkään!! Jesse on aina tykännyt olla sylissä ja nimenomaan minun olkapäälläni! Jasper on vasta viime vuosina alkanut vaatia huomiota. Nuorempana se halusi yleensä olla omissa oloissaan.

Noin 17v sitten;

Nuoret Herrat;

Vuosien varrelta;

Herra Jesse 17v;

Herra Jasper 17v;

Gourmet-ateria maistui;

Joku muu siivosi sotkut;

Myös kaksijalkaiset saivat herkutella;

Unettomia öitä

2009-05-23T07:18:00.008+03:00

Olipa taas sellainen yö, että unta sai odotella. Illalla väsytti ihan tajuttomasti ja kömmin toiveikkaana jo kymmenen maissa nukkumaan, yhdentoista jälkeen nousin ylös ja aloin katsella digiboxilta puutarhaohjelmia. Vaikka ne ovat ykkösiä tällä hetkellä, olin nukahtanut jossakin vaiheessa. Kello herätti 02.55 ja navettareissun jälkeen oli uni taas kaikonnut. Neljän maissa aloin sitten maalata toista pirtin vanhoista puusohvista, Uula-tuotteen lattiamaalilla, sävy 1006 Kaste ;) Siivous olisi ollut ajankohtaisempaa, mutta joku olisi voinut vetää pultit, kun olisi herännyt aamuyöstä imurin huutoon... Tässä sitä päivä sitten mennä vipelletään, ja yritetään taas ensi yönä saada nukuttua. Äiti on luennoinut jo kuukauden univajeen vaaroista, enkä kyllä epäile yhtään, riittää kun katson peiliin... Mutta minkäs teet! Vieläkin poikimattomia mammoja riittää. Tahti on hidastunut, menee jopa muutama päivä ettei synny yhtään vasikkaa.. Kuitenkin navetalla on ravattava, kun näistä salaperäisistä mammoista ei aina ota selvää, milloin ne keksivät poikia.. Jotakin saa odottaa pari viikkoa, kun näyttää, että se poikii hetkenä minä hyvänsä ja toinen taas poikii yhtäkkiä, vaikka ei näy mitään siihen viittaavaa... Saisi tämä TODELLAKIN jo loppua tältä erää!!

Puutarhaohjelmia näkyy tulevan televisiosta pilvin pimein, tallennan niitä ja katson jos ehdin. Muutama vuosi sitten tuli Rea Peltolan ja Eppu Nuotion ihana ohjelma, jossa kunnostettiin Epun omaa pihaa. Eija Klaucken Pioni oli myös hyvä ja tällä hetkellä ehkä paras on ruotsalainen Söderläge, jossa Maria Arborgh suunnittelee ja ohjaa pihojen muutostöitä. Juuri se, että kohde suunnitellaan ja tehdään valmiiksi, tekee ohjelmasta katsottavan. Omalla pihalla olisi kyllä kohteita useampaankin ohjelmaan! Tänne saisi tulla vaikka Rea, Eija ja Maria yhtä aikaa! Muutama vuosi sitten tein kaverin kanssa pergolan vanhoista ladon hirsistä. Viime kesänä samaisen kanssa ladoin tiilistä lattian ja tänä kesänä olisi toiveissa saada pöytä ja penkit, sellaiset omatekoiset, tyyliin sopivat... Kaikki kyllä aina valmistuu, kun vain jaksaa odottaa..

Tämän kesän projektina on entinen hiehojen tarha, joka (ihme ja kumma!) on jo tällä viikolla karhittu mustalle mullalle. Niin se kyllä oli viime kesänäkin, ja kävin sen talikon ja haravan kanssa läpi, perkasin ja tasoittelin... siihen se sitten jäikin ja kaiken sai nyt aloittaa alusta. Nyt yritän saada nurmikon kylvettyä ja puita, pensaita ja perennoja istutettua.

Tällä viikolla kylvin kesäkukkia, jotka olisi tietysti pitänyt kylvää jo kuukausi sitten... muutaman valkoisen kukan nappasin marketista ruokaostosten ohessa. Varsinaisten puutarhamyymälöiden kohdalla on ollut pakko painaa kaasua, toiveissa on kuitenkin päästä ensi viikolla perinteiselle puutarhakierrokselle hyvän ystävän kanssa!

(Tahtoo paremman kameran! Montakohan megapikseliä pitäisi olla, että saisi kelvollisia lähikuvia..? En kuitenkaan mitään järjestelmäkameraa tässä vaiheessa..)

Puutarhahaaveilua

2009-05-15T17:39:00.008+03:00

Sama homma jatkuu edelleen, eli poikivia mammoja ja vastasyntyneitä vasikoita vahditaan silmä kovana yötä päivää. Huoh... Vielä niitä vain on jäljellä.. Tämä tahtoisi nukkua, kuopsuttaa pihalla, nukkua, lukea kirjaa, nukkua ja nukkua... Muuten toukokuu on kyllä parhainta aikaa vuodesta, kun kaikki herää henkiin. Vihreää puskee maasta, puista ja pensaista. Ja ihana aurinko paistaa, vaikka kovin lämmintä ei vielä kyllä ole.

Kellariin oli kertynyt erinäisiä perennoja ja pensaita, olipa yksi luumupuukin, jotka olivat jääneet edellisenä (..ja sitä edellisenä ja sitä edellisenä..) kesänä istuttamatta. Pari viikkoa sitten kannoin ne kaikki ulos aurinkoon ja vannoin (taas) pyhästi, että tänä kesänä ne istutan. Talvi olisi hyvä aika tehdä puutarhasuunnitelmaa lukuisten kirjojeni innoittamana, mutta opiskelu on vienyt jo monta talvea. Joskus on käynyt mielessä, että mahtavatko puutarhaoppilaitosten opiskelijat tehdä suunnitelmia yksityisille esim. opinnäytetyönä. Sekin pitäisi selvittää jo syksyn aikana. Jonkinlainen visio koko pihapiiristä on muhinut mielessä jo kauan, mutta suunnitelma pitäisi laittaa ihan paperille, että olisi helpompi alkaa toteuttamaan sitä.

Vuosi sitten pihapiiristä purettiin vanha iso rakennus ja sen myötä sain laajennusta "puutarhaani". Viime kesänä istutin paikalle muutamia ruusuja, mutta vielä siinä on suuren suuri tyhjä tila. Luonnollisesti otin rakennuksen takana olleen entisen eläinten tarhan myös omaan henkilökohtaiseen käyttööni :)

Puutarhaohjelmissa kaikki käy niin näppärästi, paikalle tulee kätevät koneet ja työnaiset /-miehet ja viikon kuluttua kaikki on valmista. Tämän talon miehiä ei puutarhahommat pahemmin kiinnosta... Vain hirveän uhkailun ja kiristyksen myötä jotain pientä välillä tapahtuu. Vuosia sitten huomasin jonkun joskus heittäneen kaksi pitkää porakiveä viereiseen jokeen! Nostin asiasta kamalan mekkalan ja sain Miehen koneen puikkoihin ja hakemaan kiviä pihaan kukkapenkin reunaan. Kuljettajan ilmeestä olisi voinut päätellä, että olin pyytänyt ryöstämään pankin tai muuta vastaavaa... No, pääasia että kivet ovat nyt pihassa eivätkä joen pohjassa!

Tänä keväänä joen jäät miltei sulasivat paikoilleen, loput lähtivät 27.04.

Valoisampaa

2009-05-06T15:18:00.005+03:00

Jopas on taas viikkoja vierähtänyt! Päivät ja yöt, yöt ja päivät yhtä samaa selviytymistä... Laskin aamulla, että 70% emoista on poikinut. Kaksi vasikkaa on kuollut ja kahdet kaksoset syntyneet, kuolleisuusprosentti siis 0. Vaikka eipä kamalasti lohduta, kun haluaisi kaikkien säilyvän hengissä. Yhden hiehon vasikka sairastui ja kuoli hoidosta huolimatta... näitä aina sattuu. Sade teki kaksos-pojat ja hylkäsi toisen kokonaan. Yli viikon ajan sille yritettiin saada hyväksymistä, mutta ei onnistunut ja niin Edison matkusti eilen vasikkakasvattamoon. Syksyllä haetaan takaisin kotiin.

Koska yöt eivät ole enää pilkkopimeitä, on huomattavasti mukavampi mennä navetalle. Kovin moni ei onneksi ole yöllä poikinut, on riittänyt kun on käynyt pikaisesti tarkistamassa tilanteen. Aikaa hommassa kuluu kuitenkin melkein tunti kaikkine vaatteiden vaihtoineen ja peseytymisineen. Unirytmi on mennyt taas oikein hyvin sekaisin, niin kuin joka vuosi tähän aikaan... Jos kolmen aikaan käy reippailemassa ulkona, niin sitten vain makaa sängyssä ja yrittää nukahtaa.. olen laskenut lampaita, vasikoita, poikineita ja poikimattomia... ternimaitopurkkeja ja lainanlyhennyksiä... eikä ole auttanut mikään. Aamu lopulta valkenee ja sitten kyllä voisi nukkua! Ja sama tunne jatkuu koko päivän... Muutama viikko vielä ja sitten saa nukkua!

Jossakin vaiheessa kävin allergiatesteissä ja tuloksetkin tulivat jo. Kaikki oli ok! Koko talven kestänyt sairastaminen oli ilmeisesti vain pitkittynyt virusinfektio, joka toivottavasti ei toistu ikinä! Kivi vierähti sydämeltä, sillä ehdin olla jo hieman huolissani siitä, voinko hankkia lisää koiria ja muita ihania karvakavereita...

Hyvä ystäväni Kati kyläili pari viikkoa sitten ja toi ihania tuliaisia! Uskomattoman suloiset sydämet, joihin on kirjailtu perheenjäsenten nimikirjaimet! Ja ihan oikea värisävy keittiööni!! Valitettavasti kuvat eivät tee oikeutta näille taidonnäytteille. Kiitokset Katille vielä kerran!!! Inkaliljat ovat myös vielä maljakossa, ihme kukkia kun säilyvät ja säilyvät...

Vanhat kissaherrat, Jesse ja Jasper, täyttävät tässä kuussa 17 vuotta! Jasper teki viime viikonloppuna katoamistempun ja oli kaksi päivää teillä tietymättömillä! Eräs täällä oli huolesta sekaisin, ei syönyt eikä nukkunut sitäkään vähää mitä olisi voinut! Koska Jasper ei enää kuule mitään, on ihan turha huudella ja kiskitellä sitä... Etsin kaikki majat ja pytingit ja tähyilin yöllä taskulampulla ympäriinsä, josko kissansilmät kiiluisivat jossakin... Onneksi seikkailija palasi ehjin nahoin ja kamalan mekkalan kera - ties mistä! Viime syksynä samaisella kissaherralla oli samanlainen episodi. Talven se sitten pötköttelikin tuvassa. Toivottavasti taas vierähtää, ennen uutta tempausta.. minä kun en tahdo jaksaa näitä..

Herra Jasper ei ole mikään linssilude, otin sata kuvaa ja kaikissa sama ilme..

Hengissä

2009-04-19T15:43:00.005+03:00

Aika on jostakin syystä mennyt kuin siivillä... Emot ovat poikineet, poikineet ja poikineet... ja mikä parasta; kaikki ovat hengissä, niin emot, vasikat kuin ihmisetkin! ; ) Tässä parin viikon aikana on syntynyt monta sellaista vasikkaa, joita on täytynyt syöttää tuttipullolla ja opastaa "eväsbaariin". Vonda hylkäsi jälkeläisensä alussa täysin, onneksi viikon kuluttua vaistot heräsivät ja se alkoi hoivata lastaan. Iso ihmetys oli myös se, että vasikka alkoi vielä syödä emolta, yleensä ne eivät viikon pulloruokinnan jälkeen muulle enää ala.

Miltei puolessa välissä ollaan menossa. Mikä on huomattavasti paremmin kuin pari viikkoa sitten! Enää reilut saman verran ja eräs täällä pääsee pihahommiin, kodin laittoon ja ties mihin mukavaan.. Sitä ennen luultavasti suursiivoan koko huushollin ja nukun pari päivää putkeen.

Pääsiäinen meni jotenkin ohi, pasha jäi tekemättä ja puolet palloista ja pupuista laittamatta esille. Näinhän se on käynyt jo vuosia...

Tällä hetkellä ulkona tuiskuttaa lunta ja tuulee järkyttävän kylmästi! Mikään vaate ei tunnu suojaavan luihin ja ytimiin menevältä puhurilta! Meillä melkein tuulee myös sisällä talossa! Vanha talo kun ei järin tiivis ole, mutta uskon että se on vain terveellistä ; ) Perjantaina myös satoi lunta ja maa oli valkoisenaan. Onneksi uusi lumi sulasi pian pois, entistä on vielä kyllä sitäkin. Joki on edelleen jonkinlaisessa jäässä, en kuitenkaan menisi sinne enää tepastelemaan.. Toivottavasti kevät tulee sitten täysillä, kun tämä kylmä kausi päättyy!

Huomenna piipahdan vaihteeksi ihmisten ilmoilla ja ostan maalia. Yksi kappale puusohvia ja keittiön kaappien ovet odottavat maalausta. Sohvan maalasin pari vuotta sitten valkoiseksi ja kuluttelin, mutta nyt se kaipaa hieman erilaista valkoisen sävyä. Kaappien ovet olivat alunperin valkoiset, sitten maalautin ne vihreäksi ja nyt niistä tulee taas valkoiset... sellaiset itsemaalatut valkoiset. Oveja on maalattavana vähemmän kuin edellisellä kerralla, sillä parin vuoden takaisessa remontissa karsin yläkaappeja reilulla kädellä.

Viime viikolla tein pikakohennusta kylppäriin. Sieltä lähtivät yhdenlaiset kaappiviritykset -yök! ja tilalle lykkäsin metallisen korihyllykön, mikä sekin on kyllä väliaikainen ratkaisu. Täytynee kehitellä sinne jotakin ajan kanssa.

Lievää väsymystä ilmassa

2009-04-04T16:25:00.006+03:00

Emojen poikimisaikaa on ollut vasta pari viikkoa.. huoh!... 22 poikinut ja tarhoissa vilistää toinen toistaan suloisempia vasikoita. Vaikka tänä keväänä on vuoroteltu Tytön, Vanhemman Pojan ja Miehen kanssa yöpäivystyksiä, ovat mehut jo aika vähissä... Joka toinen yö siellä jokainen kuitenkin joutuu kuppelehtimaan.. joko puolen yön aikaan tai klo 03. Joka ikinen kerta, kun sinne menee, toivoo ettei kukaan olisi poikimassa, sillä se tietää sitä, että sinne on sitten jäätävä seuraamaan tilannetta. Monta vasikkaa on vuosien varrella pelastunut valvonnan ansiosta. Mitä tahansa voi aina tapahtua. Vasikan virheasento, niin ettei poikiminen onnistu ilman apua tai vastasyntynyt, märkä vasikka joutuu emon ulottumattomiin... ovat nimittäin melkoisia fakiireja kulkemaan, vaikka eivät edes kunnolla vielä jaloillaan pysy..

Vaikka emot vaistojensa ohjaamina hoitavat ja ruokkivat vasikkansa, joka kevät joutuu muutamia syöttämään aluksi pullolla. Joko uusi äiti ei anna vasikan syödä tai vasikka ei osaa mennä syömään. Sen takia on pakastin pullollaan ternimaitoa. Tänä keväänä on ollut onneksi vasta yksi, jota on joutunut tuttipullolla syöttämään.

..vaikka tämä aika on jotain aivan muuta, niin nyt kuitenkin tekisi mieli haaveilla ihanien sisustuslehtien parissa..

..upottaa jalat lämpimään kylpyyn..

..kylvää kesän kukkijoita...

..mutta kirjapino ja kevään viimeiset tentit odottavat..

..ja ne karvaiset kaverit navetalla...

Tunnustus

2009-03-29T08:40:00.005+03:00

Vasta vähän aikaa sitten sain tunnustuksen ja nyt taas!! = ) Oikein isot kiitokset Katille!!! Tunnustukset ja muut kehumiset tuovat aina hyvän mielen! : )

Tämän tunnustuksen haluan välittää eteenpäin Elinalle ja Nannalle, joiden blogeista löytää aina jotain mielenkiintoista!

Täällä on kevät ehkä himppusen verran lähempänä, ainakin kamalat yöpakkaset toivottavasti menneitä! Pari yötä sitten oli vielä yli 20 miinusastetta HRRRR...., nyt vain neljä. Eilen päivällä oli tosi lämmintä, siis kurakelit odotettavissa... Ei kiva sekään, mutta kyllä sen kestää, kun tietää mitä on odessä :)

Oikein mukavaa ja keväistä sunnuntaita kaikille!

Missejä

2009-03-28T08:12:00.010+02:00

Emojen poikiminen on alkanut rauhallisesti, 8 poikinut ja 7 onnellista äitiä tepastelee navetalla. Ensimmäistä epäonnistumista lukuun ottamatta kaikki muut ovat menneet hyvin. Tina poiki torstaina neljännen kerran ja teki kaksoset, niin kuin kolmena edellisenäkin kertana! 2006 syntyivät tytöt Vi ja Vic, 2007 tyttö Yulia ja poika Yuli, 2008 tyttö Antonia ja poika Antonie. Pari päivää sitten syntyneitä ei ole vielä kastettu... ;) Harmillista, että nämäkin ovat ns. "sekakaksoset" eli tyttö ja poika. Tytöstä ei suurella todennäköisyydellä tule lehmää ja kohtalo on sama kuin velipojalla.

Viikko on vierähtänyt tosi nopsaan. Monenlaisia asioita on täytynyt ajella hoitamassa. Eilen ajoin kiireesti paikkaan A noutamaan papereita, jotka piti toimittaa paikkaan B. Siinä matkan varrella on eräs aivan ihana pieni vaateputiikki ja vaikka kiire oli melkoinen, pakko sinne oli kurvata... Nainenhan tekee mitä naisen täytyy tehdä ;) Toisaalta hyvä, kun ei ollut kamalasti aikaa, ei tullut turhia houkutuksiakaan. Jotain kuitenkin ehdin löytää. Varsinaisesti syöksyin hakemaan mukavaa pitkähihaista ja -helmaista puseroa kevyen tikkiliivin alle, mutta siellä oli ale-tangossa aivan ihastuttava kesätakki! Ei haittaa vaikka takki on viime kesän mallia, en ole ikinä muodin huipulla ratsastanut. Vaikka olisi varaa (mitä ei nimenomaan ole..), ei ole halua. Se on vain se oma tyyli, mikä puree! Kotona takki sai tyrmäävän tuomion, Tyttö ilmoitti suorasukaiseen tyyliinsä sen muistuttavan navettatakkia....!?? Takin merkki on Sandwich, mutta nimeksi olisi kuulemma paremmin sopinut Sausage... Olen tottunut Tytön kommentteihin, joten ei tuntunut missään ;) Ensi kesänä sitten esiinnyn ylpeänä erittäin tyköistuvassa takissani. Eikä kyllä ole varaa lihoa grammaakaan, ettei tarvitse lähteä kaupittelemaan takkia jollekin laihalle... Talven sairastelun aikana menetin 5kg ja se on tosi hyvä se! Navetallakin on ollut huomattavasti helpompi kulkea aitojen yli ja väleistä, kun ylimääräinen ihra on ollut pois.

Ennen olin niin laiha, että kaikki huomauttelivat minun olevan laiha. Sitten lihoin kymmenkunta kiloa, eikä kukaan missään vaiheessa ilmoittanut minun olevan sopiva! Epäreilua!! Mutta näinhän se menee, helposti sanotaan vain ikäviä asioita. Ja mitä se nyt kenellekin edes kuuluu onko laiha vai lihava. Jokainen itse kilonsa kantaa!

Luin jostakin, että ensi kesänä järjestetään jossakin lehmien missikisat! Aloin katsella omianikin sillä silmällä ja löysin tosi monta sopivaa ehdokasta. Ja minusta ne ovat kyllä kaikkikin niin kauniita ja suloisia!!

Ninni;

Sade, taustalla Patricia;

Tyra on nimetty erään huippumallin mukaan ; )

Vadelma;

Yesenia;

Se on alkanut!

2009-03-21T11:18:00.004+02:00

...emojen poikima-aika nimittäin! Torstaina vähän ennen puoltayötä menin tarkistuskäynnille ja huomasin Pessin pötköttävän tarhassa poikimispuuhissa. Ohjailin tulevan äidin poikimakarsinaan ja poistuin takavasemmalle tarkkailemaan tilannetta. Yleensä emot haluavat poikia yksikseen ja häiriintyvät siitä, jos joku norkoilee lähistöllä. Hyvin pian totesin, että kaikki ei ole kunnossa. Työnnöt olivat voimakkaat, mutta mitään ei näkynyt... Yritin käydä tunnustelemassa, josko sorkkien päät olisivat tulossa, mutta Pessi nousi ylös eikä suostunut yhteistyöhön. Soitin Miehen paikalle ja kun tutkiminen ei onnistunut häneltäkään, oli myös Vanhempi Poika soitettava apuun. Otimme Pessin kiinni ja paljastui, että vasikka oli syntymässä pylly edellä! Se nyt ei tietenkään onnistu millään, joten vasikan takajat oli saatava esille... Mies sai sen onnistumaan ja vasikka saatiin ulos, mutta liian myöhään, se oli kuollut...

Kovin kauan ei vasikka pysy hengissä tuossa asennossa, kun poikiminen on edennyt loppuvaiheeseen. Todella huonosti alkoi tämän kevään poikimakausi! Säälittää Pessi ja surettaa kuollut vasikka... Vaikka navetalla asuisi vuorokaudet ympäriinsä, niin joka ikinen kevät jotain kurjaa sattuu!! Siihen on ollut pakko tottua tämän parinkymmenen vuoden aikana. Lehmät kun eivät useinkaan edes ymmärrä, että ihminen yrittää auttaa ja vielä hankaloittavat ja pitkittävät tilannetta...

Perjantaina aamulla aikaisin Tuulia (5 v.) teki tyttövasikan onnistuneesti. Äiti on ylpeä ja onnellinen ja vauva erittäin suloinen, nimeltänsä Emmi! Miten noihin suloisiin pieniin korviin taas raaskii niitata korvalaput... ?!!

Usambra tutkimassa uutta tulokasta;

Tuulia huomaa valokuvaajan;

Äiti ja lapsi;

Iloisia yllätyksiä

2009-03-19T09:51:00.006+02:00

Pari päivää sitten kurkkasin Katin blogiin, ja siellä odotti iloinen yllätys! Oikein isot kiitokset Katille!!! Sait hyvän mielen myös minulle!

Haluan antaa tämän tunnarin eteenpäin Päiville, Napsanakkelille ja Krisselle. Paljon en ehdi blogeja seurailemaan, mutta nämä ovat aina ensimmäisenä listalla!

Toinenkin iloinen yllätys odotti Elinalta saadun arpajaisvoiton muodossa! Oikein paljon kiitoksia Elinalle näistä ihastuttavista puutarhakäsineistä!! Tuskin raaskin niitä käyttää... Ehkäpä joissakin siistimmissä töissä, kuten omenapuiden leikkaamisessa. Eilen huomasin pupujussi-paholaisen nakertaneen kaikkia kolmea omenapuutani! Koskaan ennen ei moista ole tapahtunut, ja en sitten ole viitsinyt puita edes suojata. Arvatkaas, suojaanko ensi talveksi! Onneksi kahdessa puussa nakerrukset ovat sellaisissa kohdin, että oksat poistamalla puut pelastuvat. Kolmas puu on kärsinyt kylmästä tai mistä lie.. jo muutama vuosi sitten, ja koko vartettu osa on tainnut siitä mennä. Tästä puusta olikin sitten järsitty koko runko ympäriinsä! Kunhan puutarha-aika koittaa, on suunta omalle luottopuutarhalle, joka kasvattaa perinteisiä kestäviä lajikkeita. Pupujussille oli kelvannut myös kirsikkapuiden oksat... MRRRRHH!!!

Täällä paistaa jo aurinko täysiä, kaunis päivä tulossa! Aurinkoista päivää teille kaikille!

Positiivista

2009-03-17T07:57:00.005+02:00

Selkeästi huomaa, että valon lisääntymisen myötä lisääntyy myös ihmisten positiivisuus. Kaikki ovat hyväntuulisia ja energisiä. Itse sain siivottua hirmuisen paperivuoren, joka on vaivannut koko talven. Kummallista, kun niitä aina kertyy! Olisi ihan yksinkertaista laittaa kaikki mappeihin samoin tein... Muutenkin on ollut oikein ripeä olo :) Viime viikolla saamani allergialääkkeet kuulemma väsyttävät, onneksi sitä ei huomaa, kun nappaa tabletin illalla. Vaikea sanoa, ovatko ne auttaneet... Olo on ihan ok, mutta lasken sen kyllä kevään ansioksi.

Eläinallergiasta en myöskään ole ollut huolissani, uskon vahvasti siedätyshoitoon! Siitä täytyykin pitää huoli, ettei tule katkeinta tässä kissa-koira-heppa-lehmä -ketjussa... ;) Syksyllä Nuorempi Poika suunnitteli koiran hankkimista, mutta asia jäi hamaan tulevaisuuteen siitä syystä, että Poika on niin paljon pois kotoa... Ei auttanut vaikka ilmoittauduin vapaaehtoiseksi ja ilmaiseksi päivä- ja yöhoitajaksi ja tarjouduin jopa ostamaan koiran... Jostakin syystä Poika oli sitä mieltä, että koira olisi sitten minun... PÖH! Nyt Vanhempi Poika harkitsee karjakoiran hankkimista! Hyvin koulutettuna siitä olisi paljon apua kesällä emojen kanssa. Mutta - kuka sen kouluttaisi... ja miten talvella, kun ei sitä sentään navetalla voisi kuljetella... Olen lukenut, että ainakin muutaman karjakoirarodun kanssa on ongelmia talviaikaan, kun niille ei ole tarpeeksi töitä. Navetallakin kyllä käytetään koiria, ihmettelen vain, että missä ne koirat sitten oleilevat vapaa-aikansa ja yöpyvät... Luultavasti jossakin muualla kuin keittiössä... Itse en kyllä sellaista koiraa halua, joka ei oikeasti kuulu laumaan! Kissa ja koira kuuluvat ihmisten pariin sisälle ja hepat ja lehmät talliin / navettaan ja ulos.

Ehdin jo tälle aamulle piipahtaa Katin blogissa ja siellä odotti Ihana Iloinen Yllätys! Oikein paljon kiitoksia Katille!!! Nyt vain miettimään, kenelle tunnustuksen antaisin eteenpäin... Paljon en blogeissa ehdi vierailemaan, oikeastaan todella vähän... Ja ihania blogejakin on useita...

Uutta odotellessa hieman viimevuotista pääsiäistä;